Sivut

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kun elämä vie jalat alta


Päivän kuvituksena minä ja Dani

Viimeinen puoli vuotta on ollut tapahtumia täynnä, ja ikävä kyllä ei siitä parhaasta päästä. En tarkalleen tiedä, missä alamäki alkoi, mutta uskoisin sen sijoittuvan kesään. Loppusyksystä vauhti kiihtyi, kunnes tammikuussa romahdin täysin.

Työpaikkakiusaus. Työuupumus. Masennus. Ja kermana  kaikelle vielä itsetuhoiset ajatukset ja lähestyvä psykoosi.



Tämä herätti. Pyysin apua ja apua sain. Sairauslomalla olen ollut tammikuun lopusta ja jatkosta ei ole tietoa. Työpaikan kanssa en kykene kommunikoimaan, koska kiusaaja on omistaja/esimies. Nykyisessä kunnossani jaksan vähän ja satunnaisesti. Välillä nukkuisin koko päivän, ellei joku potki vieressä. Välillä käyn niin ylikierroksilla, etten lopeta ennen kuin pillerikoomassa.

Olen pettynyt itseeni, ja varmasti monien samassa tilanteessa olevien tavoin syytän nimenomaan itseäni tilanteesta. Kova tie saada takaisin se itsevarmuus ja -luottamus, joka piilee tuolla jossain sisimmässäni. Tällä hetkellä en kykene olemaan kotona yksin, joten lähdin evakkoon maaseudun rauhaan.



Yritän etsiä niitä pieniä ilon aiheita päivittäin. Isäni koira, omat kissani. Aurinko ja nopsaan lähestyvä kevät. Käsitöihin tartuin lähes vuoden tauon jälkeen. Remonttia teen omaan lapsuudenaikaiseen huoneeseeni. Jos nykyinen tilanne jatkuu pitkään, ainakin minulla on täällä turvallinen "kaksio" omalla sisäänkäynnillä.

Elän päivän kerrallaan, kiitollisena niistä läheisistä ja ystävistä, jotka tajusivat tilanteeni, jopa ennen minua, ja jotka ovat tukenani.



Kiitos myös teille, jotka kenties olette täällä käyneet kurkkimassa.