tiistai 31. tammikuuta 2017

maanantai 23. tammikuuta 2017

Kahvittelua

Eilen järjestin pienimuotoiset kahvittelutuparit täällä asuville sukulaisilleni. Pöytään löysi tiensä pikkuleipien lisäksi amerikkalainen juustokakku sekä uunituore kana-feta-tomaatti-piirakka.

Pöytäliina on muuten taas yksi kirpparilöytö. Pyöreälle pöydälle ei ollut niin helppoa löytää sopivaa liinaa, joten yllätys oli kun kirpparikierroksen viimeiseltä kirpputorilta löytyi juuri täydellinen yksilö!
 


sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Retrotyyny

Olen lyhyessä ajassa täällä tehnyt monia hyviä kirpparilöytöjä. Täällä päin onkin todella hyvät ja halvat kirpparit verrattuna edelliseen kotipaikkaani. Yksi löydöistä on olohuoneen sävyihin sopiva pyöreä virkattu retrotyyny. Myös Niisku on hyväksynyt löydön...

lauantai 21. tammikuuta 2017

Kuvakulma eteiseen

Olohuoneen sohvalta näkyy eteisen seinäkello sekä kokoelma vihreää lasia. Myös veljentytöt ovat päässeet kuvineen paraatipaikalle. Lipastot kätkevät sisäänsä DVD-kokoelmani, joka kasvaa aina aika ajoin.


perjantai 20. tammikuuta 2017

Makuuhuone

Uudessa kodissa on tullut nukuttua mainiosti, kiitos uuden sängyn ja patjan. Ja toki myös se uusi jännittävä ympäristö vaikuttaa asiaan... 

Sänky onkin ainoa uusi asia, loput ovat vanhasta kodista. Kirpparilta löytynyt unisieppari vie pahat unet pois ja unettomina öinä voi katsella leffoja telkkarista tai kuunnella radiota. Tapetti oli yllätys - iloinen sellainen - koska välittäjän kuvat olivat vanhoja ja huone tällöin remontoimaton.






tiistai 17. tammikuuta 2017

Löytö

Muuttoauto kuljetti kuorman uuteen kotiin viime torstaina ja tavarat ovat löytäneet onnellisesti paikoilleen. Ensimmäinen kirppislöytökin tuli jo tehtyä - rottinkinen kukkapöytä, jollaista olen etsinyt jo vuosia.  Ja hinta oli naurettavan halpa! Nyt kissoilla on tilaa loikoilla koko ikkunalaudan pituudelta, vaikka kyllä se sohvakin kelpaa, tuumii Niisku...


a

tiistai 10. tammikuuta 2017

Kuvia kaksiosta

Kävin viikonloppuna asunnolla kokoamassa huonekaluja ja samalla otin kuvia tyhjästä kodista. Torstaina on muuttopäivä ja jännittää jo nyt!









perjantai 6. tammikuuta 2017

Uusi alku

Eilisiltainen blogitekstini viittasi tietenkin seuraavaan... Uusi alku, uudessa kodissa, uudessa kaupungissa. Ohessa välittäjän  kuvat uudesta alustani.








torstai 5. tammikuuta 2017

Uusi vuosi, uudet kujeet...

...Kirjaimellisesti!


Pitkän hiljaisuuden jälkeen palaan taas asiaan. Kiitokset teille tänne uskollisesti kurkkailleet, palaan kommentteihinne myöhemmin.