perjantai 26. huhtikuuta 2013

TGIF

Thank God It's Friday!





Frida-pötikäinen ♥


Mun unirytmi on mennyt täysin sekaisin. Tasan neljältä silmät napsahtaa auki ilman minkäänlaista avustusta - en voi syyttää kissoja enkä herätyskelloa. Tästä seurauksena pitää illalla sitten tietenkin mennä viimeistään kymmeneltä nukkumaan... Ja taas herätään aikaisin. Oravanpyörä on alkanut.

Toisaalta näinä aamun hiljaisina tunteina saa tehtyä asioita ihan eri tavalla. Tai sitten vaan loikoiltua kissojen kanssa sängyllä, kunnes on oikeasti aika nousta. Kissojen hyrinää ja jotain dvd-leffaa kuunnellen. 

Onneksi on perjantai! Tänä viikonloppuna opettelen taas vaihteeksi turhasta tavarasta luopumista, kun serkkutytöllä on edessä muutto ensimmäiseen omaan kotiin. :) Multa kun sattuu löytymään kaikkea kivaa kodinjuttua hänen lempiväreissään. Tyhjemmät kaapit, parempi mieli. Kivaa perjantaita myös teille!

torstai 25. huhtikuuta 2013

Ajatuksia työstä

Tylsyysvaroitus!! Tämä vaan tuntui jotenkin ajankohtaiselta tänä aamuna.

Kevät on mulle sitä aikaa, kun murheellisten asioiden lisäksi ajatukset pyörivät työssä. Paljon. Kirjanpitäjille kevät tarkoittaa useimmiten paljon palkatonta ylityötä, ja niin myös minulle. Kaksi työtä syö muutenkin tehokkaasti vapaa-aikaa, mutta näin keväällä on tuntunut, että yhden työpäivän jälkeen teen toisen mokoman illalla kotona. Viikossa on maksimissaan se yksi töistä vapaa päivä, ja usein tällöinkin työt pyörivät mielessä - teinkö sen, muistinhan tän, unohtukos nyt jotain?

Maaliskuun aikana tein noin 40 tuntia ylitöitä. Nyt huhtikuun mittaan on tullut parikymmentä tuntia, about. Vappuaatto on tärkeä deadline, ja mielessä kutkuttelee mahdollisuus joutua raahautumaan viikonloppunakin toimistolle. Kevätkiireiden lisäksihän on tietenkin ne normaalit kuukausityöt, kerran kuukaudessa deadline aina 12. päivä. Välillä mietin, miten jaksan tämmöistä rumbaa työssä, joka on kaikkea muuta kuin se unelma-ammattini. Se palautui mieleeni taas tänään - se onnistumisen tunne.

Illalla kasasin tasekirjan, aamulla keräsin materiaalin tilintarkastajalle vietäväksi. Ja helpotuksen ohella tunsin onnistuneeni. Taas on vuosi pulkassa, ja tilinpäätös on merkki siitä. Näen paperilta, että kaikki on ok, ja parhaani olen tehnyt. Tiedän olevani hyvä työssäni ja erityisesti kakkostyön haasteet ovat osoitus tästä. Opin jotain uutta, jos en nyt viikoittain, niin ainakin kuukausittain. Ensi vuonna asiat ovat taas asteen helpommat, kun itse olen tehnyt kaikki työt vuoden mittaan. Tiedän, mitä olen tehnyt.

Onnistumisen tunteista huolimatta en tunne itseäni kirjanpitäjäksi. Tänään jakkua päälle kiskoessani olo oli kuin toisella ihmisellä. En jaksa keskustella ihmisten talousasioista, enkä halua tuttujeni kirjanpitoja tehtäväkseni (yllättäen kyselyitä on ruvennut ilmaantumaan). Talousuutiset skippaan samantien, vaikka niitä kuuluisikin seurata. Työ ei määrittele sitä, kuka olen, vaikka ikävä kyllä monet tuntuvat niin ajattelevan. Jatkuvasti tuntuu, että saisi selitellä ammatinvalintaansa, vaikka se kirjanpitäjän pikkutarkka luonne ei todellakaan seuraa minua kotiin, vaan se varisee kotimatkan varrella hyvin nopeasti pois. Oma talous onkin hoidettu vähän sinne päin, koska kaikki paperit tuppaavat katoamaan jonnekin. Kerran pari kuussa on kuumeinen laskujen etsintä -päivä, jolloin lupaan pyhästi skarppaavani. Sama tapahtuu myös esitäytetyn veroilmoituksen saapuessa. Sitä skarppausta odotellessa siis! ;) Vaan taitaa olla, että töiden jälkeen mielenkiinto ei riitä yksityiselämässä siihen pikkutarkkuuteen, loppupeleissä olen pikemminkin luova säheltäjä.

Mun tämänhetkinen työhuone näkyy alla. :D Ei kaikkein ergonomisinta, mutta masentavassa työhuoneessa ei meinaa työt luistaa. Tilaa on sielläkin nihkeästi, joten ainakin tässä voi vilkuilla televisiota samalla. 

Toiveet työhuoneen osalta on suuret, ehkä mä saan sen "jo" tänä vuonna kuntoon. Ikeasta oli tarkoitus kotiuttaa koko seinän mittainen työpöytä, mutta meni mokomat sitten loppumaan kahta päivää ennen kuin piti ne piipahtaa hakemassa. Varaston täydennystä on odoteltu kuin kuuta nousevaa... Työhuoneen rautaisesta, levitettävästä vierassängystä pääsen lauantaina eroon, saapahan enemmän tilaa mappisäilytykselle! Ja 90% vieraista on muutenkin nukkunut alakerran sohvalla...

Yllättäen tuntuu siltä, että luonnostaan kärsimätön ihminen on kehittänyt lehmän hermot, ja nykyään toistelenkin jatkuvasti sitä surullisenkuuluisaa hitaasti hyvä tulee -mantraa...





tiistai 23. huhtikuuta 2013

Hullistelua

Jes! Elämäni ensimmäinen - mahdollisesti myös viimeinen - Hullujen päivien ostos kotiutui eilen. Eikä kaduta tippaakaan tämän kertainen tuhlaaminen... ;) 

(Edessä realismikuvia. Jälleen kerran.)






Ikuisuusongelma täällä on kissankarvat, joihin ei aina tunnu auttavan mikään. Villamatot saa puhtaaksi hinkaten niitä imurilla polvillaan. About puol tuntia per matto.


TADAA! Tais mennä minuutti koko mattoon. :D




Eikä enää tarvi stressata jatkuvasti täynnä olevia pölypusseja. Eikä tarvi kirota, kun niitä pirun pölypusseja ei muista koskaan ostaa lisää...


Olen rakastunut. ♥ Ehkä siivoaminen on vastedes kivaa mukavampaa.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Läpikulku

Yläkerran porrastasanne on ihan pelkkä läpikulkutila. Ahdas, ankea ja aika synkkäkin, kun ovet on usein suljettu romuvarastostatuksien takia. (Kolme makuuhuonetta joista 1,5 täynnä romua.)

Halusin saada sen tuntumaan ilmavammalta, mutta miten? Vaihdoin vanhan pappani tekemän pikkulipaston yöpöytänä toimineeseen Componibiliin  ja kirkkaan keltaisen maton Ikean neutraaliin sisal-mattoon (luvallista raavittavaa kissoille). Seinät ja kaiteet odottavat edelleen valkoista maalia, mutta mielessäni näen tämän jo raikkaana läpikulkutilana. Pienet muutokset toimivat ensiapuna, jotain tein varmasti oikein, koska nyt porraskäytävässä kaikuu. ;)

Vuosikymmenten - okei, 23 vuoden jälkeen - olen oppinut näkemään kaiteiden potentiaalin niiden inhoamisen sijaan!


Edessä kakkosvessa, oikealla pesuhuone + sauna


Vessasta vasemmalle makuuhuone


Vasemmalla sauna, oikealle jää romuhuone ja työhuone

Ps. Mä en löytänyt niitä aiottuja ennen-kuvia mistään!

torstai 18. huhtikuuta 2013

Pelko

Takana vaihteeksi taas sairaalapäivä. Olen siitä onnekas, että elämäni ensimmäiset kaksikymmentä vuotta selvisin tasan kahdella sairaalakerralla. Muksuna paha keuhkokuume (viikko sairaalassa) ja siinä vajaa kakskymppisenä vielä pahempi mononukleoosi (taas viikko sairaalassa). Kumpikin kerta omalla tavallaan hirveä, koska jotenkin en osannut tällöinkään suhtautua mitenkään erityisen luonnollisesti kyseisiin paikkoihin tai lääkäreihin. Lapsena toki saakin pelätä, mutta tunnustan kyllä pelänneeni siinä kakskymppisenäkin (asiaanhan ei mitenkään liity se, että nieleminen ja jopa hengittäminen oli vaikeaa). Sinänsä ehkä hassu juttu, koska äitini oli kuitenkin kyseisen alan ammattilaisia, ja olen tavallaan elänyt sairaalaympäristön "keskellä" lapsesta lähtien. Kuunnellut juttuja, käynyt äidin työpaikalla jne.

No mutta, jos nuo omakohtaiset kokemukset olivat mielestäni vaikeita silloin aikoinaan, niin kaikki muuttui vielä pahemmaksi aika lailla tasan kaksi vuotta sitten. Huhtikuun 20. päivä vuonna 2011. Se päivä, kun mun nuoruus taisi tosissaan loppua ja siirryin kalkkisten kastiin. Aikuistuin kyllä jo nuorena ja omaan kotiinkin muutin 18-vuotiaana, mutta kyllä se tietty nuoren viattomuus (hyväuskoisuus?) silti kulki - onneksi - mukana pidempään. Mutta äidin kuollessa koin yllättäen tulleeni pakotetuksi ns. perheen vastuulliseksi aikuiseksi.

Ja se sairaalajuttu? Mä en tänä päivänä pysty astumaan niistä ovista sisään tuntematta ihan järjetöntä pelkoa. Näkemättä silmissäni äitiäni siten, kun hänet näin viimeisen kerran hyvästellessäni. Muistan jokaisen yksityiskohdan niiltä päiviltä. Ja pelkään. Tiedän tasan tarkkaan, että ihmiset sairaaloissa ON ammattilaisia. He tekevät työnsä hyvin. Mutta virheitä tapahtuu, ja meidän lähiperheeseen on osunut jo kaksi hoitovirhettä samassa sairaanhoitopiirissä parin vuoden sisään. Mulla on jatkuva pelko, että jos mä joudun sinne, mä en hengissä lähde ulos. Olisin virhe numero kolme. On vaikeaa olla itkemättä niiden muistojen keskellä. On mahdotonta olla pelkäämättä, vaikka kuinka toistaa niitä järkiasioita mantroina mielessään. Ja harjoitus ei tunnu tässä pelkoasiassa toimivan siedätyksenä, kuten olen nyt päässyt toteamaan.

Ja kun nyt kerran synkistellään. Kävin katsomassa äitiä sairaalassa päivää ennen hänen kuolemaansa. Hän kertoi pääsevänsä parin päivän päästä kotiin, harmitteli vaan kun hänet oli painostettu erääseen tutkimukseen ennen kotiuttamista. Mä kerroin löytäneeni tosi kivan mustan mekon erään vanhan sukulaisen hautajaisiin. Äiti kertoi päättäneensä hakeutua eläkkeelle. Mä sanoin, että varmasti hyvä idea jos hänestä siltä tuntui, mutta riittäisihän kertynyt eläke varmasti. Äiti vastasi naureskellen, että eiköhän se sen aikaa riitä, mitä hänen elämäänsä on jäljellä. Seuraavana päivänä äiti kuoli tutkimuksessa tehtyyn virheeseen.

Pyydän anteeksi ja kiitän, jos luit tänne asti. Jotain kevyempää seuraavalla kerralla. :)

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Pellavaa osa 2

Hyvin nukuttu yö ja sitä rataa...Pakko se on vielä makustella aamutunnelmia! :) Ja kyllä, ehdottomasti liputan pellavalakanoille. Se ryppyisyys ja pehmeys yhdistettynä pieneen karheuteen. Samalla toiveissa on, että pellava olisi hieman karvaystävällisempi vaihtoehto kuin peruspuuvilla, johon kolmikon jälkeensä jättämät karvat tuntuvat tarttuvan kuin täi tervaan... Mutta sen näkee sitten aikanaan. 

En malta odottaa iltaa, kun pääsee taas kömpimään lakanoiden väliin! ;)





Ps. Kuka tietäisi, mihin olen jemmannut kamerani? Kännykkäkuvat alkaa pikkuhiljaa masentaa... :D

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Pellavaa

Kaikki varmaan tietää ne kaiketi supersuositut H&M pellavalakanat? No meikä lämpenee muotijutuille hitaasti, mutta nyt päätin hankkia kyseiset lakanat itsekin. Ja härregyyd mitkä testitirsat!! Luxusfiilis!

Myös Frida arvostaa. Ja muutkin.

Lakananvaihtotohinassa myös sänky siirtyi takaisin tutummalle paikalleen. Tämä osana suurta verhodilemmaani, joka on suoraa seurausta kroonisesta unettomuudesta. Makuuhuoneen kun pitäisi olla pilkkopimeä, mutta samalla kaipailen kepeää verhotonta ilmettä. Vaan milläs saat molemmat yhtä aikaa.

Huomenna onkin näiltä tiimoilta tapaaminen verhosuunnittelijan kanssa. Mielenkiinnolla odotan vastaako hänen ajatuksensa omaa aika selvää näkemystäni ongelman ratkaisusta, vai onko hänellä kenties jokin paljon parempi idea!

Ps. Olisikohan sitä tänä kesänä tarpeeksi kunnossa makkariremppaa ajatellen? Sävelet on jo aika selvät siltä osin.













sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Lötkö lauantai

Olen pyrkinyt pitämään yhden päivän viikosta täysin ilman töitä. Yleensä laiskottelu osuu lauantaille, ja niin myös nyt. Leipomista, telkkaria, neulomista ja kissoja... Ja vähän möbleeraustakin! ;) Mutta siitä taas toisella kertaa, nyt töiden pariin - mukavaa sunnuntaita!









torstai 11. huhtikuuta 2013

Terveiset haudan takaa

Terppa! Onkohan kukaan muistanut meikäläistä edes kaipailla? :D 

No joka tapauksessa, tuosta vuodenvaihteesta on ollut semmoista puuroa ja sumua, että hyvä kun töistä on selvinnyt. Blogi ja harrastukset ovat olleet ihan toissijaisia asioita. Pötkötelty on ja kameran kuvakulmat ovat useimmiten osuneet vaan kissoihin. Kun ei kaaosta viitsi kuvata. Ja viimeisestä kuvasta näkyy, ettei näihin kotiharrastuksiin niin ole jäänyt aikaakaan (tai rahaa), kun oli pakko tehdä yksi kalliimpi hankinta (on muuten ihana!)...

Asioita kuitenkaan sen kummemmin avaamatta todettakoon, että tässä odotellaan kutsua erikoislääkärille (tai oikeestaan kirurgille) ja odotellessa jännitellään ja ihmetellään ja vähän (enemmänkin) kyllä pelätään. Elämä kuitenkin jatkuu (enkä heitä tähän mitään puujalkavitsiä!) ja lisääntynyt valo on saanut kiinnostuksen turhuuksiinkin taas heräämään. Josko tästä eteenpäin arkeen mahtuisi siis muutakin kuin töitä ja kotona pötköttelyä? Tällä tietenkin viittaan blogin herättelyyn... :)

Aurinkoista torstaita teille ja meille!