perjantai 28. lokakuuta 2011

Ajatusten virtaa

Huh, mikä viikko! Ajatukset ovat poukkoilleet kuin rusakko ajovaloissa.

Viikko sitten, torstaina 20. päivä lokakuuta tuli kuluneeksi tasan puoli vuotta äidin kuolemasta. Tajusin sen jo silloin, mutta en viitsinyt puhua siitä. Kotona sytytin kynttilän äidin valokuvan viereen ja yritin muistella niitä kauniita muistoja. Jotenkin vaikeaa kuitenkin uskoa, että siitä on oikeasti jo niin pitkä aika. Puoli vuotta, kuusi kuukautta. Aika lentää siivillä, mutta siitä huolimatta ikävä ei ole tässä ajassa vähentynyt yhtään. Eilen kävin ostamassa enkelin, jonka vien seuraavalla kerralla äidin haudalle - hän keräili erilaisia enkeleitä ja norsuja. Harmittaa jo valmiiksi, jos se käydään haudalta varastamassa. Kaiketi tätä tapahtuu aina jossain päin Suomea? Haudoilta viedään koristeet, joskus jopa kukatkin. Toivottavasti ei tältä hautuumaalla.

Tällä viikolla sain myös kutsun siihen työhaastatteluun. Vastahan mulla oli alkuvuodesta se kauhea työnetsimisrumba käynnissä. Noh, työpaikkaa en onneksi ole vaihtamassa, mutta koska olen sekä ahne että ahkera, pitää sitä jotenkin pitää jännitystä elämässä. Haluan lisää oman alan kokemusta. Haluan haasteita. Ja haluan koulutustani vastaavan palkan. Tämä sivutyö olisi askel kohti haluamaani. Se olisi myös upea lisä ansioluettelooni, erityisesti koska se on työnä enemmän sitä, mitä haluaisin täysipäiväisestikin tehdä. Ja lisäksi se olisi toivon mukaan pitkän tähtäimen homma.

Neuloosi on vienyt mukanaan. Neuloosin ensioireet tulivat opinnäytetyön parissa tapellessa, lyhyen työttömyyden aikana oireet lisääntyivät. Alkuun töissä oli kiireistä, sitten äidin kuoleman myötä myös vapaa-ajasta tuli kiireistä. Neuloosi rupesi unohtumaan. Kunnes kesällä päätin taas herätellä sitä pitkän tähtäimen projektilla, sillä villatakilla.

Uskotteko. Mulle kävi just niin kuin pelkäsinkin! Sivusaumoja vaille valmis villatakki ei miellytä sitten yhtään. Liian iso, liian pieni, liian jotain. Se saa nyt hetken levätä korissa, aloitin uuden projektin. Kypsyttelen päätöstä, mutta lopputulos taitaa olla neljän kuukauden urakan purkaminen ja lankojen uusiokäyttö. Että ottaako vähän päähän? Kalliista langoista ei viitsi turhaketta tehdä. Jos rakkaus villatakkiin ei yllättäen syty, siirtyvät langat johonkin uuteen projektiin... Sillä välin nautin nykyisistä. Ja siitä neuloosista.

Aikuiseen työ-lookiini sopiva kauniin vihreä slipari, sekä uskomaton, upea Revontuli, myöskin vihreänä. Niin vihreä, sitähän se epäonnistunut villatakkikin on, vihreää! Puikot heiluu joka ilta, ja vähän päivisinkin. Eilisen veroseminaarin aikana sain kulumaan kaksi vihreää kerää. :)

Mitäs vielä? Duracell-energiaa! Uskomaton into touhuta kotona. Suunnittelen viihtyisämpää olkkaria, viihtyisämpää makkaria, viihtyisämpää vierashuonetta ja erityisesti viihtyisämpää työhuonetta! Jos sivutyö irtoaa, tapahtuu työt kotitoimistosta käsin. Puuttuvasta sellaisesta, koska työhuone on tällä hetkellä ollut poissasilmistähuone. Romua täynnä. Siitä pitäisi saada inspiroiva ja toimiva. Ja siisti. Ehkä eniten kotona häiritsee se tavaran määrä. Liikaa paljon kauheasti ja nimenomaan ylimääräistä. Joka nurkassa jotain, kaapit ja laatikotkin täynnä.

Myös vierashuone oli paremmalta nimeltään poissasilmistähuone, mutta tänään tulevan ihanan vieraan - äitini siskon - takia päätin vähän skarpata ja siistiä huoneen ehkäjopamelkeinedustuskuntoon (on siellä vieläkin ylimääräistä romua). Eilen illalla intouduin myös makuu-ja olohuonetouhuihin. Pienellä vaivalla pyöritellen. Uutta mattoa, uutta järjestystä, uutta uutta uutta. Jännitystä, touhua, tekemistä. Ylikierroksia.

Tässä alkaneen perjantain ajatusten virtaa, rymsteerattuani yömyöhään Desperate Housewivesin parissa ja nukuttuani sen seurauksena ihan liian vähän. Sekavaa höpötystä siis!

Toivotan ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...