perjantai 30. syyskuuta 2011

Kirjakaappi

Parin vuoden etsinnän jälkeen löysin sen. Kirjakaapin! Lähiseudulta ja edullisesti. Kolmekymmentä euroa.














Jonkin verran kulunut pinta, ei häiritse mua. Puuttuvat lasiovet saavat toistaiseksi puuttuakin, saattaisivat kissojen leikeissä hajota. Joskus sitä vaan onnistaa!

torstai 29. syyskuuta 2011

Talokuumeilua

Asuntokuume on kamala asia, talokuume vieläkin kamalampi. Molempia olen säännöllisesti potenut ja nyt tuntuu, että ne ovat tulleet jäädäkseen. Ja millä mittapuulla? Enää ei kiinnosta kerrostaloyksiöt eikä ne kaksiotkaan, olen vuokralla asuessani saanut tarpeekseni kerrostaloelämästä. Haluan enemmän. Pienen rivaripätkän tai talon. En siis mitään hurjan isoa, mutta kriteereinä on se kaksi huonetta (erilliset olo- ja makuuhuoneet) ja mielellään vähintään 50 neliötä.

Olen realisti ja se ärsyttää. Haaveilu tuntuu välillä tyhmältä, vaikka toisaalta mulla on varma työpaikka, säännölliset tulot ja valmiudet myös maksaa se mahdollinen asuntolaina - ei tietenkään mitään jättisummaa. Vuokralla asuminen ärsyttää myös, koska samalla rahalla voisin maksaa sitä omaakin. Tuntuu, että rahat menevät ihan hukkaan.

Käytiin eilen ajelulla siellä mummonmökillä. Ei uskallettu kauheasti kurkistella, koska väkeä oli sen verran liikkeellä (miltä lie murtovarkailta näytettiinkään!), mutta vaikutelma oli niin... symppis. Aivan ihana. Sekä ympäristö että oma tontti viehättivät. Kaivonkin taisin bongata. Mutta sijainti on kieltämättä vähän kaukana nykyiseen verrattuna. Ja juoksevaa vettä tuolla tuskin on, harmi. Mietin silti, kunnianhimoisesti saatan jopa soittaa välittäjälle, mutta samalla pidän silmäni auki muun varalta.

Tänään löysin jotain uutta, hieman erilaista, mutta omalla tavallaan yhtä ihanaa. Modernisoitu mummonmökki. Juokseva vesi, sisävessa ja kylpytilat...


Ei läheskään yhtä viehättävä kuin se toinen, mutta silti aika ihana... Piha on karumpi, talo taas hoidetumman oloinen. Muun muassa kunnallistekniikka ja parempi sijainti tekevät tästä kolmisenkymmentätuhatta kalliimman sijoituksen, mutta toisaalta varmasti myös kannattavamman - mikäli peruskorjaukset on tehty huolella. Työmatkaa ei olisi juurikaan enempää kuin nykyisellään. Ja isän luokse kotikotiinkin vain kymmenisen minuuttia nykyistä pidempi matka. Kuvien sekä kuvausten perusteella taisin kyllä ihastua tähänkin... :)





Kaikki kuvat Etuovi.com

Ja tottakai ne ensimmäiset näytöt ovat huomenna neljältä, kun olen ainoana töissä enkä voi siis lähteä liukuvasti ennen neljää, sekä sunnuntaina kahdelta, kun todennäköisesti vasta suunnittelen kotiin suuntaamista lauantai-illan häistä. Että näin. Mun tuurilla se menee samantien kaupaksi, enkä itse ehdi edes kohdetta näkemään. :(

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Peräkylämatkailua

Navigaattori? Check! Matkaseuraa? Check! Töiden jälkeen kutsuu pienimuotoinen matkailu...



Kaikki kuvat Etuovi.com.

Matkan varrella olisi tarkoitus napata autoon mukaan eräs tuore heräteostokseni. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Navigaattorit on sitten ihania, erityisesti meille maantieteellisesti rajoittuneille karttatumpeloille.

Ps. Peräkylä ei negatiivisesta sävystään huolimatta ole negatiivinen asia - rakastan sekä oikeaa maaseutua että "maaseutua"! Järjenvastaisesti toivon kuitenkin, että kyseinen kohde ei ole livenä niin kiva kuin kuvissa. Kaikenmaailman rahapohdinnat on meinaan tunnetusti aika ankeita.

tiistai 27. syyskuuta 2011

The Haave

Aina saa haaveilla.



Molemmat kuvat Etuovi

Saahan?

Kunhan saan navigaattorin toimimaan, lähden kurkkimaan ikkunoista. Tämä ratkaisee sen, soitanko välittäjälle vai en... Ajatus tuskin jättää rauhaan tätä ennen, koska olen sitä jo muutaman viikon pyöritellyt.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Tunnustuksia

Blogihiljaisuuden aikana olin saanut pari tunnustusta, kiitos niistä vielä näin jälkikäteen.

Ensimmäinen niistä oli Annalta Saltunraitilta.




Annan tunnustuksessa pitää paljastella itsestään kolme asiaa.

1. Lempiväri? Keltainen ja vihreä kilpailevat tällä hetkellä kärkipaikasta.

2. Lempiruoka? Pitsa toimii mulla aina! Se on siis spesiaaliherkkua, en syö sitä usein.

3. Paikka, jossa haluaisit käydä? Must see -listalla on maiden osalta ehdottomasti Irlanti. Toisaalta haluaisin käydä myös Oslossa ja Frankfurtissa, joissa molemmissa asuu erittäin rakkaat ystäväni.

---------------------------

Jälkimmäinen tunnustus tuli Jonnalta Sitruunaa ja vaniljaa -blogista, ja myös tähän kuuluu paljastuksia.



1. Suosikkiväri? Sama kuin edellä, keltainen ja vihreä kilpailevat kärkipaikasta tällä hetkellä.

2. Suosikkieläin? Kissa!

3. Suosikkinumero? Ei mitään erityistä.

4. Suosikki alkoholiton juoma? Vesi.

5. Facebook vai Twitter? Ei kumpikaan (FB, jos pakko valita).

6. Intohimosi? Kaikenmaailman sisustusjutut ja käsityöt, näin jotain mainitakseni.

7. Saada vai antaa lahja? Sekä että. Oikean lahjan löytäminen juuri oikealle ihmiselle on aina yhtä ihanaa, samoin lahjansaajan reaktion näkeminen. Toisaalta tykkään myös saada lahjoja, jos huomaan että lahjanantaja on todellakin yrittänyt löytää juuri minulle jotain. :)

8. Suosikkikuvio? Pilkut ja pallot. Niissä on jotain todella viehättävää!

9. Suosikki viikonpäivä? Perjantai. Aamulla tiedän viikonlopun alkavan pian, ja illalla mulla ei ole velvollisuuksia mihinkään suuntaan. Saan olla ja tehdä mitä itse haluan.

10. Suosikkikukka? Gerberat ja tulppaanit.

--------------------------

Kumpaakaan en viitsi eteenpäin laittaa, koska ovat jo hieman vanhempia tunnustuksia ja varmasti kiertäneet blogeissa ahkeraan... Kiitos kuitenkin vielä Annalle ja Jonnalle! Nämä piristivät mieltä. :)

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Hengissä ...

... ollaan! Muutama sairaalareissu ja 15 kiloa takana, mutta muuten kaikin puolin kunnossa. Olen siis sairastellut, en tehnyt mitään typerää. :)

Pahin depis on vaihteeksi taas helpottanut, onneksi. Masentuneisuus on masentavaa, vaikka sekin olotila on vaan läpikäytävä. Kuormitusta on ollut ihan liikaa, erityisesti tuolla psyykkisellä puolella, mutta siitä voi olla suunta vain ylöspäin.

Jaksan taas suunnitella, miettiä ja jopa toteuttaa. Taaperon askelin, mutta kuitenkin. Olen miettinyt syntyjä syviä, elämän suuria kysymyksiä. Siis ihan sitä peruskauraa. Mitä haluan, mihin tähtään - elämän eri osa-alueilla sekä ihan yleisestikin. Mikä on juuri minulle tärkeää? 

Työni on ihan kiva, mutta työpaikan vaihto on ehkäpä vuoden tai viimeistään kahden päästä vuorossa. Pitkän tähtäimen työpaikaksi en nykyistä koe. Työ ei ole haastavaa, enkä kehity mihinkään suuntaan. Muutama mahdollinen työtilaisuus kurkistelee kulman takana - ns. sivutyönä itsensä kehittämistä omalla alalla. Toki toivon parasta, mutta mikään ei ole vielä varmaa. Mahdollisuudet ovat vasta ajatuksen tasolla.

Ystäviä minulla on sekä hyviä että huonoja. Huonot paljastuivat äidin kuollessa, kun elämä ei ollutkaan enää yhtä hymyä ja hauskuutta. Hyvät ystävät sen sijaan todistivat arvonsa. Parisuhderintamallakin tapahtuu, mutta en koe sitäkään elämässäni tärkeimmäksi. En halua tässä vaiheessa vastata elämästäni muille kuin itselleni, sillä välillä tämä itselleen vastaaminenkin on tarpeeksi haastavaa.

Koti on Se Juttu mulle. Viihdyn kotona. Kotona saan olla oma itseni ja juuri niin itsekäs, masentunut tai neuroottinen kuin itse haluan. Tai sitten ylipirteä, hermostuttava, touhottava ja äänekäs. Tunteita laidasta laitaan, värien kirjoa elämän kaikilta osa-alueilta.

Ennen äitini kuolemaa suunnittelin oman kodin ostoa. En ollut asiasta vielä puhunut - halusin kertoa äidille ensimmäisenä - mutta olin laskenut, suunnitellut, etsinyt ja laskenut vielä vähän lisää. Se kaikki muuttui yhdessä iltapäivässä. Ajatus omasta kodista muuttui tyhmäksi, kun elämä muuttui radikaalisti. Vaikka viihdyn nykyisessä kodissani, ei se ole mulle se oma, josta haaveilen. Lähestulkoon puoleksi vuodeksi hautasin haaveeni, kunnes tuon pahimman masennuksen keskellä heräsin miettimään, mitä oikeasti haluan.
Jotain on tähtäimessä, mutta ajatus on yksinkertaisesti niin hullu, että vielä koitan järkeillä. Sen sijaan olen herätellyt sisäistä sisustajaani ja sitä remppaintoakin. Masennus lähtee nyt! Koska eihän tuosta mitään tule, jos perusmasennuksen seuraksi tulee vielä kaamosmasiskin...

Kiitos kommenteista edelliseen postaukseeni! Kiitos myös teille kaikille, jotka olette jaksaneet roikkua mukana tänä keväänä alkaneesta jatkuvasta masistelusta huolimatta. :) En väitä päässeeni asian "yli", mutta tunnen itseni tarpeeksi hyvin tietääkseni, miten kuopan pohjalta pääsee ylöspäin. Tähdätään siis vähemmän masentavaan syksyyn!