keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

On aika

Musta tuntuu, että on aika. Aika olla rohkea ja siirtyä taas eteenpäin. Ja aika tunnustaa tämä ääneen.

Uuden perheenjäsenen odotus on alkanut. Jännittää!

Kuvan pennut eivät liity aiheeseen.


Ps. Kyllä, kyse on siis nimenomaan karvaisesta perheenjäsenestä. Ei ihmislapsesta. :)

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Olkkarini mun

Jälleen kerran kuvia samoista nurkista. Tuntuu, että tällä hetkellä kotona oleminen on jatkuvaa säätämistä. Koska säilytystiloja ei (toistaiseksi, toivottavasti) ole tarpeeksi, siirtyy ylimääräinen tavara aina eri paikkoihin, sitä oikeata paikkaa etsiessään.

Viikko sitten sain suurimman osan muuttokuormasta raahattua pois olkkarista, sen kunniaksi kuvia. Kummasti meinaan piristi, kun keskellä lattiaa nököttävät laatikko- ja nyssäkkäkasat lähtivät muihin huoneisiin vainoamaan! :D



Innostuin värikoodaamaan!

Niisku ja Niiskun harrastus





Tuulettimen takana pilkistelee Pienen Linnun tekemä ihana tyyny :)

Taaperonaskelin kohti omaa tyyliä, omaa kotia. Koko ajan tuntuu, että on parannettavaa, mutta pikkuhiljaa. Pikkuhiljaa...

Ikeaan meikä suuntaa kuitenkin ehkä jo viikon parin sisään! Sohvaostoksille. Ensiksi pitää vaan odottaa sitä sälekaihtimien asentajaa.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

30 kuvaa - 9.päivä: Päivän asu

Päivän asu

Kesäsuosikki jo useamman vuoden.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Ihanaa juhannusta!


Näissä merkeissä poistumme Niiskun kanssa muutamaksi päiväksi sivilisaation parista. Niiskulla varsinkin on tiedossa Iso Viikonloppu autoreissuineen...



Eli ei siis muuta kuin oikein ihanaa juhannusta kaikille!

torstai 23. kesäkuuta 2011

Pohjakuvia ja purnaamista

Photobucketia selaillessani löysin joskus aikoinaan hahmottelemani pohjakuvan äidin kodista.


Kuva on pieni, vähän epäselväkin ja selkeästi kotitekoinen, mutta oleellisimman siitä ehkä saa selville. Tilaa siis on ihan reippaasti! Kahdessa kerroksessa yhteensä 100 neliön verran. Oikeestaan sitä tilaa on vähän liikaakin, jos multa kysytään. Ehdin viimeisen vuoden aikana tottumaan reilussa 30 neliössä asumiseen ja nyt tuntuu jotenkin hankalalta, kun jokaiselle toiminnolle on oma huoneensa.

En silti valita. Tai ainakin yritän valittaa pienellä äänellä. Tajuan kyllä, miksi oli kannattavaa muuttaa kolme kertaa isompaan ja samalla puolta halvempaan asuntoon. Oikeasti.

Mutta kuvaan palaten, alakerrassa on siis reippaan kokoinen olkkari, ihan tilava keittiö, jos käytävämäisyys ei haittaa, sekä tietenkin kodari ja pikkuvessa. Kodari on muuten aika luksusta! Vaikka se onkin vielä täydessä kaaoksessa. Ylhäällä on kolme makuuhuonetta, joista vaatehuoneellinen on mun. Takapihan (ja kivan pikku metsän) suuntaan olevista huoneista pienempi (pohjasta se ei ehkä ole niin selvää, siis vasen) on työhuone ja isompi - oikeastaan vieläpä isoin makuuhuoneista - on isäni. Ja samalla sitten muutenkin ns. vierashuone. Lisäksi tietenkin ne saunatilat ja kakkosvessa. En muuten ole kahden kuukauden aikana käynyt vielä kertaakaan saunassa. En ole saunaihmisiä, mutta toisaalta tässä syynä on yksinkertaisesti ajanpuute.

Tästä pääsenkin sitten aasinsillan kautta itse asiaan. Luopumisen tuska on nyt ehkä pahimmillaan. Olen lykännyt vanhan asuntoni siivoamista jo pari viikkoa, koska en yksinkertaisesti halua luopua siitä vaiheesta elämää. Ja toisaalta olo on aika väsynyt, suorastaan uupunut. Liikaa tekemistä, liian vähän aikaa. Ja oikeastaan se nukkuminen ja rentoutuminen ovat ainoita, mistä voi tinkiä. Haluan vain valittaa. Ruikuttaa ja kiukutella. Oikein kunnolla.

Tällä hetkellä ei myöskään paljoa lohduta se kolme kertynyttä kesälomapäivää. Jotka piti vieläpä itse ottaa puheeksi, esimiehelle ei tullut mieleenkään, että jotain lomaa pitäisi pitää. Pienten firmojen varjopuoli, vähänsinnepäinesimiestyö. Pläääh. Jokseenkin kiusallisen keskustelun lopputuloksena heinäkuun keskivaiheilla odottaa kolme palkallista ja kolme palkatonta lomapäivää - yhteensä 10 kokonaista päivää, jolloin ei tarvitse töihin mennä. Mutta miten ihmeessä sitä jaksaa sinne asti, kun täydelliset katastrofipäivät senkun vaan yleistyvät.

Nimimerkillä "Käsi kääreissä ja voileipäkuurilla, koska edes ruuanlaitto ei enää suju ilman onnettomuuksia"

Voi tätä arjen ihanuutta.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

30 kuvaa - 8. päivä: Suosikkikuva

Suosikkikuva

Niitä on paljon, mutta tässä yksi. Todella "yllättävää", että siinä(kin) komeilee kissa. :D

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Suklaata ja sadepisaroita




Sateisen päivän iloksi leivoin Kinuskikissan pähkinäsuklaatorttua. Makeata herkkua raikastamaan superkalliita suomalaisia mansikoita, ja tarjoilu tottakai äidin Kastehelmiltä. Taustalla vielä äidin kätköistä löytynyt kivan raikas Marimekon pöytäliina (Fujiwo Ishimoto, "Tyven", 1980).

Aarteita löytäessä on kiva miettiä historiaa niiden takana. Miten tavarat on äidille löytänyt ja mitä hän itse on niistä pitänyt. Kenties nämäkin ovat joskus ennenkin osuneet samaan kattaukseen yhtä aikaa. :)

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Viherrystä

Vertailun vuoksi vilauttelin jo etupihan keväisiä kuvia. Tässä kuvat kesäkuulta, ihan kiva muutos. :) Äidin ja kälyn kanssa ollaan laiteltu pihaa jo monena vuotena, mutta jotenkin en muistanut mitä oltiin tehty. Pelkäsin pahinta - uskomattoman ankeaa kodin käyntikorttia. Tuo meidän piha vieläpä sijoittuu taloyhtiössä niin, että lähes kaikki muut kulkevat asuntoihinsa meitin ohi.




Mutta eipä tuota nyt tarvikaan hävetä. Ja itse oikeastaan tykkään juuri sellaisista rehevistä, luonnonvaraisista (viidakkomaisista siis) pihoista, vaikka muiden kauniita istutuksia kadehdinkin... :D

Etupihan kevättä

Pieni tauko kuvahaasteeseen, ja kurkataanpa vähän etupihalle. Tämä näky odotti (pihatalkoiden jälkeen) etupihalla. Epätoivo iski. Koitin muistella, että kasvoikohan tässä yhtään mitään vai kuvittelenko vaan...




Yllätys oli iloinen, kun tuolla jotain sitten kasvoikin... :) Vaikka varjoisa, ilta-aurinkoinen piha ei ehkä ole omiaan ihan kaikille kasveille.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

30 kuvaa - 7. päivä: Kuva jota en koskaan julkaissut

Kuva, jota en koskaan julkaissut

Leikkauksen jälkeen.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

30 kuvaa - 6. päivä: Teema “vihreä”

Vihreä

Vanha rouva viime kesänä. Seurallinen kuin mikä, joka kerta löytää paikalle, vaikka olisin kävelemässä jossain ihan pusikossa. :)

maanantai 13. kesäkuuta 2011

30 kuvaa - 5. päivä: Vanha kuva

Vanha kuva

Reilu kaksikymmentä vuotta sitten, lapsuudestani (mie olen se vaahtosammutin kuvassa).

Ps. Mulla on niin tajuton siivous-, raivaamis- ja touhottamisrumba käynnissä, puhumattakaan siis siitä normaalistä päivätyöstä, että tämä kuvahaaste mahdollistaa edes jonkinlaiset postaukset. Saattaapi siis vielä jatkua tällä linjalla jonkin aikaa... :) Mihinkään tämän syvällisempään (joo siis syvällistä täällä, hah!) ei yksinkertaisesti tällä hetkellä ole aikaa.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

30 kuvaa - 4. päivä: Harrastus

Harrastus

Ei ihan perinteinen valokuva - screenshot harrastuksestani. 

Veljellä oli mun tietokone huollettavana, ja nyt se toimii niiiiin hyvin - ja on muutenkin käyttöjärjestelmät muuttunut - että mulla on melkein enemmän ongelmia kuin ennen. :D Mutta kyllä se tästä, toistaiseksi joudun kuitenkin muun muassa opettelemaan kuvankäsittelyn alusta lähtien uusiksi.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

30 kuvaa - 3. päivä: Perheenjäsen

Perheenjäsen

torstai 9. kesäkuuta 2011

30 kuvaa - 2. päivä: Suosikkitavara

Suosikkitavara

Käsinmaalattu muki Essistä.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

30 kuvaa - 1. päivä: Omakuva

Blogeissa kiertää 30 päivän haaste 30 kuvasta. Itse innostuin ajatuksesta nähtyäni tämän Katalaiinalla. Ajattelin pärjätä arkistojen kuvilla, mutta voipi olla, että innostun uusiakin napsimaan. Ja toisaalta mun 30 päivää tulee omaan tahtiinsa, tuskin siis joka päivä.

Tästä alkaa! Ja vinkatkaahan mulle, jos nappaatte mukaanne, osaan sitten tulla katsomaan! :)



*****

30 kuvaa

Päivä 1: Omakuva

Päivä 2: Suosikkitavara

Päivä 3: Perheenjäsen

Päivä 4: Harrastus

Päivä 5: Vanha kuva

Päivä 6: Teema “vihreä”

Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut

Päivä 8: Suosikkikuva

Päivä 9: Päivän asu

Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi

Päivä 11: Hullua

Päivä 12: Arkeni

Päivä 13: Teema “valo”

Päivä 14: Talvikuva

Päivä 15: Rakkaus

Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva

Päivä 17: Hetki

Päivä 18: Tunteet

Päivä 19: Täällä minä asun

Päivä 20: Teema “erilaiset”

Päivä 21: Kun olin pieni

Päivä 22: Tästä olen riippuvainen

Päivä 23: Kesäkuva

Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi

Päivä 25: Kaikessa kiireessä

Päivä 26: Tämä naurattaa aina

Päivä 27: Teema ”kaksi”

Päivä 28: Sää

Päivä 29: Uusin kuva minusta

Päivä 30: Valinnainen kuva

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Rinsessa



Tämän näyn edessä ei kauaa jaksa kiukutella. ♥

Niisku on muuten ihanan "rento" kissa! Ei stressaa turhia kauheasta muutto-/muutoskaaoksesta, ja mööpelitkin saa valssata rauhassa. Pääasia että ruoka, silitykset ja ikkunatuokiot tulee ajallaan. :) Tyttö mun makuun! ♥

Plääh

Ihan rikkipoikkiväsynyt. Me roudattiin mun tavarat viikonloppuna uuteen osoitteeseen. Ja nyt se riemu vasta alkaakin.

Koko alakerta on kaaoksessa. Tavaraa on ja paljon, tilaa sille ei juurikaan. Mihin mie menin itseni sotkemaan?

Paremman fiiliksen postaus seuraavalla kertaa. Aurinkoista viikkoa!