sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Revontuleni mun

Taannoin kertoessani himotuksistani mainitsin Revontuli-himoni. Koska kukaan muu ei sen himotuksen eteen olisi mitään tehnyt, tartuin itse härkää sarvista. :)

Se valmistui viikko sitten!

Ikioma Revontuleni. 



Lopputulos on kaukana täydellisestä, vaikka itse huivi olikin (jopa kaltaiselleni amatöörille) naurettavan helppo neulottava. Osasyynä on Niisku, joka rrrrrakastaa villalankoja! Olipa neiti sitten eräänä päivänä onnistunut saamaan lähes valmiin huivin käsiinsä, sillä seurauksella, että seuraavan päivän vietin sitomalla langanpäitä umpisolmuihin samalla kun virkkuukoukulla yritin saada neuleen oikean näköiseksi... Voi ihanuutta, sitä kissanomistajan arkea. :)

Koska tuossa ei ollut vastoinkäymisiä tarpeeksi, jouduin myös päättelemään työn kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla päättelin liian kireän reunan, ja purettuani kerroksen päättelin sen - kyllä vain - toistamiseen liian kireälle! Kauniit sakarat jäivät siis saamatta, koska laiskuus iski. Muuten ihan hyvä tulos ensimmäiseksi yritelmäksi.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Etsintäkuulutus!

Kadonnutta (tai puuttuvaa) joulumieltä etsimässä. Kertokaa rakkaat ihmiset, mistä löytäisen sen taianomaisen, odotuksen täyteisen, joulukuulle kuuluvan ihanan tunteen?

Pari viimeistä vuotta se on antanut odottaa itseään, melko turhaan. Tänä vuonna tilanne taitaa olla vielä huonompi, koska joulu oli meillä ennen perhejuhla, ja äitini sen hengetär. (En osaa kuvitella mitään parempaa joulutunnelman nostattajaa kuin Äidin Maistuvan Maustekakun tuoksu ja porkkanalaatikkomaistiaiset.)

Joulukoristeet? Valot? Kynttilät? Joulukorttiaskartelu? Leipominen? Kokkaaminen? Vai tyydynkö ottamaan joulun vastaan kuin minkä tahansa hieman tavallista pidemmän arkiviikonlopun? Koska töissähän se joulukuukin taitaa pääasiassa mennä.

Jo marraskuussa virittelin tunnelmavalaistusta, mutta eipä nämä sitä joulutunnelmaa ole aiheuttaneet. Korkeintaan vähentäneet pimeyden tuomaa kaamosmasennusta.

Ja hei, samaan syssyyn kysyisin, voiko joulun viettää yksin? Ei perheen kanssa, ei ystävien kesken, ei pojkefrendin kanssa romantisoiden, vaan ihan rehellisesti yksin kotona ainoastaan karvapallerot (on ne sitten kissoja tai sängyn alla vilistäviä villakoiria - täältä löytyvät molemmat) seurana.

Haluan taas sen tunteen, jonka muistan lapsuudestani, ja vielä ihan noilta lähivuosiltakin, kun joulussa oli vielä taikaa. Jännitystä, mystiikkaa, tunnelmaa ja odotusta. :) Lähettäkää se tänne mulle, jos löydätte!

perjantai 2. joulukuuta 2011

Kadonnut marraskuu

No hui! Kertokaahan mulle, mihin se marraskuu oikein hävisi? Vastahan tänne höpöttelin sekavia, jotenkin silti yksi kuukausi katosi välistä...

Rakas ystäväni, Kiire, muistutti olemassaolostaan. Ihan kuin voisin hänet edes unohtaa!

Kerroinhan teille siitä työhaastattelusta. Viidentoista minuutin haastattelun jälkeen se työ oli mun. Olen nyt siis kaksinkertaisesti työllistetty, ja tämä totutteluvaihe on verottanut aikaa. Lisäksi syksy on meikäläisen alalla yhtä koulutusten juhlaa. Kevät on kiireinen, kesällä lepäillään, syksyllä rampataan koulutuksissa seuraavaa kevättä enteillen. Ja sitä kevättä jännitän jo nyt. Alkaneen työurani vuosittaisen syklin huipentuma, hirveä vastuu. Tilinpäätökset. Vaan hyvin se menee, ihan varmasti.

Kaiken kiireen keskellä olen ihan vahingossa vähentänyt tietokoneen parissa viettämääni aikaa. Töissä sitä saa ihan riittävästi, kotona haluan istahtaa sohvalle kutimen kanssa tai vaikka kipittää lenkille sateeseen. Tai viettää aikaa ystävien kanssa.

Nautin kuitenkin kirjoittamisesta, ja nautin kodista. Ja tänä aamuna huomasin jälleen kerran makuuhuoneen seinälle syntyneen paljaan läntin, Topin rakkaudella riipimän tapettisuikaleen lattialta. Taitaa olla taas aika herätellä sitä sisäistä touhuajaansa ja aktivoitua sekä remppasuunnitelmien että blogiaktiivisuuden osalta. Yritetään ainakin!