Sivut

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Lepotuoleista

Viime kuussa ajatukset pyörivät moneen otteeseen olohuoneen parissa. Enne se taisi olla, joka vinkkasi sohvakaluston sohvan täydentämistä kalustoksi saman sarjan nojatuolilla. Tätä makustellessani suuntasin katseeni kohti Ikeaa ja kävin koeistumassa muutamat tuolit.

Ikean sirompi ja halvempi Karlstad nojatuoli oli kyllä ihan mukava istua, mutta ulkonäöllisesti se ei oikein miellytä minua. Hylkäsin sen samantien.

Ikea Karlstad 209e

Möhkömpi Karlstad sen sijaan olisi ulkonäöltään täydellinen sohvan seuraksi, mutta (tottakai tässä tulee mutta!) istumaominaisuuksiltaan se ei vakuuttanut. Lyhyenä naishenkilönä tuntui kuin olisin uponnut sohvan sisuksiin. Sinänsä sääli, koska malliltaan tämä on mieleeni ja olisihan siinä tiettyä harmoniaa jos sohva ja nojatuoli mätsäisivät. Mutta kun ei niin ei, se siitä sohvakalustosta.

Ikea Karlstad 249e

Suuntasin katseeni siis toisaalle! Pitkäaikaiseen haaveeseeni k-tuolista. Tätä kävin opiskellessa jo koeistumassa aina muutaman viikon välein, motivoiden siten itseäni saamaan hyvät paperit ja kunnon työpaikan. Nyt onnistuinkin vakuuttamaan itseni siitä, että viimeistään kesällä voisin tämän hintavan ihanuuden ostaa. Mutta, jälleen kerran se mutta. Mulla pistää luonto vastaan näin kalliin materian kohdalla. Vaikka se on ollut niissä haaveissa jo vuosia, taidan oikeasti olla niin pihi, etten yksinkertaisesti voisi elää itseni kanssa tähän tuhlattuani. :( Harmi.

Harri Koskinen k-tuoli 1325e, vaaleana...

... tai tummana, 1325e

Suuntasin siis katseeni takaisin Ikeaan, tällä kertaa muihin kuin Karlstadeihin. Tirupin koeistuin joskus vuosia sitten ja ihastuin. Söpö pyöreä muoto (rakkauteni palloihin ja pilkkuihin ylttää näköjään tänne asti) yhdistettynä mukavuuteen ei voi olla paha asia. Vaan nahka mietityttää. Nahkan yhdistämisestä kissoihin kun ei ole järin hyviä kokemuksia.

Voi siis olla, että tätä pitäisi käydä vielä uudemman kerran istumassa ja koittamassa. Ja samalla miettiä sitä väriä. Googlettamalla löysin runsaasti kellastumiskokemuksia valkoisen Tirupin kohdalla. Musta taas toisaalta on... musta. Tumma ja synkkäkin. Ja toisaalta taas ihanan helppohoitoinen erityisesti nahkaisena! Tai ehkä tämä ei sittenkään ole se oikea.

Ikea Tirup 359e, valkoinen nahka

Ikea Tirup 359e, musta nahka

Nojatuoleista tuli vielä mieleen vanhat pikkunojatuolini, mutta nämä vaatisivat kunnostusta reilulla kädellä, jotta niistä olisi ihan aktiivikäyttöön ja resurssit ei kyllä nyt taida riittää entisöimispuuhiin. Puhumattakaan siitä, että tilaa löytyy oikeastaan vain yhdelle tuolille ja haluaisin nämä säilyttää parina. Joten nämä kyllä päätyvät sinne vintille odottamaan parempia päiviä.

Lisäksi olohuoneen kattovalaisin joutaisi vaihtoon. Ruokapöydän päälle keskitettynä isompikin valaisin voisi tulla kysymykseen... Haaveissa on Ikean Maskros, mutta näistä se isompi voisi ehkä olla silti liian iso? Isompi näistä on mielestäni kauniimpi, ja jokin näyttävä ja vaalea se kuitenkin kutkuttaa tuolla takaraivossa. Vaan voihan sitä jotain muutakin vastaan tepastella.
Ikea Maskros 99e

Ikea Maskros 69e


Tai ehkä mä voisin unohtaa materialismin ja päättää etten tarvitse yhtään mitään! Tyydyn olemassaolevaan ja sitä rataa.

Ps. Supermukavalle lepotuolille olisi kyllä käyttöä... Jos toinen makaa sohvalla raatona, pitää toisen tosissaan tehdä töitä mukavuutensa eteen. Vaan onneksi asun yksin!

6 kommenttia:

  1. Tuo isompi KARLSTAD näyttää edelleen parhaalta vaihtoehdolta :)

    Nojatuolin tehtävänä on kannustaa etsimään toista siihen röhnöttää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on tosi kannustava vaikutus, koska mä tosissani mietin Karlstadin koeistumista uusiksi! :D Ja se kyllä miellyttäisi mun silmääni harmonisuudellaan... Että kai se takamus on käytettävä uusiksi Ikeassa.

      Ja kyllähän tuossa aina välillä käy röhnöttäjäehdokkaita, mutta mä kyllästyn liian nopeasti. ;)

      Poista
  2. Sulla on hyvä maku, monta samaa juttua löytyy meiltä, mitä olet miettinyt. :)

    Meiltä löytyy makuuhuoneesta tuo pienempi Karlstad, se sopi paikkaansa parhaiten ja on ollut kyllä tosi hyvä istua. Olohuoneeseen ehkä paremmin istuu tuo isompi malli.

    Meillä myös nuo valkoiset Tirup-tuolit yläkerran aulassa, enkä ole niissä huomannut mitään kellastumista kyllä.

    Tuolien lisäksi meillä olohuoneessa tuo isompi Maskros. Olet oikeassa, että se kyllä vaatii paljon tilaa ympärilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, hyvän maun tunnustuksia on aina kiva saada! Ei vaan, itse kyllä tykkään teidän kotinne sisustuksesta sen verran paljon, että suorastaan kannustavaa kuulla teidänkin kelpuuttanene näitä nurkkiinne. :)

      Mites teidän käyttökokemukset Tirup-tuoleista? Ovatko pidempäänkin istuessa mukavat? Pikaisella Ikea-visiitillä kun ei selkeää kuvaa saa.

      Hmm, ja ehkäpä tuo kellastuminen on sitten seurausta suorasta auringonvalosta tms. Ne valkoiset olisivat kyllä omaan silmääni kauniimmat muuten niin tummahuonekaluisessa olohuoneessa.

      Iso Maskros on todella kaunis teidän korkeiden kattojen kanssa! Täällä se luultavasti kutistaisi huonetta entisestään, eli eipä se taida olohuoneeseen passata. Rappukäytävässä se voisi sen sijaan olla omiaan (ehkä).

      Poista
  3. Oletko katsonut löytyiskö sitä k-tuolia käytettynä? silloin se olsisi "ekologinen" ja edullisempikin vaihtoehto =)tuo tirup on kyl aikas kiva kans

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivusilmällä olen koittanut etsiä käytettyäkin versiota, mutta ehkä etsin vääristä paikoista kun ei ole vastaan tullut. :D

      Tirupissa on muuten omasta mielestäni aavistuksen samaa henkeä kuin k-tuolissa, vaikka ihan erilaisista tuoleista onkin kyse. Aika jännä juttu!

      Poista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...