keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Tiladilemma osa 2


Ensimmäisenä pieni muistutus: Arvonta! Osallistumisaikaa tämän päivän (14.3.2012) loppuun! Voittaja selviää torstai-iltana.

---------

Ja sitten itse asiaan... Tiladilemman ensimmäinen osa löytyy edelliseltä päivältä. Siellä enne jo ottikin kantaa ongelmaan, varsin hyvin vieläpä. Kiitos enne!! Kaikki vinkit ovat siis edelleen hyvin tervetulleita! Pintojen kuntoon ei kylläkään kannata ottaa kantaa, koska remontin pitää tällä hetkellä odottaa omaa vuoroaan. Vaikka tää karmea onkin.

Täydellisen, tilavan olohuoneen etsiminen siis jatkuu... (Tai edes semmoisen ihan kivan oleskelupaikan, sitä pintaremonttia odotellessa...) Se sohva keittiön oven edessä ei nimittäin toiminut. Takana pilkistelevä oviaukko jaksoi ärsyttää olemassaolollaan, joten jouluna, kuusenkin vielä tehdessä lisää tunkua, oli aika yrittää taas jotain uutta.

Selkeä tilajako oleskeluun ja ruokailuun, ja taas vähän liikoja tavaroita pois. Ihan ok, hetkellisesti, mutta siitä tilavuudesta ei kyllä ollut tietoakaan! Myös joulunajan vieraat olivat vähän ongelmallisia, kun istumapaikat oli rajattu erilleen. Muutama vieras vielä meni ihan kivasti, mutta isompi porukka jakaantui kahteen. Televisio oli sentään hyvässä paikassa! Mukava katsoa ja kutoa yhtä aikaa.

Tämä näyttää vielä ihan kivalta. :D Kumma juttu, miten kirjahyllyn rajaaminen kuvasta pois vaikuttaa ainakin omiin mielikuviini.

Televisio siis kirjahyllyn vasemmassa alakulmassa (keinutuolin takana).

Ahdasta...

Kröhöm. Joo. Romubarrikadi.

Liian ahdasta venyttää pöytää kahdeksalle hengelle, puhumattakaan täydestä kymmenestä!

Hyvää joulua?

Epätoivoinen yritys pitää raanua seinällä.

Kirjahylly tuntui hallitsevan koko huonetta.

Jaa miten niin keväinen vihreä ei sovi jouluun?

Tästäkin tämä muokkaantui vielä pariin kertaan, kun sinnikkäästi pienempi osia siirtelemällä yritin saada selkeän tilajaon tuntumaan oikealta ratkaisulta. Ei se sitä kyllä ollut...

7 kommenttia:

  1. Tuli mieleen muutamia juttuja:

    Onko kirjahylly yhtenäinen, vai kolmesta osasta koottu? Nykyisellä paikallaan se on liian ahtaasti, joten mikäli hyllykkö on kolmeosainen, niin lasiovilla varustetun osan kannattaisi erottaa hyllyköstä ja siirtää kaksi osaa raanun tilalle (mikäli mahtuu). Jos hylly ei ole osista, niin sitten koko hyllykkö keittiön oven eteen ja raanun tilalle.

    Kirjasinkohan tähän kaikki ajatukseni... en varmaankaan. Jatkan, kun tulee mieleen lisää. :)

    Ai juu!
    Sohva matalan tason tilalle ikkunan eteen, taso kirjahyllyn tilalle ja telkkari sen päälle. Ranu *ehkä* tähän seinälle (telkkari tasolla vasemmalla, raanu seinällä oikealla).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja nythän on sitten se lasiovellisen hyllyn dilemma ;)

      Poista
    2. Jes, kiitoskiitoskiitos, Ti!

      Kirjahylly on tosiaan kolmesta osasta, tai ehkäpä oikeastaan kahdesta. Lasiovellinen on erillinen osansa, ja kaksi muutakin saisi erilleen, jos taito vain riittäisi (ruuvin paikat on piilotettu TODELLA hyvin, kyllä pappa osasi).

      Sait myöskin päähäsi juuri sen, minkä minäkin! :) Kirjahylly on väärällä paikalla. Alunperin siirsin sen kissoja varten tuolle seinälle, ja kissat tykkäsivätkin laukata suoraan portaista näköalapaikalle.

      Nyttemmin kirjahylly on siirretty - juuri ehdotuksesi mukaisesti yhtenä kappaleena keittiön oven eteen. Lasiovellisen hyllyn dilemmaltakin säästyttiin, kun päätin yhden kulkuaukon keittiöön olevan riittävästi... ;)

      Mitä sitten loppuihin ehdotuksiisi tulee, tykkään! Sohvan ja matalan tason/tv-tason paikka pitääkin pistää uudelleen harkintaan. Tv-taso päätyseinällä kuulostaa meinaan aikas kivalta.

      Kiitos vielä! Vaikka osa ajatuksista oli tullut jo itsellekin, on se vaan hyvän idean merkki, että joku muukin tulee sitä ajatelleeksi. ;D

      Poista
  2. Näyttääpä olohuone paremmalta pikku muokkaustesi jälkeen.

    Miettisin kyllä vakavasti...
    1. Että tuo kirjahylly pääsee kierrätyskeskuksen kautta jollekin onnelliselle.

    2. Pyöreä peili? on varsin irtonaisen oloinen sisustustaulujen kanssa samalla seinällä.

    3. Kattovalaisin saisi mennä vaihtoon tai ainakin roikkua oikealla kohdalla

    4. Kun ylimääräiset mööpelit on siirretty eri paikkaan, niin tilalle 1 x KARLSTAD sarjan nojatuoleja, niin sohvaryhmäkin on täydellinen.

    Ja seuraavaan osaan sitten se itsepiirretty pohjakuva mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou jee, kiitos taas enne!

      1. I wish. Puolet ajasta mä haluan samaa, mutta se ei vaan onnistu. :( Yritän siis sietää sitä, vaikka se boikotoikin aika tehokkaasti mun unelmaolkkarihaaveita.

      2. Pyöreä peili on lähtenyt jo. ;) En tykännyt, ja kuvista sen huomaa erityisen hyvin ettei sopinut paikalleen. Siellä oli vaan yksi yksinäinen taulukoukku, jota kissa vainosi paljaaltaan. Ja mulla liikaa tauluja sun muuta, jotka pitää kaikki mukamas saada jonnekin. (Tästä ajatuksesta toivutaan pikkuhiljaa.)

      3. Samaa mieltä, INHOAN!!! Kultainen kukkakrumeluurivalaisin ei oo mun juttu. Haluaisin tilalle joko Lokin tai Ikean Maskrosin (joka on muuten tarjouksessa, hmm). Kera sähkärin, joka siirtäisi lampun killumaan ruokapöydän päälle (saamattomuus on vaivannut, eihän sähkärin tilaaminen olisi edes vaikeaa. Kallista kylläkin.). Oikeasti, kenen neronleimaus on ollut laittaa huoneen ainoa lamppu jotenkin vinksalleen mukamaskeskelle huonetta?!

      4. Mielenkiintoinen ajatus! Oikeasti, hmm. Tämä pisti miettimään...

      Ja hei, pohjakuva on ihan hyvä muistutus! Katsotaan, katsotaan.

      Poista
  3. Löysin tänne googlettuani Karstad-sohvaa. Osaatko kertoa käyttökokemuksia? Kiinnostaisi tietää kun haluisin tuon sohvan meillekkin?!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi, voin kyllä suositella lämpimästi, itse olen TODELLA tyytyväinen hankintaan!

      Käyttömukavuus ihana, juuri sopiva löhöilyyn. Jos ryhdikkäästi haluaa istua niin siinä tapauksessa tämä ei välttämättä ole oikea valinta. Myös nukkumiseen sopii erinomaisesti, yksikään vieras ei ole valittanut ja itsekin vietin juuri kolmen kuukauden rupeaman sohvalla nukkuen... ;) Kankaana mulla on harmaa Isunda, hyvä eläinperheessä ja on siinä 2-4-vuotiaskin säännöllisesti riekkunut. Vesipesusta ei tietoa kestääkö, mutta pyyhkimällä pysynyt puhtaana. Valkoinen Blekinge sen sijaan oli mielestäni huono ja suorastaan imi roskaa, kolmen kissan kanssa täyskatastrofi!

      Sohva on ollut mulla kaksi ja puoli vuotta ja pitänyt ryhtinsä. Divaaniosasta haaveillen tällä hetkellä. :) Päällisten vaihto sujuu kyllästyessä sohvin osiin purkamalla, tämä hankalaa, mutta yksin olen siitäkin selvinnyt.

      Ehdottomasti ostaisin nykyisillä tiedoilla uusiksi, hintaansa nähden hyvä sohva. Toivottavasti tästä on apua päätökseesi! Mä olen sohvatuskaasi seuraillut sivusta, mutta ihan liian laiska olen kommentoimaan. :)

      Poista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...