lauantai 3. joulukuuta 2011

Etsintäkuulutus!

Kadonnutta (tai puuttuvaa) joulumieltä etsimässä. Kertokaa rakkaat ihmiset, mistä löytäisen sen taianomaisen, odotuksen täyteisen, joulukuulle kuuluvan ihanan tunteen?

Pari viimeistä vuotta se on antanut odottaa itseään, melko turhaan. Tänä vuonna tilanne taitaa olla vielä huonompi, koska joulu oli meillä ennen perhejuhla, ja äitini sen hengetär. (En osaa kuvitella mitään parempaa joulutunnelman nostattajaa kuin Äidin Maistuvan Maustekakun tuoksu ja porkkanalaatikkomaistiaiset.)

Joulukoristeet? Valot? Kynttilät? Joulukorttiaskartelu? Leipominen? Kokkaaminen? Vai tyydynkö ottamaan joulun vastaan kuin minkä tahansa hieman tavallista pidemmän arkiviikonlopun? Koska töissähän se joulukuukin taitaa pääasiassa mennä.

Jo marraskuussa virittelin tunnelmavalaistusta, mutta eipä nämä sitä joulutunnelmaa ole aiheuttaneet. Korkeintaan vähentäneet pimeyden tuomaa kaamosmasennusta.

Ja hei, samaan syssyyn kysyisin, voiko joulun viettää yksin? Ei perheen kanssa, ei ystävien kesken, ei pojkefrendin kanssa romantisoiden, vaan ihan rehellisesti yksin kotona ainoastaan karvapallerot (on ne sitten kissoja tai sängyn alla vilistäviä villakoiria - täältä löytyvät molemmat) seurana.

Haluan taas sen tunteen, jonka muistan lapsuudestani, ja vielä ihan noilta lähivuosiltakin, kun joulussa oli vielä taikaa. Jännitystä, mystiikkaa, tunnelmaa ja odotusta. :) Lähettäkää se tänne mulle, jos löydätte!

4 kommenttia:

  1. Ei miullekaan sitä tunnelmaa ole tullut, vaikka olenkin askarrellut ja koristellut. Ehkä se äidin poissaolo, ensimmäinen Joulu ilman äitiä, vaikuttaa siihen. Meidän äiti oli viime Jouluna jo tosi huonossa kunnossa, petin pohjalla, mutta silti elossa ja iloitsi omalla tavallaan Joulusta.

    VastaaPoista
  2. Sirutuuli, on se vaan kumma, missä se tunnelma luuhaa jos muiltakin puuttuu! Ja olet varmasti oikeassa siinä, että äidin poissaolo on yksi suuri syy siihen. Meilläkin äiti oli jouluihminen henkeen ja vereen, jotenkin se joulu vaan ei ole sama asia enää.

    VastaaPoista
  3. Hejsan Jolindha, et ole ainoa. Itse olen kaikkeni yrittänyt, glögiä ostellut, joulutorilla käynyt ja yrittänyt mennä kettuuntumaan oston keskuksiin. Ja nyt vielä pakotan itseni kuuntelemaan joulumusiikkia...
    EI oikein toimi mikään kuitenkaan.
    Voimia ja jaksamista sinne ;)

    VastaaPoista
  4. Enne, toivottavasti onnistuit löytämään sen joulufiiliksen ajoissa! Vaikka onhan sitä ensi vuosikin taas. ;D

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...