Sivut

perjantai 4. lokakuuta 2013

Lahja ystävälle ja mietteitä töistä

Ystävät ovat rikkaus, tästä varmaan on jokainen yhtä mieltä.

Puolitoista vuotta sitten pienellä kolmen hengen työpaikallani aloitti uusi työntekijä, aivan ihana, upea ja uskomattoman kiltti ja ystävällinen nainen. Alkujaan hieman höpsön oloisesta keski-ikäisestä tehopakkauksesta tuli sekä maailman paras työkaveriksi että stereotyyppisiä rajoja rikkova ystävä.

Kohtalaisen kurjasta työpaikasta tuli tämän henkilön myötä paikka, jonne oli aamuisin jopa ihan kiva mennä. :) Siksi suru olikin kova, kun hän sai uskomattoman hyvän mahdollisuuden ja uuden työpaikan. Suru siitä, että niin hyvä työkaveri lähti pois, ja toisaalta toki ilo tämän ystävän puolesta. Ja koska en halunnut hänen murehtivan minua ja tilannettani, halusin antaa hänelle jotain muistoksi sekä kiitokseksi päivieni parantamisesta. 

Mikä kertoisikaan paremmin toiselle hänen tärkeydestään ja siitä vilpittömästä ilosta, jota tunsin hänen puolestaan, kuin itse tehty, lämmin lahja?








Nämä valmistuivat muutamana kesäkuisena viikonloppuna krooniselle palelijalle. Lisänä tottakai pullo kuohuvaa uuden työpaikan juhlistamiseksi. :)

Oma työtilanteeni sen sijaan ei ole edelleenkään paras mahdollinen. Aliarvostettu ja alipalkattu olo ei ole omiaan lisäämään työmotivaatiota. Työpaikan vaihtoa ei uskaltanut edes harkita terveyden ollessa kysymysmerkki. Vaan nyt sairaslomalla olen uskaltautunut lähettämään muutamia hakemuksia, minkä lisäksi tämä edellä mainittu ystäväni on puhunut minusta niin paljon hyvää esimiehelleen, että minua on sinnekin pyydetty jo haastatteluun! 

Ironista kyllä, tämän sairasloman aikana olen myös saanut ensimmäiset merkit omalta pomoltani siitä, että ehkä sittenkin olen tärkeä nykyisessä työssäni... Taitaa vaan olla liian myöhäistä korjata tilannetta tässä kohtaa... Tiedän olevani todella hyvä työssäni ja uskon täydellä varmuudella saavani toisen työpaikan. Ja tässä kohtaa uraa voi jo vähän valikoidakin, eikä tarvitse tyytyä mihin tahansa. :)

Mukavaa perjantai-iltaa! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...