torstai 23. kesäkuuta 2011

Pohjakuvia ja purnaamista

Photobucketia selaillessani löysin joskus aikoinaan hahmottelemani pohjakuvan äidin kodista.


Kuva on pieni, vähän epäselväkin ja selkeästi kotitekoinen, mutta oleellisimman siitä ehkä saa selville. Tilaa siis on ihan reippaasti! Kahdessa kerroksessa yhteensä 100 neliön verran. Oikeestaan sitä tilaa on vähän liikaakin, jos multa kysytään. Ehdin viimeisen vuoden aikana tottumaan reilussa 30 neliössä asumiseen ja nyt tuntuu jotenkin hankalalta, kun jokaiselle toiminnolle on oma huoneensa.

En silti valita. Tai ainakin yritän valittaa pienellä äänellä. Tajuan kyllä, miksi oli kannattavaa muuttaa kolme kertaa isompaan ja samalla puolta halvempaan asuntoon. Oikeasti.

Mutta kuvaan palaten, alakerrassa on siis reippaan kokoinen olkkari, ihan tilava keittiö, jos käytävämäisyys ei haittaa, sekä tietenkin kodari ja pikkuvessa. Kodari on muuten aika luksusta! Vaikka se onkin vielä täydessä kaaoksessa. Ylhäällä on kolme makuuhuonetta, joista vaatehuoneellinen on mun. Takapihan (ja kivan pikku metsän) suuntaan olevista huoneista pienempi (pohjasta se ei ehkä ole niin selvää, siis vasen) on työhuone ja isompi - oikeastaan vieläpä isoin makuuhuoneista - on isäni. Ja samalla sitten muutenkin ns. vierashuone. Lisäksi tietenkin ne saunatilat ja kakkosvessa. En muuten ole kahden kuukauden aikana käynyt vielä kertaakaan saunassa. En ole saunaihmisiä, mutta toisaalta tässä syynä on yksinkertaisesti ajanpuute.

Tästä pääsenkin sitten aasinsillan kautta itse asiaan. Luopumisen tuska on nyt ehkä pahimmillaan. Olen lykännyt vanhan asuntoni siivoamista jo pari viikkoa, koska en yksinkertaisesti halua luopua siitä vaiheesta elämää. Ja toisaalta olo on aika väsynyt, suorastaan uupunut. Liikaa tekemistä, liian vähän aikaa. Ja oikeastaan se nukkuminen ja rentoutuminen ovat ainoita, mistä voi tinkiä. Haluan vain valittaa. Ruikuttaa ja kiukutella. Oikein kunnolla.

Tällä hetkellä ei myöskään paljoa lohduta se kolme kertynyttä kesälomapäivää. Jotka piti vieläpä itse ottaa puheeksi, esimiehelle ei tullut mieleenkään, että jotain lomaa pitäisi pitää. Pienten firmojen varjopuoli, vähänsinnepäinesimiestyö. Pläääh. Jokseenkin kiusallisen keskustelun lopputuloksena heinäkuun keskivaiheilla odottaa kolme palkallista ja kolme palkatonta lomapäivää - yhteensä 10 kokonaista päivää, jolloin ei tarvitse töihin mennä. Mutta miten ihmeessä sitä jaksaa sinne asti, kun täydelliset katastrofipäivät senkun vaan yleistyvät.

Nimimerkillä "Käsi kääreissä ja voileipäkuurilla, koska edes ruuanlaitto ei enää suju ilman onnettomuuksia"

Voi tätä arjen ihanuutta.

2 kommenttia:

  1. Pohja näyttää oikein kivalta :) Toivottavasti kaikki asiat selkiytyy, niin uuden ja vanhan kodin siivoukset ja järkkämiset, ku oman pään sisässä tehtävät <3

    Ja päivä kerrallaan "kesälomaan", koitahan jaksaa <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anna! <3 Kaippa tää on sitä surutyötä, hurjia ylä- ja alamäkiä. Välillä asiat on ihan hyvin, välillä taas masentaa tai ottaa päähän niin paljon, että tekee mieli vaan valittaa. :D

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...