Sivut

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Aluevaltaus

Tapahtuipa eräänä sateisena päivänä, kun television viihdekin oli tasoa Luksusmammat yms. kura. Omasta lähestulkoon jatkuvasta pahoinvoinnista huolimatta iski ihan hirveä vimma tehdä jotain ruokaa tai jopa leipoa!


Tuumasta toimeen... Perinteisten muffineiden jälkeen jauhopeukalo syyhysi edelleen, joten oli keksittävä muuta. Mieleen pälkähti täytekakut. :) Viimeisen kahdenkymmenenseitsemän vuoden aikana olen leiponut ehkä noin kaksi täytekakkua alusta loppuun, ilman apua siis. Ne ei vaan ole mun juttu. Pohja lässähtää takuuvarmasti alun lupaavan kuohkeuden jälkeen. Kakun leikkaaminen menee niin vinoon, ettei pohjat pysy kasassa. Täyte on ihan ok, mutta koristelu on noin 2-vuotiaan tasoa. Hyydyke- ja juustokakut sen sijaan onnistuvat kerta toisensa jälkeen... Todellinen aluevaltaus siis lähteä leipomaan kakkua, jonka vielä ajattelin antaa veljen perheelle kiitokseksi kaikesta kaupankäynti- ja kuskaamisavusta.



Ja sehän onnistui! Pohjasta tuli täydellisen kuohkea, osasin leikata sen kunnolla, ja mikä parasta, koristelu muistuttaa nyt ehkä 6-vuotiaan tekemää! Uuden aluevaltauksen tästä teki erityisesti se, että normaalin epätasaisen kermapinnan sijaan uskaltauduin kokeilemaan kaapissa muhinutta sokerimassaa kakun päällisenä. :) Voiko tyytyväisempi enää edes olla?!


Toivottavasti maku on yhtä hyvä kuin mieleni oli onnistumisen jälkeen! :)

2 kommenttia:

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...