perjantai 28. lokakuuta 2011

Ajatusten virtaa

Huh, mikä viikko! Ajatukset ovat poukkoilleet kuin rusakko ajovaloissa.

Viikko sitten, torstaina 20. päivä lokakuuta tuli kuluneeksi tasan puoli vuotta äidin kuolemasta. Tajusin sen jo silloin, mutta en viitsinyt puhua siitä. Kotona sytytin kynttilän äidin valokuvan viereen ja yritin muistella niitä kauniita muistoja. Jotenkin vaikeaa kuitenkin uskoa, että siitä on oikeasti jo niin pitkä aika. Puoli vuotta, kuusi kuukautta. Aika lentää siivillä, mutta siitä huolimatta ikävä ei ole tässä ajassa vähentynyt yhtään. Eilen kävin ostamassa enkelin, jonka vien seuraavalla kerralla äidin haudalle - hän keräili erilaisia enkeleitä ja norsuja. Harmittaa jo valmiiksi, jos se käydään haudalta varastamassa. Kaiketi tätä tapahtuu aina jossain päin Suomea? Haudoilta viedään koristeet, joskus jopa kukatkin. Toivottavasti ei tältä hautuumaalla.

Tällä viikolla sain myös kutsun siihen työhaastatteluun. Vastahan mulla oli alkuvuodesta se kauhea työnetsimisrumba käynnissä. Noh, työpaikkaa en onneksi ole vaihtamassa, mutta koska olen sekä ahne että ahkera, pitää sitä jotenkin pitää jännitystä elämässä. Haluan lisää oman alan kokemusta. Haluan haasteita. Ja haluan koulutustani vastaavan palkan. Tämä sivutyö olisi askel kohti haluamaani. Se olisi myös upea lisä ansioluettelooni, erityisesti koska se on työnä enemmän sitä, mitä haluaisin täysipäiväisestikin tehdä. Ja lisäksi se olisi toivon mukaan pitkän tähtäimen homma.

Neuloosi on vienyt mukanaan. Neuloosin ensioireet tulivat opinnäytetyön parissa tapellessa, lyhyen työttömyyden aikana oireet lisääntyivät. Alkuun töissä oli kiireistä, sitten äidin kuoleman myötä myös vapaa-ajasta tuli kiireistä. Neuloosi rupesi unohtumaan. Kunnes kesällä päätin taas herätellä sitä pitkän tähtäimen projektilla, sillä villatakilla.

Uskotteko. Mulle kävi just niin kuin pelkäsinkin! Sivusaumoja vaille valmis villatakki ei miellytä sitten yhtään. Liian iso, liian pieni, liian jotain. Se saa nyt hetken levätä korissa, aloitin uuden projektin. Kypsyttelen päätöstä, mutta lopputulos taitaa olla neljän kuukauden urakan purkaminen ja lankojen uusiokäyttö. Että ottaako vähän päähän? Kalliista langoista ei viitsi turhaketta tehdä. Jos rakkaus villatakkiin ei yllättäen syty, siirtyvät langat johonkin uuteen projektiin... Sillä välin nautin nykyisistä. Ja siitä neuloosista.

Aikuiseen työ-lookiini sopiva kauniin vihreä slipari, sekä uskomaton, upea Revontuli, myöskin vihreänä. Niin vihreä, sitähän se epäonnistunut villatakkikin on, vihreää! Puikot heiluu joka ilta, ja vähän päivisinkin. Eilisen veroseminaarin aikana sain kulumaan kaksi vihreää kerää. :)

Mitäs vielä? Duracell-energiaa! Uskomaton into touhuta kotona. Suunnittelen viihtyisämpää olkkaria, viihtyisämpää makkaria, viihtyisämpää vierashuonetta ja erityisesti viihtyisämpää työhuonetta! Jos sivutyö irtoaa, tapahtuu työt kotitoimistosta käsin. Puuttuvasta sellaisesta, koska työhuone on tällä hetkellä ollut poissasilmistähuone. Romua täynnä. Siitä pitäisi saada inspiroiva ja toimiva. Ja siisti. Ehkä eniten kotona häiritsee se tavaran määrä. Liikaa paljon kauheasti ja nimenomaan ylimääräistä. Joka nurkassa jotain, kaapit ja laatikotkin täynnä.

Myös vierashuone oli paremmalta nimeltään poissasilmistähuone, mutta tänään tulevan ihanan vieraan - äitini siskon - takia päätin vähän skarpata ja siistiä huoneen ehkäjopamelkeinedustuskuntoon (on siellä vieläkin ylimääräistä romua). Eilen illalla intouduin myös makuu-ja olohuonetouhuihin. Pienellä vaivalla pyöritellen. Uutta mattoa, uutta järjestystä, uutta uutta uutta. Jännitystä, touhua, tekemistä. Ylikierroksia.

Tässä alkaneen perjantain ajatusten virtaa, rymsteerattuani yömyöhään Desperate Housewivesin parissa ja nukuttuani sen seurauksena ihan liian vähän. Sekavaa höpötystä siis!

Toivotan ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

tiistai 25. lokakuuta 2011

Valoisan päivän olkkari

Syksyn tullen kotoilu lisääntyy radikaalisti. Kynttilöitäkin tekisi mieli kaivaa esille, mutta luulenpa, että Topi-herra saisi aika nopsaan vähintään viiksikarvansa, todennäköisemmin jopa koko asunnon poltettua. Jätetään kynttilät siis vielä piiloon ja nautitaan vaan siitä kotoilusta!

Olkkarissa tulee vietettyä tunti jos toinenkin yhdessä kutimen kanssa...

Vastavalonäkymää olkkarin kivalle puolelle.

Makuuhuoneen senkki siirtyi tv-tasoksi.

Muhkeat tyynyt ja lämmin peitto hollilla - kyllä kelpaa kotoilla!

Nurkassa pilkistelevässä pärekorissa (vinttilöytö) säilyvät ylimääräiset lämmikkeet - villasukat ja peitot.

Mun ja kissojen riitakapula - ihana kiikku.

Pylväs löytö vintiltä. Uskotteko, jos sanon että se ei ole vielä kertaakaan kaatunut?! Kun se ei ole. Ihme.

Vastavaloon.

Olkkarin ongelmakohta, kaipaan valoisuutta! Mutta miten?

Kaikki kuvat erään valoisan päivän antia - viikonloppu, koska silloin on aikaa olla kotona juuri päivänvalossa. Ihanaa, kun sitäkin näkee vielä silloin tällöin!

Viimeisen kuvan tekstissä mainitsin muuten yhdestä isoimmasta olkkarin ongelma-alueesta (seiniä on turha edes mainita). Ison tumman kirjahyllyn yhdistäminen isoon tummaan pöytään. Haluaisin valoisuutta, ilman maalia. Kirjahylly on perintökalleus, ruokapöytä tuoleineen taas ihan jonkun muun omaisuutta. Valkoinen pellavalakanakaan ei toiminut pöytäliinana, koska en päivisin pysty kontrolloimaan kissojen nukkumapaikkaa... Mikä siis avuksi?

Ps. Mua jännittää! Sivutyöhön "haastattelu" viikon tai kahden päästä. Ravintola Saludissa tapaaminen kyseisen yrityksen hallituksen kanssa. Iiks!

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Viikonloppuylläri

Voihan sanonko mikä. Mukava viikonloppu päättyi vähän... ööh, olisikohan mielenkiintoisesti riittävän kaunis ilmaisu?

Sain puhelun tuossa päiväsellä. Meitin työpaikalla on käynyt viikonloppuna murtovarkaita. Muiden tietokoneet säästyivät, mun meni sen siliän tien. En yleensä juurikaan stressaa työn vuoksi, mutta nyt oikeasti hermostuttaa - meniköhän varmuuskopiot siinä sivussa? Onko tiedossa saakelisti turhaa työtä? Ketuttaako ihan lievästi? 

Kahteen jälkimmäiseen vastaus on kyllä. Toivottavasti ei kuitenkaan siihen varmuuskopio-kysymykseen! Mä en kestä, jos nekin lähti matkaamaan.

Ja mikähän muu sotku aamulla odottaa töissä... Yksi on sairaslomalla, toinen vapaalla. Minä pääsen ihmettelemään tilannetta yksin. Toivottavasti vuokraisäntä saa edes ikkunat korjattua äkkiä! Toimistolla on aika vilposta jo ihan ikkunat kiinnikin...

Ps. Pari kommenttia tuli haasteeseen - kiitos niistä! Palailen niihin viimeistään ketutuksen vähentyessä. :)

torstai 20. lokakuuta 2011

Himotushaaste

Anna tuolta Saltunraitilta haastoi minut paljastamaan himotuksiani!

"Koska haluan ehdottomasti tietää mitkä ovat olleet teidän syksyjenne ihastuksen kohteita, ajattelinkin haastaa teistä muutaman tekemään vastaavanlaisen postauksen. Esittele siis postauksessasi joko enemmän tai vähemmän tarkasti ne neljä juttua, jotka ovat kuluvan syksyn aikana olleet joko ostoslistallasi tai haaveissasi. Linkitä postauksesi sen jälkeen tämän postauksen kommenttiboksiin, jotta pääsemme ihastelemaan toistemme syksyhimotuksia."

Apua, mä jouduin oikeasti miettimään tätä hetken, koska olen koittanut viimeisen puolen vuoden aikana karsia tavarahelvettiä (kummasti ne jatkuvat muutot vaikuttavatkin!). Mutta vaan hetken, kyllähän sieltä sitten pari himotusta tuli mieleen... :) Ja loppujen lopuksi rupesin keksimään aina vaan lisää tahtoo-asioita. Nämä karsin kuitenkin sillä periaatteella, että ovat tällä hetkellä mulla realistisia toiveita.


1) Ykkösenä on se surullisen kuuluisa blogimatto, Ikean Stockholm Rand.

Surullinen tarina. Rupesin loppukesästä etsimään riittävän isoa, melko tummaa mattoa olkkariin. Normaali 140x200 on liian pieni kahden sekopääkissan kanssa, koska sitä ei saa ankkuroitua paikoilleen huonekalujen avulla. Lopulta päädyin tähän kaikkien blogimattojen kuninkaaseen raitoineen. Tsekkasin tilanteen netistä ja lähdin seuraavana päivänä hakemaan mattoa kaupasta. Se oli myyty loppuun puoli tuntia aiemmin. Ja tästä on nyt ehkä pari kolme viikkoa eikä mattoa ole tullut lisää! Voihan ärsytys.

(Lauantaiksi mattoa näyttäisi saapuvan muutaman kappaletta. Saattapi olla, että meikä on kaupan ovien takana heti niiden auetessa. Ja saattaapi myös olla, että meikä lähtee taas tyhjin käsin kotiin.)


Kuva Ikea



2) Kakkoseksi laitetaan vaikkapa iki-ihana Block-valaisin.

Tämän olin luvannut itselleni valmistujaislahjaksi, mutta jotenkin se jäi hankkimatta. Suunnitelmissa on korjata tilanne jouluun mennessä.


Kuva Finnish DesignShop



3) Kolmosena tulee upeat Revontuli-huivit!

Tahtoo tahtoo tahtoo! Lanka on hankittu, nyt pitäisi vaan edellinen projekti saada valmiiksi, että uskaltaudun uuteen projektiin. Haastetta on osaamisen nähden kyllä sen verran, että saattaapi jäädä vain haaveksi.


Kuva suunnittelijan



4) Ja koska kaikki kolme edellistä oli vielä näitä jokseenkin realistisia himotuksia, laitetaan neljänneksi jotain niin yliampuvan mahdotonta, etten ihan pääse tuntemaan itseäni materialistiksi. KEITTIÖREMONTTI!

Onhan se siis toiveena realistinen, koska nykyisen keittiön karmivaksi kutsuminen on karkeaa vähättelyä. Sen remontin toteutuminen sen sijaan on kaukana realistisesta.


Kuva jälleen Ikea

Ja koska lounastauko loppuu kesken, eikä mulla ole aikaa haastaa ketään yksitellen, haastan teidät kaikki täällä käyvät! Ilmoittelethan tuolla kommenttiboksissa, jos tartut haasteeseen. :)

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Keltaista, mustaa ja valkoista

Tuutusen basaarin Ella sen aiempaan makkaripostaukseen kommentoidessaan totesi - keltainen sointuu erityisen kauniisti mustavalkoiseen kissaan! Ja tasapuolisuuden nimissä, kyllä se sointuu ihan vaan mustaankin. :)










Niiskun vakionukkumapaikka oli pitkään sängyn alla olevassa korissa. Nyt neitokainen on siirtynyt sängyn päälle ihan vaan keltaisen huovan takia! Sillä kun on niin ihana pötköttää. Topi sen sijaan nukkuu aina mun vieressä, mieluiten ehkä jopa mun päällä. Maaaahdollisimman lähellä. Päivisin Topi suosii piilopaikkoja - tyynyjen takana, pesässä, jossain. Jos siis meikäläinen ei ole sopivasti hollilla. ;)

On ne rakkaita. Ja kauniita keltaisen kanssa!!

tiistai 18. lokakuuta 2011

Irtiotto

Välillä sitä pitää rentoutua oikein kunnolla. Hyvillä mielin, ilman syyllisyyttä tekemättömistä töistä. Lauantaina tein vielä pihatöitä, haravoin ja nautin kuulaasta, aurinkoisesta syyssäästä. Mutta illalla se alkoi, mun viikonloppu.

Kurkkua, paprikaa, porkkanaa ja jopa juustoa, kera dipin.

Herkkulautanen, lasillinen hyvää valkkaria, läjä elokuvia, lämmin viltti ja sohvan nurkka sekä tietenkin puikot ja lankakerä. Lauantai-ilta ja koko sunnuntai. Villatakki edistyy hurjaa vauhtia, ensimmäinen koskaan.



Omena-rahkapiirakka omasta päästä, jääkaapista löytyneistä - hurrrjan hyvää, liiankin.

Eilen vapaapäivänä rentoutuminen jatkui vielä sohvannurkassa kutimen kanssa, tänään ahkerana töissä. Kyllä tällä viikonlopulla jaksaa taas uuden viikon!

perjantai 14. lokakuuta 2011

Kultainen keltainen

Viikko sitten esittelin makuuhuoneen sinisen hetken, mutta koska tunnetusti olen vaihtelunhaluinen ja lisäksi saanut jo vuosia sitten tarpeekseni sinisestä, ei kyllästyminen turkoosiin tullut yllätyksenä. Ja kyllähän sitä katseltiinkin jo keväästä asti.

Keltainen on ylivoimaisesti uusi sininen! Aikoinaan sininen oli se mun juttu. Ensimmäinen oma huoneeni oli sinisen ja keltaisen kaunis sekamelska. Kimppakämppään muuttaessani täytin kaikki omat alueeni sinisellä. Vielä siellä ensimmäisessä omassa vuokra-asunnossakin sininen oli päivän (ja vuosien) sana. Kunnes muiden värien kautta se rakkaus keltaiseen iski jälleen.

Keltainen viehättää raikkaudellaan ja iloisuudellaan. Ja oma, värisokea mieleni tykkää yhdistellä sitä melkein kaikkeen - se kun (mukamas) passaa ihan kaiken kanssa!

Tadaa, keltaisempi makuuhuone lähes olemattomin hankinnoin. Kyllä niistä romuvarastoista joskus sentään on hyötyä!
















Ps. Kuvia ei ole stailattu - tapettiriekaleet lattialla ja suihkupullo (sekä siivousvälineet) käden ulottuvilla ovat näiden kämppäkavereiden ( = kissojen) kanssa arkipäivää.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Sininen hetki

Makuuhuone ja olohuone on mun kotona ne tärkeimmät huoneet. Keittiökin olisi, jos se ei olisi vaan niiiin karmea. Keskiviikkona oli ahkeraa mööbleeraamista, kiitos uusimpien huonekaluhankintojeni ja raavamman apuvoiman. Kaksikerroksisessa talossa asuminen kun on välillä osoittautunut aika haastavaksi yksin asuvalle naiselle... Tavara ei yksinkertaisesti vain liiku niin helposti kerrosten välillä.

Makuuhuoneen senkki siirtyi alakertaan ja tilalle ylös tulivat uusi kirjakaappi sekä kampauspöytä. Telkkarin alla oli myös tässä välissä vanha työpöytäni, joka jäi vaihteeksi taas ylimääräiseksi. Tavarat siirtyivät, sama vanha tunnelma säilyi. Toistaiseksi.














Kulta "värinä" ei ole koskaan ollut se mun juttu, mutta pikkuhiljaa se on alkanut miellyttää äidiltä jääneiden tavaroiden muodossa. Tästä heräsi ajatus sen krumeluurikullan korostamisesta ja esille tuomisesta. Sängyn yksityiskohdat ja taulu - lisäksi vielä muutamia muita krumeelurikultakehyksiä ja ehkäpä alennuksesta bongaamani kohtalaisen hillitty kultatapetti (no joo, sitä mietin vielä, mutta se olisi edullisempi ja oikeastaan ihan kiva vaihtoehto aikaisemmin miettimilleni tapeteille!). Tai ehkäpä tapettien poisto, seinien tasoitus, joku kiva maali ja kultalasyyri päälle. Hmm. 

No joka tapauksessa! Sain tuosta kultaisesta vähän muutakin ideaa, minkä seurauksena turkoosi vaihtui muuhun...

perjantai 7. lokakuuta 2011

Palvelua, kiitos!

"Tarjoilijaaaaa, hei tarjoilijaaaaa!"


"Saiskos hei jo sitä aamupalaa?"



"Kanaa? Taas kanaa? Enksmää sais jotain muuta, pliis?"




"Kana?! Missä?!? Mulletännehetinytnytnytnyt nääääääälkäääääääää!!!!!"


Joka-aamuiset tunnelmat. Ahkerasta "kouluttamisesta" huolimatta herrasväki Kauhunen on päättänyt vallata ruokapöydän omaan käyttöönsä.

Kuvissa myös ihanat "uudet" retroverhot, jotka pelastin pari viikkoa sitten vintin ikkunasta lahoamasta. Haalistuneet, mutta ihanat. :)

Asiallinen valaistus kyllä tekisi ihmeitä meikäläisen muutenkin jo puutteellisille valokuvaustaidoille. Kiitos, lähestyvä talvi, tästä ankeasta pimeydestä! Kiitos myös sinulle, joulun kaupallisuus, kauppoihin ilmestyneistä "tunnelmavaloista". Hain jo omani.

Ps. Syytän myös viime yönä pudonneita kahta kukkaruukkua ja muutaman tunnin riehumisen jälkeen hellyyspuuskan saanutta Topia. Kyllä, neljältä aamulla haluankin siivota ruukunpalasia ja multia lattialta, ja tämän päätteeksi pitää herraa oikein hyvänä. Jeessöör, ehdottomasti!

torstai 6. lokakuuta 2011

Kampauspöytä

Olen haaveillut söpöstä pienestä kampauspöydästä viimeiset lähestulkoon kaksikymmentä vuotta - aina siitä lähtien, kun pikkutyttönä näin kyseisen ihanuuden isomummini luona. Aktiivisesti olen sopivaa etsinyt ehkä pari vuotta, etsinnän kiivastuessa jälleen kesällä, kun yli kymmenen vuoden tauon jälkeen kävin isomummin talolla.

Maanantaina sen löysin, huutiksesta. ♥

Kuva myyjän


Eilen sen sain! Myyjä kuljetti sen itse mulle jo aamukymmeneksi töihin, jostain niin perähikiältä, että mulle paikan nimi ei sano mitään (myönnetään, mun maantuntemus on kyseenalaista). Hänellä kun oli muutenkin matka tiedossa näille nurkille. Rahtikulut alle puolet siitä, mitä Matkahuolto olisi kustantanut. Toisen ystävällisyys jaksaa aina ilahduttaa, tulee lämmin mieli pitkäksi aikaa!

Heti töistä kokoamaan kaunokaista, mallaamaan sitä paikalleen makkarin nurkkaan - edellisenä yönähän olin tottakai pyöritellyt makkarin kaikki muut tavarat ympäri. ;) Ja miten sattuikaan, että myös veli kävi eilen yllätysvisiitillä! Sehän tarkoitti raavasta apua huonekalujen siirtämiseen kerrosten välillä, hih.

Yksi miinuspuoli. Edellinen omistaja on tainnut tuota söpöläistä pitää viimeiset viisikymmentä vuotta tupakkakämpässä. Haisee meinaan aika hirveälle. Etikka unohtui tänään kauppaan, josko sen huomenna muistaisin ostaa hajunpoistokokeiluja varten? Nimimerkillä "Ikkuna auki nukkuessa tuppaa nykyään jo jäätymään!"

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Mä haluun tapiseerata!

Sen sisäisen remppaajan herättely on pikkuhiljaa onnistunut. Viime aikoina olen miettinyt tapetteja. Olohuoneeseen, keittiöön ja makuuhuoneeseen. Keittiöön hillittyä ja halpaa, olkkariin tehosteseinä ja makkariin kaikki seinät kirjavaksi. Näin ainakin haluaisin.

Amy Butlerin tapetit olivat uusi tuttavuus. Rakastuin heti! Molemmat kauniita.





Amy Butler, Laceworks. Tapettikauppa.net.
Kukot on mun kestosuosikki. Harmittaa ihan hirveästi, että sitä mun lempparia - vihreää - ei enää saa. Sitä halusin makkarin puolelle. Korvaavan suunnitelman keksiminen ei oikein ole onnistunut vielä. 




Kukot, Tapettitalo.

Nyt ovat mielipiteet enemmän kuin tervetulleita! Onko sinulla omia tapettilemppareita tai hyviä ehdotuksia?

maanantai 3. lokakuuta 2011

Pelko

Tänään on ollut tavallista syvällisemmät mietteet hömppäviikonlopun jatkoksi. Muutaman viikon päästä tulee kuluneeksi puoli vuotta äidin kuolemasta. Puoli vuotta tuntuu mielessäni uskomattoman pitkältä ajalta - puoli vuotta siitä, kun viimeksi näin äidin ja pystyin puhumaan hänen kanssaan. Normaali seuraus läheisen kuolemalle on suru, pohjaton sellainen. Vaikka ehkä tilanteesta riippuen? 

Jutellessani erään ystäväni kanssa, joka keväällä menetti itselleen kovin läheisen mummin, koin mielenkiintoiseksi sen, että hän ei alun järkytyksen jälkeen ole surrut. Hän tiesi mumminsa olevan valmis siirtymään eteenpäin eikä hän sen ensireaktion jälkeen ole halunnut tuhlata aikaansa suremiseen, vaikka ikävä onkin. Ehkäpä tämä toimii pitkään sairastaneiden tai iäkkäämpien henkilöiden kohdalla? Kuolema on luonnollista ja ehkä jopa toivottua.

Mulla suru ei ole jäänyt siksi ainoaksi tunteeksi - nykyään pelkään ihan eri tavalla kuin ennen. Pelkään, että mulle soitetaan sen ja sen rakkaan kuolleen tällä kertaa. Jos joku perheenjäsen soittaa "epänormaaliin" kellonaikaan, yritän jo puhelimeen vastatessa valmistautua suru-uutisiin.

Pelkään sairaaloita, mikä on jopa omasta mielestäni täysin järjenvastaista. Mutta järjellä ei ole mitään tekemistä tunteiden kanssa. Kuukausi sitten soittaessani itselleni ambulanssia keskellä yötä yritin viivytellä viimeiseen asti. Mua huolestutti enemmän se, että sairaalassa kämmitään ja siinä sivussa tapetaan minutkin, kuin se, että syy ambulanssin kutsumiseen saattaisi olla vakava ja ilman hoitoa pahempi juttu. Ajattelin, että parempi ottaa panadolia ja pysyä kotona. Järkevää? Not.

Pelkään läheisten ihmisten puolesta. Tädilleni tänään tehtyä leikkausta olen jännittänyt jo pari kuukautta. Tänään pelasin puoli päivää pasianssia töissä, koska en yksinkertaisesti pystynyt keskittymään mihinkään järjelliseen toimintaan odotellessani uutisia. Onneksi ne uutiset oli hyviä.

Ehkä sen pelon kanssa oppii elämään? Tai vielä parempaa, ehkä se katoaa pikkuhiljaa ja järki selättää tunteet sata-nolla. :) Toivossa on hyvä elää!