Tylsyysvaroitus!! Tämä vaan tuntui jotenkin ajankohtaiselta tänä aamuna.
Kevät on mulle sitä aikaa, kun murheellisten asioiden lisäksi ajatukset pyörivät työssä. Paljon. Kirjanpitäjille kevät tarkoittaa useimmiten paljon palkatonta ylityötä, ja niin myös minulle. Kaksi työtä syö muutenkin tehokkaasti vapaa-aikaa, mutta näin keväällä on tuntunut, että yhden työpäivän jälkeen teen toisen mokoman illalla kotona. Viikossa on maksimissaan se yksi töistä vapaa päivä, ja usein tällöinkin työt pyörivät mielessä - teinkö sen, muistinhan tän, unohtukos nyt jotain?
Maaliskuun aikana tein noin 40 tuntia ylitöitä. Nyt huhtikuun mittaan on tullut parikymmentä tuntia, about. Vappuaatto on tärkeä deadline, ja mielessä kutkuttelee mahdollisuus joutua raahautumaan viikonloppunakin toimistolle. Kevätkiireiden lisäksihän on tietenkin ne normaalit kuukausityöt, kerran kuukaudessa deadline aina 12. päivä. Välillä mietin, miten jaksan tämmöistä rumbaa työssä, joka on kaikkea muuta kuin se unelma-ammattini. Se palautui mieleeni taas tänään - se onnistumisen tunne.
Illalla kasasin tasekirjan, aamulla keräsin materiaalin tilintarkastajalle vietäväksi. Ja helpotuksen ohella tunsin onnistuneeni. Taas on vuosi pulkassa, ja tilinpäätös on merkki siitä. Näen paperilta, että kaikki on ok, ja parhaani olen tehnyt. Tiedän olevani hyvä työssäni ja erityisesti kakkostyön haasteet ovat osoitus tästä. Opin jotain uutta, jos en nyt viikoittain, niin ainakin kuukausittain. Ensi vuonna asiat ovat taas asteen helpommat, kun itse olen tehnyt kaikki työt vuoden mittaan. Tiedän, mitä olen tehnyt.
Onnistumisen tunteista huolimatta en tunne itseäni kirjanpitäjäksi. Tänään jakkua päälle kiskoessani olo oli kuin toisella ihmisellä. En jaksa keskustella ihmisten talousasioista, enkä halua tuttujeni kirjanpitoja tehtäväkseni (yllättäen kyselyitä on ruvennut ilmaantumaan). Talousuutiset skippaan samantien, vaikka niitä kuuluisikin seurata. Työ ei määrittele sitä, kuka olen, vaikka ikävä kyllä monet tuntuvat niin ajattelevan. Jatkuvasti tuntuu, että saisi selitellä ammatinvalintaansa, vaikka se kirjanpitäjän pikkutarkka luonne ei todellakaan seuraa minua kotiin, vaan se varisee kotimatkan varrella hyvin nopeasti pois. Oma talous onkin hoidettu vähän sinne päin, koska kaikki paperit tuppaavat katoamaan jonnekin. Kerran pari kuussa on kuumeinen laskujen etsintä -päivä, jolloin lupaan pyhästi skarppaavani. Sama tapahtuu myös esitäytetyn veroilmoituksen saapuessa. Sitä skarppausta odotellessa siis! ;) Vaan taitaa olla, että töiden jälkeen mielenkiinto ei riitä yksityiselämässä siihen pikkutarkkuuteen, loppupeleissä olen pikemminkin luova säheltäjä.
Mun tämänhetkinen työhuone näkyy alla. :D Ei kaikkein ergonomisinta, mutta masentavassa työhuoneessa ei meinaa työt luistaa. Tilaa on sielläkin nihkeästi, joten ainakin tässä voi vilkuilla televisiota samalla.
Toiveet työhuoneen osalta on suuret, ehkä mä saan sen "jo" tänä vuonna kuntoon. Ikeasta oli tarkoitus kotiuttaa koko seinän mittainen työpöytä, mutta meni mokomat sitten loppumaan kahta päivää ennen kuin piti ne piipahtaa hakemassa. Varaston täydennystä on odoteltu kuin kuuta nousevaa... Työhuoneen rautaisesta, levitettävästä vierassängystä pääsen lauantaina eroon, saapahan enemmän tilaa mappisäilytykselle! Ja 90% vieraista on muutenkin nukkunut alakerran sohvalla...
Yllättäen tuntuu siltä, että luonnostaan kärsimätön ihminen on kehittänyt lehmän hermot, ja nykyään toistelenkin jatkuvasti sitä surullisenkuuluisaa hitaasti hyvä tulee -mantraa...