maanantai 31. toukokuuta 2010

Kuin kirppiksellä aamuvarhaisella

Yksin, ihan rauhassa. Eilinen oli kaikin puolin hyvä päivä löytöjen kannalta, vaikka kyseessä ei siis ollut kirpputori sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta toisen romu on toisen aarre, ja välillä sitä löytää niin ihania asioita sukulaisten ja tuttujen kätköistä.

Ihanimman löydön esittelin jo eilen. Sen lisäksi löytyi paljon muuta kivaa, mm. vanhaan vaatekaappiini unohtuneita kivoja kesävaatteita. :D Sekä...

Vanha kori, jonka "löysin" vuosia sitten ekan kerran. Jotenkin se vaan unohtui kotoa muuttaessa ja vasta nyt löysin sen uudestaan. :) Täydellinen keskeneräisille käsitöille, jotka muuten risteilevät ympäriinsä.


Mummini kutoma matto, ikää tällä on varmaan lähemmäs 50 vuotta. Ainakin äitini muisteli, miten mummi pisti myös äitini vanhoja mekkoja kuteiksi. :D



Muutama vanhempi kippo. Toinen muistuttaa epäilyttävästi tuhkakuppia (semmoista en kylläkään tarvitse), toinen taas emalinen söpöläinen.


Sekä tietenkin tämä liina, jonkun vanhan sukulaisen kirjoma ja kesken jättämä - tässä kun on aika merkittävä virhe. Söpö silti, joten pitäähän sitä miettiä, jos sille keksisi uutta käyttöä.


Vielä pitää joku päivä palata hakemaan pari asiaa, joita en enää jaksanut raahata autolle...

Viime viikolla sain muuten iloisia uutisia! Aika pian muuttoni jälkeen rupesin kuulemaan uhkaavaa puhetta putkiremontista. Siis ihan ok juttu muuten, mutta pelkäsin joutuvani etsimään evakkopaikan vielä tämän vuoden puolella. Onneksi kyseinen putkiremppa on sittenkin vasta alkutekijöissään ja itse remontti voi kaiketi alkaa aikaisintaan syksyllä 2011. Jeee!

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Valaisinkaunotar

Joskus ne kaikkein parhaat löydöt odottavat aivan nenän alla.




Niin ainakin tällä kertaa. Viimeksi tämä kaunokainen on ollut aktiivisessa käytössä miun ja veljeni jakaessa vielä yhteisen huoneen, joskus lähes 20 vuotta sitten siis. Tämän jälkeen raukka joutui osa-aikaeläkkeelle vähän käytettyyn työtilaan, kunnes se unohdettiin kokonaan.



Tänään "inventaariota" tehdessäni törmäsin jälleen vanhaan tuttuun, enkä voinut jättää sitä jälkeeni.



Vanhat kaverit pääsivät siis jälleen yhteen - silloin lähes 20 vuotta sitten tämä valaisin kun sattumoisin koristi nykyisen työpöytäni kulmaa. Ihan tuli lapsuus taas mieleen. :D

Hauska muuten seurata, miten valokuvia ottaessa aurinko siirtyi nopeasti paistamaan talon toiselta puolelta. Viimeisessä kuvassa alkaa näyttää jo ihan iltahämärältä, vaikka ikkunasta katsoessa on vielä ihan valoisaa.

torstai 27. toukokuuta 2010

Soffapöytä

Jokunen päivä sitten esittelin uusimman ikuisuusprojektini. Nyt alan pikkuhiljaa uskoa, että kyseisen projektin voisi sittenkin saada joskus valmiiksi, ehkäpä jo tämän kesän aikana. Töiden alkaessa kesäkuun alussa rupean kulkemaan bussilla töihin naapurikuntaan ja näille pidemmille bussimatkoille virkaaminen sopii täydellisesti viihdykkeeksi! Lisäksi liina on edistynyt jo nyt huimasti ja 51 kerroksesta on enää jäljellä 35 (heh heh).


Alunperin en suunnitellut pitäväni liinaa itselläni, mutta työn edistyessä olen pikkuhiljaa mieltynyt liinan yksinkertaiseen tähtikuvioon. Tästä seurauksena olen harkinnut uudelleen päätöstäni olla ilman sohvapöytää... Olisihan pöydällä omat hyötynsäkin, erityisesti nyt kun olen ruvennut kaipaamaan enemmän laskutilaa sohvan läheisyyteen.

Uutena pöytää en halua missään nimessä ostaa, vaan sen olisi löydyttävä mielellään kirppareilta tai vanhempien kätköistä. Ikävä kyllä kirpparit eivät viime aikoina ole olleet kovinkaan suotuisia, joten tällä hetkellä ajatukset ovat suuntautuneet vanhempieni kätköihin... Tarkemmin erääseen söpöön, valkoiseen sohvapöytään, jota aloin kunnostamaan jo vuosia sitten. Tällöin sohvapöydällä oli paikka tiedossa vanhemmillani, mutta työ jäi kesken suunnitelmien muuttuessa. Nyt pöytä odottaa viimeistä maalipintaansa ja uusia suunnitelmia. Pitääkin siis kysellä... ;)

Tyyliltään tämä romanttisempi vanha sohvapöytä muistuttaa hieman Casa Rustica -verkkokaupasta löytämääni kuvaa.



Ei ihan sitä, mitä kaipaisin, mutta toisaalta pöytä voisi kaikessa erilaisuudessaan ollakin ihan kiva. Harkinnassa oleva pöytä ei onneksi ole myöskään yhtä "koristeellinen" kuin kuvan pöytä.

Enemmän hakemaani tyyliä olisivat nämä Second hand shop Anninasta löytämäni kuvat.




Aika näyttää, mitä näistä suunnitelmista tulee...

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Turistin silmin

Saksasta tulleen viikonloppuvieraan kanssa tuli katsottua kotikaupunkia uudella tavalla.








Myönnetäköön, että vuosia yksin asuneena useampi päivä yksiössä jonkun toisen kanssa oli koettelemus. ;) Mutta kyllä ne vierailun hyvät puolet ehdottomasti saivat unohtamaan oman erakoitumisen! :D

tiistai 25. toukokuuta 2010

Kotikulmilla

Mieli lepää.




Edellisen postauksen aiheella jatkaen päätin laittaa muutaman kuvan ihan kotini lähiympäristöstä. Sääli vaan, että viimeisessä kuvassa näkyvälle pellolle ollaan nyt kaiketi tekemässä omakotitontteja... Odotin jo innolla näkeväni samaisella pellolla lehmiä tai hevosia kesän mittaan. No jaa, onneksi ei sentään kerrostaloja. :)

maanantai 24. toukokuuta 2010

Näköalapaikka




Kuvien tarkoitus ei suinkaan ole esitellä pesemättömiä ikkunoita - jotka siis toivottavasti ehdin joskus lähiaikoina jynssäämään puhtaaksi - vaan ikkunasta aukeavaa ihanaa maisemaa.

Edellisen asunnon näkymät olivat vähän toista luokkaa. Sinne aikoinaan muuttaessani näkymät olivat ihan kivat, näköestettäkin oli vähän.



Myöhemmin pihalta hävitettiin lähes kaikki vihreään tai näkösuojaan viittaava, ja tilalle tuli lasten leikkipaikka. Ankeaa (ei tosin niille lapsille).



Nykyään saan ikkunasta katsella vihreää metsää, nurmikkoa ja jopa kukkia! Ihanaa. Toki siellä takana häämöttää se kerrostalo, mutta pikkuinen metsäpläntti naamioi sen aika hyvin. :)

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Kesäkoti



Muutama päivä sitten löytämäni söpö kangas löysi nopeasti paikkansa. Värimaailmaltaan se sopii täydellisesti riemunkirjavaan asuntooni ja pikaisen ompelun jälkeen se pääsikin koristamaan ikkunaa.


Pelkkien valkoisten verhojen kanssa kokonaisuus oli ehkä ilmavampi, mutta vaihtelu virkistää. Tällä siis mennään niin pitkään kuin siltä tuntuu.






Jotkut vieraat ovat kauhistelleet kotini retrompaa ilmettä, mutta mie tykkään! Ja sehän se onkin pääasia. Iloisia värejä seuraa iloinen mieli. :)

Ja onhan se ihanaa, että kotona oikeasti viihtyy! Tämäkin kesä kun kuluu varmaan lähestulkoon kokonaan kodin ja työpaikan välillä vuorotellessa. Enää reilu viikko töiden alkuun, koskahan sitä ehtisi lomailla?

lauantai 22. toukokuuta 2010

Uusin ikuisuusprojekti

On nyt aloitettu!

Viime viikonloppuna vietin muutaman tunnin vanhojen käsityölehtien parissa, minkä seurauksena iski hirveä himo aloittaa jokin uusi käsityö. Päädyin mukavan yksinkertaisen pitsiliinan virkkaamiseen vaaleanharmaasta puuvillalangasta.




Mie en pahemmin pidä virkkaamisesta, mutta välillä virkkauskärpänen pääsee puremaan. Jostain syystä nämä projektit jäävätkin aina välillä tekemättä. :D Mielenkiinnolla siis odottelen kuinka tämän proggiksen kanssa käy.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Söpistelyä

Pitkällisen shoppailu- ja erityisesti kirpparitauon jälkeen aloitin taas kirpparikierrokset löytöjen toivossa. Kirpparilta ei mitään kivaa ole löytynyt - usein ihmiset tuntuvat täällä pyytävän järkyttäviä hintoja. Kangaskaupasta sen sijaan osui heti ensimmäisenä silmiin jotain niin söpöä, että en voinut kääntää katsetta pois.



Metrihinnaltaan sen verran halpa löytö, että sen kummemmin miettimättä ostin koko pakan lopun, yhteensä 5 metriä supersöpöyttä. Nyt sitten suunnittelemaan, mitä siitä tekisi.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Kesäkesäkesä!



Tai siltä ainakin tuntuu... Virallisesti kesä alkaa mielestäni vasta kesäkuussa, mutta viime päivien ihanat säät ovat saaneet ajatukset jo ihan kesätilaan.

Tästä kertoo muun muassa nuo mielen perukoille unohtuvat kouluhommat. Eilenkin intouduin nauttimaan parin tunnin lenkistä, kun tosiasiassa eräs deadline olisi painanut jo päälle. :D

Psst. Kuvat ovat kuitenkin viime keväältä, kamera kun unohtui eilen kotiin.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Kuumeilua






Eikä edes ihan pientä sellaista...

Mutta on se vaan niin ihanaa katsoa, miten toiset osaa nauttia niistä elämän pienistä ihanuuksista! Kuten sorasta ja roskista turkissa, ja sen jälkeen sen kaiken pyyhkimisestä henkilökunnan housuihin. :D

Vanhempieni kisua katsoessa kaipuu omaa lemmikkiä kohtaan senkun kasvaa. Vaan vielä pitää kypsytellä ajatuksia. Toivottavasti tämä kuume ei tästä kauheasti enää kasva, muuten lentää harkintakyky romukoppaan! :D

torstai 13. toukokuuta 2010

Vuokkomania!





Koska niitä ei voi koskaan ihastella liikaa!

Viherpeukaloni on ihan keskellä kämmentä, mutta kevät on saanut haikailemaan sitä omaa pihaa, mitä laittaa. Koska sitä ei ole, olenkin ajautunut pitkien lenkkien pariin. Sisällä on saanut ihmetellä ihan tarpeeksi pitkän talven aikana. :)