torstai 17. lokakuuta 2013

Lykkäämisen jalo taito

Olen miettinyt, mikä ajaa mut aina lykkäämään asioita. Opiskellessa en saanut mitään aikaiseksi, ellei deadline häämöttänyt jo ihan lähellä, mielellään heti seuraavana päivänä. Tämä koski niin tenttejä kuin kirjallisia tuotoksiakin.

Sama linja jatkuu vielä tänä päivänä töiden kanssa. Kirjanpitäjänä meillä on joka kuukausi aina 12. päivä deadline. Päivätyössä tämä on ihan ok, asiakkaat tarvitsevat tiedon maksuistansa tähän päivään mennessä, mielellään toki paljon aikaisemmin. Ei mitään ongelmia tekemisen kanssa, lykkääminen on kuin muisto vain sieltä opiskeluajoilta. Mutta entäs tämä kakkostyöni? Siis se, jota teen kotoa käsin, ilman että kukaan vahtii tekemisiäni. Sen suhteen mulle on hyvin yleistä se, että jos maanantaina on deadline, teen töitä sunnuntai-iltana siinä kello 11-12 maissa. Illalla. Arvonlisäveron ja palkkojen sivukulut maksan seuraavana aamuna - siis deadlinepäivänä - ennen päivätöihin lähtöä. Vaadittavat viranomaisilmoitukset olen tehnyt silloin edellisenä yönä.

Ja olen muuten pirun tehokas silloin, kun on aivan järjetön kiire! Ei stressimokia, ei hätäilyä. Kartoitan tilanteen ja teen. Valmiiksi asti, myöhästymättä siitä deadlinesta.

Voi kun tämä lykkääminen jäisikin vain työ- ja opiskelujuttuihin...

Vietin juuri neljä viikkoa kotona, eikä tullut mieleenkään, että se talvi tosiaan lähestyy. Tällä viikolla aamupakkaset rupesivat jo vähän hermostuttamaan, ajelinhan vielä kesärenkailla. Eilen illalla tuli semmoinen olo, että nyt on pakko saada talvirenkaat alle. Tänään aamulla heräsin tuntia aikaisemmin, ja ajoin vajaa tunnin matkan isän luokse maalle talvirenkaita hakemaan. Roudasin ne rengasliikkeeseen, vaihdatin nastat alle ja lähdin huristelemaan takaisin kohti Tamperetta ja työpaikkaa. Töihin saavuin noin puolitoista tuntia myöhässä, onneksi on liukuva työaika. Ja vajaa tuntia myöhemmin näkymä oli tämän postauksen kuvien kaltainen

Taisin lykätä sen nastojen vaihdon ihan viime hetkeen... Kotimatkalla (ja näitä kuvia napsiessa) mietin, pitäisikö tälle lykkäyssyndroomalle yrittää tehdä jotain. Varmasti! Mutta kai mä lykkään sitäkin... :)

Teetkö sinä aina kaiken heti, kun mahdollista, vai harrastaako joku muukin lykkäämistä?


Työmatkakuvitusta kännykällä.














2 kommenttia:

  1. Tunnistan itseni kirjoituksestasi. Itse olen monien asioiden kanssa sellainen viimehetkeen lykkääjä, vaikkakin olen aktiivisesti yrittänyt pyrkiä tuosta tavasta eroon. Tiedän myös, että vaikka lykkään asioita viimetippaan tulee ne kuitenkin suoritettua ajallaan. Se viimehetken paniikki vaan olisi tosi kiva välttää.

    Muuten, nuo maisemat näyttivät kyllä tosi tutuilta, mutta en ihan päässyt päämäärästä kartalle, paitsi, että tutun näköistä oli. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cinnabaria, onnittelut sulle, kun olet edes pyrkinyt tavasta pois! Itse lykkään sitäkin koko ajan ajatuksella, että ehtiihän sitä. Mutta oikeassa olet siinä, että se viimehetken paniikki olisi kiva välttää. ;)

      Kuvissa tuli Kalevan Prisman jälkeen (nuo liikennevalot) pidempi tauko, kun jatkoin kohti eteläistä Tamperetta. Loput kuvat sen Prisman risteyksen jälkeen on koto-kaupunginosasta. ;)

      Poista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...