maanantai 29. marraskuuta 2010

Heikunkeikun

Piti tulla vähän päivittelemään kaiken kiireen keskeltä, ettei nyt ihan kokonaan pölyty tämä blogi. :D Harmittavasti en ole juurikaan viimeisen viikon aikana ehtinyt netissä roikkumaan, jäänyt kaikkien muidenkin blogit katsomatta.

Se isoin juttu nyt varmaan olisi hehkuttamani työpaikka. Eipä tärpännyt tällä kertaa. Sitten varsinkin harmitti, kun kertoivat että olisin ollut heidän kakkosvaihtoehtonsa. ;) No mutta uutta yritystä vaan, kyllä mie joskus vielä saan sen kivan työn!

No loppuviikko meni kuitenkin aavistuksen alavireisissä tunnelmissa (joo, tiedetään, myötäelän asioissa ihan liikaa!) ja tästä seurauksena innostuin ahkeroimaan. Melkein kaikki meni heikunkeikun! (Jälkeen päin oli muuten heti parempi fiilis! Kolmen suklaan jäätelöllähän ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. ;D )

Sänky kääntyi...

... Ja sohva siirtyi...


... Ja päätyihän se työpöytäkin ihan toiselle puolen huonetta! Samoin telkkari.




Freessiin ilmeeseen oli kyllä ihan oikeat perustelutkin tällä kertaa, ei siis vaan fiilispohja.

Karvakauhukon on nyt mukavampi tuijotella ikkunasta!

Ja hei, kypsärikin meni muuten läpi!! Vieläpä "Hyvin loogisesti ja lähes virheettömästi". Aika hienoa. :D Oppari on viimeisiä kieliasun viilailuja vaille valmis ja tämän lisäksi valmistumisesta puuttuu ainoastaan kirjallinen itsearviointiraportti, joka siis on varmaan täyttä liirumlaarumia. Kunhan nyt saisi vielä sen inspiraation hoitaa homma kotiin.

Aika uskomatonta, mulla alkaa varmaan noin viikon sisään se "joululoma". :)

maanantai 22. marraskuuta 2010

Särmää keittiöön

Sainpas lopultakin tehtyä keittiöön uuden verhon! Kummasti vaan on viime aikoina painottunut omien juttujen tekeminen yöaikaan. :D Tätäkin surruuttelin puolilta öin, toivoen samalla ettei tule kiukkuisia naapureita ovelle... Samaan syssyyn ompelin muuten yhden toisenkin verhon, joka vielä odottelee lopullista ripustustaan. ;)

Tuli ihan kiva!

Lisäsärmää kehittelin alennuksesta ostettujen mustien valokuvakehysten avulla.



Eipä enää tunnu tuo kellertävyys yhtä pliisulta.

-----

Ps. Haastattelu tuntui menevän hyvin. :) Nyt sitten pitää vaan odotella ainakin loppuviikkoon asti, ennen kun voin kysellä perään. Ei se haastattelu ollut mitään, nyt vasta jännittääkin!

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Neiti Nimetön

On se vaan aikamoinen vauva! Ja seurallinen. Historiaa taitaa olla sohvan alle leiriytymiset (paitsi jos touhuan liikaa, kun toinen tahtoisi nukkua...) ja nykyään köllötetään reteesti keskellä sänkyä. Ja juostaan vauhdilla paikalle, jos mie satun sängylle istahtamaan. :D "Minä, minä, hoooooida mua!"

Yöllä nukkuu ainakin osan ajasta miun vieressä. Tai päällä. Lopun ajasta riehuu mahdollisimman äänekkäästi! :D Ja hyökkii heiluvien varpaiden kimppuun... Mikäs sen ihanempi tapa herätä?

Meillä siis sujuu kaikenkaikkiaan aika leppoisasti. Mitä nyt tutut utelevat koko ajan, että eikö sillä ole jo nimeä. No ei ole, ei. Se on vaan kissa. Ja sitten vaihteleva määrä nimiä, kun olen testaillut mikä tuntuisi sopivan. Freyja taidettiin hylätä - ainakin neiti juoksi vauhdilla pois loukkaantuneen maukaisun saattelemana. :D

Maastoutunut.

Kissa omassa korissaan! Ekan kerran jälkeen ei olekaan kelvannut, eli nou hätä. Tässäkin taisi kiinnostaa enemmän edellisen omistajan jättämät kiehtovat hajut.

Sain kerrankin muuten jotain ompeluksia tehtyä, mutta nyt en laiskuuttani jaksa siirtä kuvia koneelle. Saatte siis tyytyä näihin, jotka oli saatavilla sähköpostissa. :)

Ps. Puhun koko ajan tytöstä, mutta saattaa hän olla poikakin (en ole jaksanut perehtyä asiaan). Ja JÄNNITTÄÄ!! Voi apua. :) Ja yksi rästiessee tehty - toinen enää jäljellä, jiiihaa!

lauantai 20. marraskuuta 2010

Keisarin(nan) uudet vaatteet

Työpaikkahaastattelun jännittäminen kulminoitui lopulta oikein kunnon paniikiksi - siis mitä mie puen päälleni??

En ole aiemmin edes hakenut töitä yrityksestä, jossa luultavasti edellytetään melko konservatiivista "toimistotyyliä". Parin viime vuoden työpaikat on ollut tennareita ja farkkuja rakastavan ihmisen taivas, sitä edeltävissä paikoissa tuli taas työvaatteet yrityksen puolelta. Joten enpä mie oikeen mitään kauhean siistiä asua taida edes omistaa... Ellei nyt lasketa niitä viiden vuoden takaisia mustia suoria housuja ja vieläkin vanhempaa kulahtanutta mustaa paitapuseroa vakuuttavaksi ammatti-ihmisen asuksi. :D



Pakko se oli siis vaatekaupoille lähteä. Näin joulun lähestyessä, S-ryhmän asiakasomistajaviikonloppuna. Ihan niinkuin kaikki ihmiset olisivat eksyneet juuri tänään kaupungille! Voi apua, miten vihaankaan shoppailua.



Tämä ei ole mitenkään erikoisen muotitietoisen (tai edes tyylitajuisen) ihmisen blogi, joten todettakoon vaan että mukavuus ennen kaikkea ja kuviahan mie en itsestäni laita. :D Mutta ehkäpä parilla siistillä, perusvärisellä paitapuserolla ja vastaavasti parilla nuorekkaalla neuletakilla (ei mitään tätivaatteita mulle, kiitos!) yhdistettynä niihin vanhoihin, ei-niin-kulahtaneisiin housuihin saa aikaan sopivia ammatti-lookeja, koska kyllähän mie nyt tottakai saan sen työn. ;) En siis (toivottavasti) köyhtynyt turhaan!



Nyt kiinnostaa teidän työpukeutuminen. Joudutteko pukeutumaan töihin, saatteko työvaatteet talon puolesta vai onko tyyli vapaa? Ja jos teillä nyt on jotenkin määrätty tyyli töissä, miten itse siihen suhtaudut?

Kuvat H&M

perjantai 19. marraskuuta 2010

Jännitystä ilmassa

Heippa! Täällä on ollu pikkuruinen blogitauko kivoista ja vieläkin kivemmistä (onkohan toi edes sana?) syistä. :D Elämä vie vauhdilla eteenpäin nääs. 

Kauhea jännitys päällä! Oppari on lähetetty uudelleen tarkistettavaksi (vähän lupaili, ettei tulisi enää takaisin korjattavaksi!) ja kypsäri kirjoitettu (ehkä se meni jopa läpi). Lisäksi olen vakaasti päättänyt kirjoittaa tänä viikonloppuna kahdesta rästiesseestä edes yhden. Valmistuminen on varmistunut - 31.12.2010. Eipä tässä nyt oikein ole mitään, joka sen estäisi (tai no ainahan voin kämmiä palautuspäivämäärät oikein perusteellisesti!). Ja arvatkaas sitten mitä muuta - tämä tyttö pääsee heti maanantaina työpaikkahaastatteluun!

Koitan olla toivomatta liikoja. Paikka kuulostaa uskomattomalta. Täysin koulutustani vastaava paikka, äitiyslomasijaisuus, johon perehdytetään (jes!). Yritys mukavalla paikalla, mukavan oloinen henkilöstö ja ennen kaikkea mukavan oloinen pomo! Mukavaa. Eilen sain paikasta kuulla, yöllä viilasin CV:n ja hakemuksen kuntoon ja aamulla soitin henkilökohtaisesti kysyäkseni, josko voisin lähettää ne sähköpostilla. Tuntia myöhemmin miulle soitettiin takaisin ja kutsuttiin haastatteluun! Uskomatonta. Olen kiipeillyt seinillä ilon ja kauhun välimaastossa. Jännittää, hirvittää, jännittää taas. Mokaanko haastattelun vai onko työpaikassa jotain vikaa? Vai voisinko vaan olla niin onnekas, että hyvä paikka tärppäisi näin "helpolla". Tuskin. Toivon sitä kuitenkin.

Työpaikan etsiminen on aina rasittavaa. Ja samalla jotenkin ihanaa. Mie olen siitä onnekas, että olen saanut hyviä työpaikkoja suhteilla - kuitenkaan yksikään näistä paikoista ei ole ollut itsestäänselvyys ja jatkopestit olen saanut puhtaasti omilla ansiollani. Stressaavaa, jännittävää työnhakua on seurannut poikkeuksetta kiva työpaikka ja ihanat työkaverit.

Tämänhetkinen esimies on  "tavallaan" ystävä ja yhdessä ollaan jännitetty miun työkuvioita. Alusta lähtien on ollut selvää, että nykyinen työ on vain väliaikainen. Arvatkaa harmittiko siinä kohtaa, kun tajusin että työ olisi myös täydellinen ollessaan vakituinen! Vaan eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Maanantaina meikä kahlaa korkokengissä työpaikkahaastatteluun, jonka sitten ihan positiivisuuden, optimismin sekä kaiken hyvän ja toiveikkaan nimissä vedän putkeen. Nih!

Elkääkä vaan sanoko, että elän jossain omalla pilvenhattarallani. Optimismia sen olla pitää! :D

lauantai 13. marraskuuta 2010

Puskutraktori

Viime sunnuntaina - viikko kissan kotiutumisesta - tapahtui jonkinlainen läpimurto. Herkkupalalla houkutellen sain kissan syömään kädestäni ja siinä samalla silittelin varovaisesti. Sama toistui seuraavana päivänä.

Tiistaina sain jo silittää ilman herkkupaloja! Keskiviikkona totesin, että onpas hellyydenkipeä katti. Jos huomaa miun lähestyvän, komentaa oikeen silittämään, aloittaa kehräämisen ja leipomisen samantien sekä kiehnää ja puskee ihan hulluna. :D

Torstaina puskutraktorivaikutelma vahvistui. Selkeästi tykkää silittelyistä, vaikkakin sillä varauksella, että liikkeellä ollessaan ei vieläkään anna niin lähelle tulla. Mutta jos on rauhoittunut jonnekin näkösälle pötköttämään, saa ja pitää mennä silittämään. ♥

Tulostimen päällä hehkulampun lämmössä on ihana pötköttää.





Eilen illalla tapahtui seuraava läpimurto - silittelyn lomassa antoi ottaa itsensä syliin ja jatkoi kiehnäämistä ja puskemista sitten siinä. ♥

Miun puskutraktorilla ei muuten vieläkään oo nimeä. :) Odottelen, josko se oikea nimi jostain ilmaantuisi...

perjantai 12. marraskuuta 2010

Valkosuklaa-vadelmamuffinit

Jokohan nämä pikkuhiljaa riittäisi? Estradille marssii valkosuklaa-vadelmamuffinit. Yhdistelmä vadelman kirpeyttä ja suklaan makeutta - tykkäsin, ja muutkin kehuivat. :)


Nykyään muffinit on pitkälti omasta päästä kehiteltyjä, ja näidenkään tarkkaa ohjetta en enää muista. Harmi, pitäisi ehdottomasti onnistuneet kokeilut kirjata muistiin!

Kutakuinkin näin taisivat mennä:

1 prk (noin 200g) vadelmajogurttia
2 kananmunaa
1 dl juoksevaa margariinia
1dl sokeria
3-3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
pakastevadelmia (olisikohan ollut noin 200 grammaa)
Pandan valkosuklaata rouhittuna

Sekoita kuivat aineet keskenään ja muut keskenään. Yhdistä ainekset ja sekoita, lisää vadelmat (taisivat olla aika jäisiä vielä tässä vaiheessa) ja valkosuklaarouhe. Jaa vuokiin ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Sekoitin vadelmat oikeen kunnolla sekaisin saadakseni värin leviämään taikinaan. Ohjeella tuli 12 reilun kokoista muffinia.

Huomenna pitäisikin sitten leipoa jotain helposti kuljetettavaa isänpäiväksi. Keksisiköhän sitä vaihteeksi jotain muuta kuin muffineita... :D

Ärsytys

Bongasin parisen kuukautta sitten ihanan kankaan Ikeasta. Ikävä kyllä tätä kangasta ei koskaan sieltä löytynyt, vaikka kuinka kävin kyttäämässä. Nyt se on poistunut jopa nettisivuilta. Kyllä ottaa päähän! Mikä siinä on, kun löytää jotain kivaa ja halpaa, ei sitä kuitenkaan saa? :D

Nyt pitää löytää joku toinen kangasvaihtoehto eteiseen kaavailemaani oviverhoa varten. Harmaata siitä saisi löytyä, muita kriteereitä ei toistaiseksi ole.

Ikean sivuja selaillessa löytyi yksi mahdollinen vaihtoehto. Harmaa-valkoinen isoäidinneliöitä muistuttava kuvio on ihan kivan näköinen ja lisäksi toki kiitettävän edullinen! Ehkä kuitenkin levottomampi kuin mitä haaveilen neliön kokoiseen eteiseen.

Kuva Ikea
Toisaalta kyseinen kangas on niin kivan näköinen, että sitä(kin) olisi kiva saada jonnekin. Ehkä pitäisikin toivoa isompaa asuntoa Joulupukilta...

Ps. Joo, mie tosissaan tykkään kankaista! Tälle nauraa jo koko perhe ja puolet kavereista. Yleinen vitsi. :)

torstai 11. marraskuuta 2010

Idea jalostuu

Kummasti eilisen opparikeskustelun jälkeen helpotti, vaikka vielä onkin tekemistä. Tänään olen huomannut touhuavani asioita ihan uudella innolla. Kotitöitä ja inspirointia, ah ihanuutta!

Lähdin jalostamaan keittiön verhopohdintoja eteenpäin. Kappa siitä taitaa tulla, erilaisuuden nimissä. Olen muuten aina inhonnut kappoja omassa kodissani, mutta kun muiden kapat on aina niin kivan näköisiä. Tahtoo kanssa!

Puheista tekoihin - Päätin ripustaa kankaan imitoimaan kappaa.

Se on oikeastaan ihan kivan näköinen! Olen positiivisesti yllättynyt. :)

Nurkan rumat putket tosin jäävät näkösälle, ellen päätä käyttää myös sivuverhoja.

Ja tuo verholauta, miten se onkin noin ruma!

Jäin miettimään kapan ripustusta. Sen sijaan että ripustaisin sen nipsuilla roikkumaan verhokiskosta, voisin ommella yläreunaan tarranauhaa ja läntätä vastakappaleen verholaudan yläreunaan. Näin jäisi tuo ärsyttävä, superleveä ja ruman kellertävä verholautakin piiloon!

Mielipiteet ovat vieläkin tervetulleita asian tiimoilta! ;)

Ps. Valokuvaaminen ilman päivänvaloa on inhottavaa! Sekä salamalla että ilman tulee rumia kuvia. :(

Musta tuntuu paheelliselta

Kiirettä on pitänyt. Joka päivä olen kotiin päässyt vasta illalla. Eilen koulussa, lääkärillä ja labrassa juoksemisen lomassa ehdin sentään vähän nautiskellakin. Kaupoissa kiertelyä, herkullinen lounas söpössä kahvilassa ja erinomaisia uutisia opparin ohjaajalta. Ihana päivä!

Niin paljon hyvää, ettei jotain huonoakin. Tuossa hiljattain höpöttelin paheista. Noh, niin se vaan on, että minua ei saisi päästää lähellekään kangaskauppoja. Kävin ihan vaan katsomassa ja lähdin kotiin reippaasti köyhtyneenä.

Värikkäämmän näistä kankaista näin jo kaukaa. Se kutsui luokseen. Tuli se pakko saada -tunne, vaikka en edes tiennyt mitä sillä tekisin. Pienellä pöyhimisellä löytyi hopeiset pilkut mustalla pohjalla. Söpöydessään tämäkin piti saada. Muutenkin musta viehättää nykyään pitkällisen vaalean kauden jälkeen. Sekä pienempinä ripauksina ja yksityiskohtina että laajemmaltikin, onhan seinät sun muut sentään vastapainoksi vaaleita.




Fiksusti koitin kuitenkin miettiä, viittiikö sitä ostaa kankaita vaan seisomaan. Kiertelin kauppaa ja pohdin. Ja sitten sen keksin! Ihana, tasapaksun kellertävä keittiöni voisi tykätä pienestä piristyksestä ja särmästä. Nih! Kassan kautta ulos.

Nyt sitten voit heittää oman mielipiteesi. Ainaisten sivuverhojen sijaan mietinnässä on simppeli, suora kappa tai valelaskarit, jos kangasta riittää. Jotenkin tuntuu, että verho pääsisi paremmin oikeuksiinsa näin, sivuverhosta saattaisi tuolla kuviolla ja jäykähköllä puuvillakankaalla tulla tunkkainen. Vaan minkälaisen verhon itse laittaisit pieneen keittiöön?

tiistai 9. marraskuuta 2010

Lapsuudenmuistoja

Pieni Lintu heitti suuntaani kivan haasteen lapsuudestani.


1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen "Mikä sinusta tulee isona"?

- Sairaanhoitaja! Ajattelin, että äidilläni on maailman paras ammatti. Muutin mieltäni ennen pitkää...


2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?

- Aku Ankka oli ylitse muiden.Meille tulikin Aku Ankka -lehti ja lisäksi lueskeltiin aina isäni Aku Ankkoja, joita taisi olla 60-luvulta alkaen. :D

Aku Ankkaa ei löytynyt, mutta on tuossa sentään Minni!


3. Lempileikkejäsi?

- Pikkuautot oli kivoja. Samoin "kotileikit".


4. Mistä urheilusta pidit/harrastit?

- En ole koskaan ollut mitenkään erityisen urheilullinen, mutta uimisesta olen aina tykännyt. Olin myös lapsena vuosia jumpassa.

Minä ja veikka mansikkataivaassa.


5. Ensimmäinen musiikki-idolisi ?

- Nirvana. Vietin isoveljen ja vanhempien serkkujeni kanssa aina kesät ja sitä se teettää, kun koko ajan kuuntelee heidän musiikkiaan...


6. Parhaat synttärisi ja miksi? 

- En muista mitään erityistä ylitse muiden, kaikki ovat olleet kivoja. Veljellä ja minulla oli aina yhteiset synttärit, meillä kun on aika tasan kolme vuotta ikäeroa (miinus neljä päivää). Tästä olin pienenä pikkuisen katkera. :D


7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut? 

- Mummiltani sain ymmärtääkseni 1-vuotislahjaksi nuken, joka on koko lapsuuteni ajan ollut rakkain leluni. Se on myös muuttanut mukanani vielä tähän päivään asti, vaikka eihän se enää ole muuta kuin tunnesyistä tärkeä. :)


Pikku-Jolindha ja the Nukke.


8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt? 

- Ostaa meidän perheen maatilan! Mie olen oikeasti lapsesta lähtien halunnut emännöidä siellä. :D


Laiskuuttani en jaksa jakaa haastetta eteenpäin, mutta jos sen nappaat tästä mukaasi, kerro ihmeessä, jotta osaan tulla lukemaan! :)

perjantai 5. marraskuuta 2010

Paha, paha asia

Paheet. Minulla niitä on. Suklaa on yksi, ei niin vakava (muuta kuin linjojen kannalta). Dvd-elokuvat ja -sarjat onkin sitten astetta isompi pahe, ainakin jos taloudellisesti ajattelee. Näitä tuleekin hankittua säännöllisen epäsäännöllisesti, aina eksyessäni tiettyjen kauppojen suuntaan... Tästä ehkä kertoo jotain se, että kotini kaksi senkkiä on lähestulkoon leffoja ja sarjoja täynnä!

Sopivasti aasinsilta tälle päivälle. Lauantaista lähtien olen hillunut pelkästään kotona..Tai no, onhan tähän viikkoon mahtunut pari 10 minuutin kauppareissua lähikauppaan. Sunnuntain ja maanantain tein sentään opparia. Tiistai ja keskiviikko tekemättä mitään, pitikö se oppari mennä lähettämään jo maanantaina?? Torstaina ja perjantaina töitä, jes! Vaan nekin peruttiin. APUA! Mitä mä teen, mulla on liikaa aikaa. Ahdistaa olla tekemättä mitään, kun olen jo tottunut stressaamaan. 

Päätin unohtaa (kissa)vauvaperhearjen sekä oman masistranssini edes hetkeksi ja lähdin ihan vaan lähimarkettiin shoppailemaan ja pitsalle. Ja hupsistakeikkaa, pari tuntia myöhemmin saavuin kotiin maha pitsaa täynnä ja läjä katsottavaa kassissa.

Kuoriessani ensimmäisen leffan muovista jatkoin pohdintaani paheista. Onko se oikeastaan niin paha, jos niitä on? Tietenkin rajansa kaikella, mutta jos ajattelee asiaa niin päin, ettei jollakulla ole yhtään paheita - onko tämäkään hyvä? 

Mua ainakin on aina ärsyttänyt liian kunnolliset ihmiset - ne, jotka omalla hymistelyllään tuntuvat tuomitsevan muiden paheet. Tietenkään he eivät oikeasti tuomitse, koska tämäkin voisi olla jonkinlainen pahe. He ovat vaan meidän paheellisten yläpuolella kaikessa hyvyydessään!

Paheet antavat syvyyttä henkilölle, luonnetta. Tekee jotenkin kolmiulotteiseksi ja mielenkiintoiseksi. Paheet tekevät ihmisen, ja ihmiset ovat mukavampaa seuraa kuin pyhimykset. Tykkään olla inhimillinen kaikkine paheineni (ja niitähän on!). Paheet ovat tietenkin aika yksilökohtaisia, jonkun toisen mielestä esimerkiksi miun liiallinen rakkaus suklaaseen ei välttämättä olisi pahe.

Onko sinulla paheita?

Ps. Rakas Joulupukki, säästääksesi minut paheelliselta toiminnalta ja tuhlaamiselta (PAHE!), voisitko lähettää minulle joululahjaksi Greyn anatomian ja Lostin tuoreimmat myyntiin tulleet tuotantokaudet? Kiiiitos.

Niin, tuntitolkulla television edessä hilluminenhan EI ole pahe. :D

tiistai 2. marraskuuta 2010

Ninja!

Elkää lynkatko, kissa-aihe jatkuu edelleen... Koin eilen päivällä oikein kunnolla kauhun hetkiä.

Varmaan melkein kaikki tietävät, että kissa mahtuu melkein minne tahansa, mistä pää vain mahtuu menemään. Juu, minäkin tiesin tämän, onhan meillä ollut lukemattomia kissoja aikojen saatossa maalla... Ennen kisun kotiutumista syynäsin kotoa kaikki paikat läpi. Mihin kissa voisi itsensä satuttaa tai jäädä jumiin.

Jotain oli jäänyt huomaamatta. :D

Näin kissan menevän keittiöön, mutta en tulevan pois. Kävin katsomassa, syynäsin kaikki paikat enkä edelleenkään löytänyt kattia. Pari tuntia myöhemmin toinen ilmestyi keittiön ovensuuhun rehvakkaan miumiuuumraaaun saattelemana. Kävin keittiössä, luulin löytäneeni piilon.

Puoli tuntia myöhemmin kissa meni takaisin keittiöön, vaan ei siihen piiloon, minkä minä olin löytänyt. :D Päättipä sitten ryömiä keittiön laatikoston rungon sisään.

Kauhuissani kävin läpi kaikki erilaiset kauhuskenariot. Kunnes hoksasin saavani laatikot pois satuttamatta kissaa... Oi autuutta...

Voihan rähmä.

Meetkös pois siitä.

Nyt on sitten alin laatikko irti miettiessäni, millä laatikoiden alle muodostuvan aukon saa tukittua. Aatelkaa sitä kertaa, kun kissa ei kasvaessaan tajua olevansa liian iso juuri tuohon piiloon...

Typyllä on muutenkin oikein ninjan elkeet. Livahtaa äänettömästi paikasta toiseen ja piiloutuu tarvittaessa silmänräpäyksessä. 

Okei, seuraava postaus on jotain muuta, tämä on lupaus! :)

Ps. Olettekos kuulleet kissasta, joka oli kiivennyt liesituulettimen sisään? Minäpä olen. Ja olin asiaankuuluvan järkyttynyt. On ne vaan hulluja!

maanantai 1. marraskuuta 2010

Tilannekatsaus

Arvatkaa mitä, lähetin opinnäytetyöni ohjaajalleni ensimmäiseen tarkastukseen!!!!

Käytännössähän tämä (kai) tarkoittaa sitä, että ohjaajani lukee työn ja sitten hienon palautekeskustelun ohella antaa korjausehdotuksensa työhön. Ja sovitaan kypsärin suorittamisesta. Meikä painelee kotiin ja korjaa työn. Viimeistelee. Järjestää pdf-tiedoston ja tämän hienon nidotun version ohjaajalle arvosteltavaksi. Jossain kohtaa on tehnyt sen kypsärinkin toivottavasti hyväksytysti. ;)

Ei oo paljoa jäljellä, järkyttävää! Tietenkin niitä korjausehdotuksia voi tulla runsaasti, mutta silti...

Mitäs muuta. Katti on taas reipastunut. :)

On se PIENI.

Mitäs tuolla...

Mie valtaan tän nyt!

Leikkispurtti...

Kuole!
Kuvat eilisillalta. Kuvien laatu on huono, täällä oli melkein pimeää ja jouduin käyttämään vihaamaani salamaa, kun toiselta puolelta huonetta napsin kuvia. Mutta edistystä tapahtuu, pikkuhiljaa...

Kiitos vielä viesteistä edelliseen! Palailen niihin huomenissa, nyt menen etsimään jääkaapista päivän ensimmäistä ateriaa. Jotenkin tuo kisu ja oppari veivät mukanaan tänään. :D