maanantai 31. toukokuuta 2010

Kuin kirppiksellä aamuvarhaisella

Yksin, ihan rauhassa. Eilinen oli kaikin puolin hyvä päivä löytöjen kannalta, vaikka kyseessä ei siis ollut kirpputori sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta toisen romu on toisen aarre, ja välillä sitä löytää niin ihania asioita sukulaisten ja tuttujen kätköistä.

Ihanimman löydön esittelin jo eilen. Sen lisäksi löytyi paljon muuta kivaa, mm. vanhaan vaatekaappiini unohtuneita kivoja kesävaatteita. :D Sekä...

Vanha kori, jonka "löysin" vuosia sitten ekan kerran. Jotenkin se vaan unohtui kotoa muuttaessa ja vasta nyt löysin sen uudestaan. :) Täydellinen keskeneräisille käsitöille, jotka muuten risteilevät ympäriinsä.


Mummini kutoma matto, ikää tällä on varmaan lähemmäs 50 vuotta. Ainakin äitini muisteli, miten mummi pisti myös äitini vanhoja mekkoja kuteiksi. :D



Muutama vanhempi kippo. Toinen muistuttaa epäilyttävästi tuhkakuppia (semmoista en kylläkään tarvitse), toinen taas emalinen söpöläinen.


Sekä tietenkin tämä liina, jonkun vanhan sukulaisen kirjoma ja kesken jättämä - tässä kun on aika merkittävä virhe. Söpö silti, joten pitäähän sitä miettiä, jos sille keksisi uutta käyttöä.


Vielä pitää joku päivä palata hakemaan pari asiaa, joita en enää jaksanut raahata autolle...

Viime viikolla sain muuten iloisia uutisia! Aika pian muuttoni jälkeen rupesin kuulemaan uhkaavaa puhetta putkiremontista. Siis ihan ok juttu muuten, mutta pelkäsin joutuvani etsimään evakkopaikan vielä tämän vuoden puolella. Onneksi kyseinen putkiremppa on sittenkin vasta alkutekijöissään ja itse remontti voi kaiketi alkaa aikaisintaan syksyllä 2011. Jeee!

2 kommenttia:

  1. Kiitos, maija maitoparta! Mie olin kyllä ihan täpinöissäni, kun onnistuin löytämään noinkin kivoja juttuja... :)

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...