Sivut

torstai 31. lokakuuta 2013

Ajatuksia

Välillä olen miettinyt, kuinka paljon itsestäni haluan blogiini antaa. Tietyn tasoisen anonyymiyden haluan säilyttää, mutta toisaalta blogini on ollut minulle omaehtoinen terapiaväline jo pari vuotta, aina äitini kuolemasta lähtien. Yleislinjana haluaisin pitää positiivisia, jopa turhamaisia hyvänmielen-postauksia, mutta pieni lukijakunta mahdollistaa minulle myös päiväkirjamaisemman tunteiden purkamisen - vaikka se ei ehkä ole sitä, mitä lukijat minulta haluavat. Blogini kuvastaa minua, vaikkakin yleensä pinnallisemmin, ja haluan sen olevan aito. Tämän vuoksi en halua rajoittaa aihepiirejä vain pinnalliseen hömppään. Toisaalta, aina syvällisempiä kirjoittaessani olen miettinyt pitkään ennen julkaisemista, ja niin myös tällä kertaa.

Tämä syksy on ollut stressaava, sekä hyvässä että huonossa. Koko alkuvuoden juoksentelin sairaalassa ja lääkäreillä, kunnes vajaa kaksi kuukautta sitten oli vuorossa leikkaus. Jo sairaslomalla keksin itselleni uuden stressattavan, kun jo pidempään jatkunut tyytymättömyys työni suhteen tuli tiensä päähän. Lähetin tarkoin viilattuja hakemuksia eri työpaikkoihin. Kävin haastatteluissa.

Nyt olen siinä pisteessä, että todella mielenkiintoisesta työpaikasta minua on haastateltu kahdesti viikon sisään! Aivan uskomaton mahdollisuus uraani ajatellen, koulutusta työpaikan puolesta, haastavia, isoja kokonaisuuksia yksittäisten pikkuasiakkaiden sijaan. Kasvava yritys keskeisellä sijainnilla, ja rivityöntekijän sijaan minusta on kaavailtu pomon oikeaa kättä. Viikossa he ovat tehneet minulle jo urasuunnitelmat moneksi vuodeksi eteenpäin, mukaanlukien ammattini arvostetuimman tutkinnon suorittamisen.

Tällä viikolla mielialani ovat menneet laidasta laitaan. Olen todella innoissani ajatellessani näitä haasteita, sitähän minä olen halunnutkin! Samalla pelkään, etten ole tarpeeksi hyvä. Pelkään epäonnistuvani ja tuottavani pettymyksen. Minusta tuntuu, että nykyinen päätyöni ei ole valmistanut minua heidän kaavailemilleen uranäkymille. Nykyinen ammattitaitoni on suurelta osin haastavan sivutyöni ansiota. Riittääkö se?

Masennun miettiessäni epäonnistumista. Toinen puoli minusta tietää olevansa sekä hyvä ja tehokas että nopea oppimaan. Nyt, toistaiseksi perheettömänä, olisi täydellinen hetki uraputkeen hyppäämiselle. Nykyisessä työssäni turhautumiseni lisääntyy päivä päivältä, koska en koe työtäni haastavaksi ja harvoin enää opin uutta. Nykyinen työnantaja ei tarjoa koulutusta eikä palkka vastaa tämänhetkistä koulutustani ja kokemustani.

Uusi työ on aina hyppy tuntemattomaan. Tässä taloustilanteessa saa miettiä todella tarkkaan vakituisen työpaikan vaihtamista koeaikaan, vaikka alallani onkin suhdanteista huolimatta hyvä työtarjonta. Ja tottakai myös mahdollisesti menetetyt lomapäivät harmittavat - kahden työn välissä niitä harvoja lomia on todella oppinut arvostamaan, ja ne ovatkin henkireikä. Silti jo haastattelijoideni asenne kertoo minulle sen, että epävarmuuteni on turhaa. Olen ikääni nähden kokenut ja täten myös haluttu. Vastavalmistuneista on alalle tunkua, kokeneemmista kilpaillaan. Tämä asettaa omat paineensa - pystynkö täyttämään heidän odotuksensa?

Muutama päivä armonaikaa miettiä uskallanko hypätä tuntemattomaan. Yksi suurista kysymyksistä on sivutyöni, jonka tämä potentiaalinen uusi työnantajani kokee ongelmalliseksi, mutta josta en kuitenkaan ole luopumassa. Aika näyttää, mitä tapahtuu, mutta elämässä pitää ottaa riskejä, eikös?

maanantai 28. lokakuuta 2013

Syksyinen asfalttikakku

Se on ainakin virallista, ettei tästä mitään kakkublogia tule! 

Perjantaina kerroin kakkutreffeistä kälyn kanssa. Jo lähtökohdista olisi pitänyt arvata lopputulokset. Kakkupohja kuohusi yli uunissa ja lässähti toispuoleiseksi Pisan lättänäksi torniksi. Ei paljoa naurattanut siinä iltamyöhään, kun perfektionistina mietin pitääkö ruveta tekemään uutta pohjaa. Aamulla sen sijaan jo jaksoi nauraa!

Meille ei kauhean hyvin maistu äklömakeat sokerimassa- ja marsipaanikuorrutukset, joten päätettiin koittaa syksyisen teeman mukaisesti mustaa lakritsikuorrutusta. Ihan ohjeen kanssa tein. Lopputulos oli sen luvatun, helposti käsiteltävän massan sijaan kuin sulaa joka puolelle leviävää laavaa. Tai sitä tahmaista asfalttimössöä, jota erityisesti kesäaikaan löytyy kaduilta.

Se oli pakko peittää jollain, joten tehtiin syksyisiä lehtiä. Onnistuivat jotenkuten. Ja lopputulosta katsoessa, miettiessäni itkeäkö vai nauraa, oli pakko kallistua sen nauramisen puolelle. On tää meinaan aika karmea! Todellinen angstitorttu tämä meidän asfalttikakku. Onneksi maistui hyvälle.



sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Väsynyt sunnuntai







Päivä on tuntunut loputtoan pitkältä ja väsyttävältä. Johtunee kellojen siirrosta. Mitään en ole saanut aikaiseksi. Ainoastaan Niiskun rento nukkumisasento sai tarttumaan kameraan.

Pentikin poistolaarista löytyi muutama vikko sitten kauniit samettityynynpäälliset, punaiset ja vihreät. Kumpaakaan väriä ei olohuoneesta löytynyt, mutta pakkohan ne oli siltsi sinne pistää sopimaan. Nyt se taitaa olla virallista, on tämä semmoinen värien sekamelska, vaan niin mun makuinen!

perjantai 25. lokakuuta 2013

Keittiössä

Keittiössä on tapahtunut syksyn mittaan kaksi "isompaa" muutosta. Ensimmäinen niistä on olohuoneen tukittuun lasioveen keltaisen pahvin tilalle ilmestynyt liitutaulutarra. Tämä on muuten osoittautunut kuukauden aikana todella hyödylliseksi! Tämä tyttö kun on varsin unohtelevaa sorttia, mistä kertoo jo se taskukalenteri, joka hukkui huhtikuussa... Vaan nyt muistaa tärkeät asiat!


Toisen muutoksen voitte bongata seuraavasta kuvasta. Pidempään mukana seuranneet saattavat muistaa keittiöremonttini reilu vuosi sitten. Klik, jos haluatte vielä vilkaista! Remontin jälkeen keittiöön jäi yksi selvä häpeäpilkku - vanha astianpesukone suoraan kultaiselta 80-luvulta. Se ruma rotisko, joka kuitenkin toimi kuin unelma. Kunnes pari kuukautta sitten valutti kaikki vedet lattialle, eikä korjausyrityksistä huolimatta suostunut enää tyhjentämään niitä oikealla tavalla. Uusi astianpesukone oli pakko ostaa, koska kroonisen ihottumani takia en voi harrastaa päivittäistä käsitiskiä. Ja onhan tämä uusi nätimpikin! Sekä nopeampi ja hiljaisempi. Vaan hetkeäkään en usko, että se kestää samaa 20+ vuotta kuin vanha koneeni.


Huomenna on kälyn kanssa kakkutreffit, joita olen tänään valmistellut. Täytetään ja koristellaan yhdessä jotain erilaista. Ja toki nautitaan perheen kesken!








Iloista viikonloppua teillekin!

torstai 24. lokakuuta 2013

Moving targets

Millä harjoitella valokuvausta, kun koti on niin sotkuinen, ettei kameran linssiä viitsi osoitella oikein minnekään? Jos kissat ei ole juttusi, lopeta tähän! Mitään muuta ei tällä kertaa löydy - taaskaan. Mutta lupaan yrittää kuvata jotain muuta kuin kissoja ensi kerraksi!

Ps. Otsikko on hyvin harhaanjohtava. Meillä oli päivätirsa-aika.









Lähestulkoon automaattiasetuksilla vielä, hieman säätöä sieltä täältä. Enemmän opettelin kameran etsimen käyttämistä kuvaustilanteessa sekä sitä tarkentamista. Tarkentamista juuri siihen, mihin minä haluan, ei kamera. Pikkuhiljaa opettelua, kun ajan kanssa tutustumme toisiimme ja toimintatapoihimme.

Innostus on kova, olen aina rakastanut uusien asioiden oppimista, ja tämä kamera on nyt se. Pitkään puntaroin josko elvyttäisin taideharrastukseni (piirtäminen, maalaaminen) vai alkaisinko panostamaan enemmän valokuvaukseen, koska myös siitä nautin ja sitä harrastan muutenkin lähes päivittäin. Valokuvaus - ja tätä myöten järjestelmäkameraan siirtyminen - voitti, sillä valokuvaukselle on yksinkertaisesti helpompaa löytää aikaa. 
 
Jalustan taidan vielä tässä hankkia, iloisen keltainen kameralaukku löytyy jo! Objektiiveja pikkuhiljaa tarpeen mukaan. Tämän hetken osaamisella ei ole vielä piiiitkään aikaan tarvetta panostaa ylimääräisiin objektiiveihin, joten kittilinssillä mennään.

Se ois kohta jo perjantai!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Keskiviikko






Viikko on alkanut hektisenä, aika on suorastaan tuntunut valuvan käsistä. Viikon alku oli myös jokseenkin kurja, sillä kahden ja puolen vuoden odottelun jälkeen äitini kuoleman käsittely nytkähti lopultakin eteenpäin saadessamme Pirkanmaan poliisilta puhelun. Uutiset eivät olleet miellyttäviä, mutta ehkä asian käsittely on taas astetta helpompaa.

Kivaakin on tapahtunut! Tänään erityisesti, sillä töiden jälkeen oli vuorossa työhaastattelu (hyshys!) ja illalla kotona odotti jotain uutta. Pikaisen testauksen perusteella väitän näiden kuvien olevan pokkarikuviani parempia, vaikka pitelinkin järkkäriä käsissäni lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. Ensi keväälle olen silmäillyt jo muutamaa valokuvauskurssia. Mieli tekisi kodin ulkopuolista harrastusta, sillä helposti kotona tulee vaan tehtyä töitä.

Hyvää loppuviikon alkua meidän poppoolta!

lauantai 19. lokakuuta 2013

Yrmy



Löysin sen kaappeja siivotessa, yrmyn. Muistan sen lapsuudestani, silloin inhosin sitä, koska se näytti pelottavalta. Eikä se vieläkään mikään kaunis ole, mutta jollain tapaa hauska kuitenkin!

perjantai 18. lokakuuta 2013

Suklaata ja tunnelmointia




Tiedättekö ne illat, kun kroppa huutaa suklaata ja laiskottelua? Täällä nyt semmoinen tunne. Se suklaa oli vielä tärkeämpää, kera huonon elokuvan, tottakai!

Kynttilät ovat palanneet tänne parin vuoden tauon jälkeen. Nuorten kissojen kanssa on pitänyt huomioida se, että muksujahan hekin ovat. Tavaroita pitää varoa, elävä tuli houkuttelee muksut kissat paikalle, ja tottakai he vaativat huomiota ja hoivaa, ja lisäksi yöherätyksetkin ovat näiden lasten kanssa säännöllisiä. Sisustamisessa tämä kolmikkoni - nuorimmainen reilun vuoden ja vanhin reilut kolme vuotta - on näkynyt muun muassa kynttilöiden ja arkojen koriste-esineiden välttämisellä. Nyt uskon, toivon ja luotan, että jopa Fridalla (ikää siis sen reilun vuoden verran) riittää järkeä jättää kynttilät rauhaan. Lasiesineitä ei ole kissojen toimesta mennyt rikki ainakaan puoleen vuoteen - mun rakkaat Kastehelmet ovat siis turvassa! *kop kop*

torstai 17. lokakuuta 2013

Lykkäämisen jalo taito

Olen miettinyt, mikä ajaa mut aina lykkäämään asioita. Opiskellessa en saanut mitään aikaiseksi, ellei deadline häämöttänyt jo ihan lähellä, mielellään heti seuraavana päivänä. Tämä koski niin tenttejä kuin kirjallisia tuotoksiakin.

Sama linja jatkuu vielä tänä päivänä töiden kanssa. Kirjanpitäjänä meillä on joka kuukausi aina 12. päivä deadline. Päivätyössä tämä on ihan ok, asiakkaat tarvitsevat tiedon maksuistansa tähän päivään mennessä, mielellään toki paljon aikaisemmin. Ei mitään ongelmia tekemisen kanssa, lykkääminen on kuin muisto vain sieltä opiskeluajoilta. Mutta entäs tämä kakkostyöni? Siis se, jota teen kotoa käsin, ilman että kukaan vahtii tekemisiäni. Sen suhteen mulle on hyvin yleistä se, että jos maanantaina on deadline, teen töitä sunnuntai-iltana siinä kello 11-12 maissa. Illalla. Arvonlisäveron ja palkkojen sivukulut maksan seuraavana aamuna - siis deadlinepäivänä - ennen päivätöihin lähtöä. Vaadittavat viranomaisilmoitukset olen tehnyt silloin edellisenä yönä.

Ja olen muuten pirun tehokas silloin, kun on aivan järjetön kiire! Ei stressimokia, ei hätäilyä. Kartoitan tilanteen ja teen. Valmiiksi asti, myöhästymättä siitä deadlinesta.

Voi kun tämä lykkääminen jäisikin vain työ- ja opiskelujuttuihin...

Vietin juuri neljä viikkoa kotona, eikä tullut mieleenkään, että se talvi tosiaan lähestyy. Tällä viikolla aamupakkaset rupesivat jo vähän hermostuttamaan, ajelinhan vielä kesärenkailla. Eilen illalla tuli semmoinen olo, että nyt on pakko saada talvirenkaat alle. Tänään aamulla heräsin tuntia aikaisemmin, ja ajoin vajaa tunnin matkan isän luokse maalle talvirenkaita hakemaan. Roudasin ne rengasliikkeeseen, vaihdatin nastat alle ja lähdin huristelemaan takaisin kohti Tamperetta ja työpaikkaa. Töihin saavuin noin puolitoista tuntia myöhässä, onneksi on liukuva työaika. Ja vajaa tuntia myöhemmin näkymä oli tämän postauksen kuvien kaltainen

Taisin lykätä sen nastojen vaihdon ihan viime hetkeen... Kotimatkalla (ja näitä kuvia napsiessa) mietin, pitäisikö tälle lykkäyssyndroomalle yrittää tehdä jotain. Varmasti! Mutta kai mä lykkään sitäkin... :)

Teetkö sinä aina kaiken heti, kun mahdollista, vai harrastaako joku muukin lykkäämistä?


Työmatkakuvitusta kännykällä.














tiistai 15. lokakuuta 2013

Musta silmä, iloiset valot ja muffinsit

Tiistai-iltaa ruudun toisellekin puolen!








Eilen oli meikäläisellä ensimmäinen työpäivä lähes viiden viikon sairasloman jälkeen. Ja oli muuten aika nolo päivä! Tämä tyttö heräsi meinaan aamulla ilman mitään muistikuvaa edellisestä yöstä, silmä mustana, polvi kipeänä ja silmälasit rikki - jos en haluaisi pysyä edes jokseenkin anonyyminä, näyttäisin teille kuvaa, on aika karu näky. Ja ei, kyseessä ei suinkaan ole pitkäksi venynyt ilta alkoholin parissa, vaan tutun unilääkkeen käyttäminen ensimmäistä kertaa ison leikkauksen jälkeen. Vaan eihän se työnantaja sitä tiedä, joten varmasti näytti vaan siltä että viihteellä on käyty ja rankasti...

Noloa tilannetta paikkailin onneksi etukäteen tehdyillä työkaverienlahjomismuffinseilla. Herkullinen mokkapalamainen taikina, hieman kosteaksi jäänyt, mehevä keskus, ja se mokkapaloista tuttu kuorrutus. Toivottavasti jäi musta silmä kakkoseksi!

Jotta arki ei vallan tylsäksi kävisi, jatkettiin katastrofilinjalla vielä eilen illallakin. Topi-parka sai kunnon sätkyn, ja paniikissaan ponnisti koko viisikiloisen kroppansa takakoipien lihaksilla pakoon, suoraan meikäläisen kämmenen poikki. Seurauksena viiden sentin haava, joka vuotaa lähes 24 tuntia myöhemmin edelleen verta. Pitäisi ehkä huomenna hakea työterveydestä tikit siihen, ei se näytä paremmaksi tulevan ihmettelemällä. Syvä ja hemmetin kipeä, eikä koko taloudesta tietenkään löytynyt tarpeeksi isoja laastareita.

Kaiken kurjuuden keskellä mieltä ilahduttaa kuitenkin iloisen värikkäät pallovalot, joihin hurahdin jo vuosi sitten. Tällä hetkellä niitä löytyy olohuoneesta ja keittiöstä, kaapissa taitaa odotella vielä ainakin yksi pallosetti ripustusinspiraatiota ja täydellistä hurahtamista. Keittiössä pallurat ovat tosi söpöt, valaisevat mukavasti öisiä vedenhakureissuja, ja piristävät muutenkin verhotonta ikkunaseinää.

Huomenna tilaamaan uudet silmälasit. Ja ostamaan lisää kertakäyttöpiilareita. Ja sidetarpeita apteekista. Olisihan tämä työhön palaaminen voinut olla vähemmänkin jännittävää! ;)