torstai 12. huhtikuuta 2012

Iso paha raha

Eli ajatuksia rahankäytöstä omasta näkökulmastani. 

Kerrankin olen muodikas, sillä tämä aihe oli kuunvaihteessa esille myös isommissa blogeissa, esimerkkeinä vaikkapa Kalastajan vaimo ja Karkkipäivä. Itse rupesin aihetta rakentamaan mielessäni jo maaliskuun alussa lopetellessani blogihiljaisuuttani, eli ehkä mä olin periaatteessa jopa muotia edellä, hidas vaan toteutuksen suhteen! ;)

Rahankäyttö on pyörinyt ajatuksissani viimeisen vuoden ajan astuttuani vakituisesti työelämään ja totuttuani sellaiseen ylellisyyteen kuin säännöllisiin, riittäviin tuloihin. Kuitenkin vasta marraskuussa aloitettuani toisenkin työn tekemisen aloin tosissani miettimään sitä rahaa ja sen käyttämistä.

En ole mitenkään erityisen varakkaasta perheestä, vaan pikemminkin tuntuu, että meillä ei koskaan ollut rahaa. Vanhempieni filosofia oli sijoittaa rahat omaisuuteen ja he ostivatkin sukumme maatilan joskus kultaisella 80-luvulla. Maatilat taas syövät ihan kivasti sitä ylimääräistä cashia. Me ei matkusteltu eikä tuhlailtu ylimääräiseen tavaraan. Äitini pahe taisi olla vaatteet, sillä näistä muistan kuulleeni huomauttelua aina välillä. Äiti yleensä piilottikin uudet vaatteet kaappiin ja otti esille sopivan tilaisuuden tullen...

Itse olen tienannut taskurahani alle 10-vuotiaasta tekemällä kesät töitä kyseisellä maatilalla. 16-vuotiaana sain ensimmäisen "virallisen" kesätyöpaikkani antikvariaatista, 18-vuotiaana sitten pääsinkin jo tehtaalle töihin. Omilleni muutin silloin 18-vuotiaana, eli kesätyörahat on aina pitkälti säästetty seuraavan vuoden elämiseen, enkä tässäkään vaiheessa päässyt tuhlaamisen makuun. Ostokset mietittiin tarkkaan ja muistankin kuinka onnellinen olin, kun menin ostamaan Gigantista PlayStation kakkosen kera haaveilemani pelin. Ja ihan omilla rahoilla!

Shokki oli siis viime vuonna aikamoinen, kun yhtäkkiä sitä rahaa jäi yli oman tarpeen. Vaan mitäs sitten tapahtui? Tunsin syyllisyyttä tavaran ostamisesta, on se sitten tarpeeseen tai viihteeseen. Onko tämä sitten opittu käyttäytymismalli lapsuudesta? Koska meillä ei osteltu turhia, ja jos ostettiin niin niitä turhempia ostoksia vielä piiloteltiinkin, en nyt aikuisena osaa käyttää omia rahojani mihin itse haluan tuntematta siitä syyllisyyttä.

Asun yksin, mutta asumiskuluni ovat pienet johtuen erikoisesta tilanteesta. Maksan omat kuluni, ruoan yms, auton ja sikakalliit bensat. Kissojen hiekat ja sapuskat, sekä satunnaiset eläinlääkärikulut. Opintolainan lyhennys ei paljoa kirpaise. Rahaa on säästössä ja joka kuukausi laitan lisää säästöön, tilanteesta riippuen. Veljentytölleni annan merkkipäivinä lahjaksi rahaa, onpahan sitten pieni pesämuna aikuistuessa. Vaan tuossapa ne mun "pakolliset" menoni taitavat ollakin. Joten kahta työtä tehdessä sitä rahaa todellakin jää yli. (Toista työtä en muuten ottanut rahan takia, vaikka se mukava bonus onkin. Työn tuoma kokemus sen sijaan on kullanarvoista.)

Perheellisellä tilanne olisi toki toinen ja menot ihan eri mittakaavassa, mutta koska itse en ole tässä tilanteessa, mistä se syyllisyys sitten oikein kumpuaa? Onko se suomalaista vaatimattomuutta, että rahaa ei saa olla eikä sitä ainakaan saa törsätä! Jos vähemmällä pärjää niin turha on ostaa. Ostoksia selitellään ja perustellaan. Muillekin kuin vain itselle. "No kun me nyt tarvittiin tämä." Jos en löydä ostokselleni muuta perustelua kuin "mä vaan halusin", olen hiljaa enkä mainosta tuhlailevaisuuttani. Suoraan sanottuna häpeän heikkoa materialismin valtaamaa luonnettani.

Ja loppujen lopuksi, miettiessäni asiaa kotona ylhäisessä yksinäisyydessäni kissojen kanssa, en koe itseäni materialistiksi. Ehkä se mopo vaan karkasi käsistä kun kerrankin oli varaa. Tai ehkä tää on vaan ihan normaalia ja rahaa saa käyttää muuhunkin kuin välttämättömyyksiin.

Heräsikö sinulla ajatuksia?

Ps. Teksti on viimeistelty unettomuuden seurauksena aamuyön tunteina. Voi siis olla hiukan epäjohdonmukainen.

6 kommenttia:

  1. On väärin tässä materialistisessa ja kapitalistisessä maailmassa alkaa syyllistymään rahankäytöstä. Sisustushan on itsessään jo harrastus mihin rahankäyttö vain kuuluu oleellisena osana. Sen verran jokainen kuluttaa minkä pystyy. Onneksi monia asioita pystyy tekemään varsin edukkaastikin.
    (Siksi minimalistinen sisustus on kiva)

    Tiedän myös niin tuon tunteen kun palkkapäivänä muutama kolikko jääkin myös lompakkoonkin, kun laskut on maksettu. Itsellä ei näin tällähetkellä käy, mutta uskon tulevaisuuteen ja tiedän, että vuoden kitsastelun jälkeen tilanne tulee olemaan toisenlainen :)

    "Harrastuksen määritelmä: Harrastus on se minne kaikki ylimääräinen aika ja raha menee"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harrastus onkin hyvä pointti, tokihan siihen saa käyttää rahaa! Mutta mitäpä sitten, kun harrastukset ovat kaikki jotain maksavia. Pitääkö valita vai olla vain syyllistymättä.

      Ja joo, mullakin oli ton kitsastelukauden aikana koko ajan mielessä usko siihen, että kohta paranee! :)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen aihe ja kirjoitus. Oma rahankäyttö on enemmänkin mentaliteetilla "mikä vinkuen tulee se viheltäen menee"..

    Tuun maanviljelijäperheestä, rahaa oli mutta ei liiaksi asti, aina sitä sai ku pyysi. Mumman muistan kerran jättäneen kauppaan sämpyläpussin ku se maksoi niin paljon.

    Omat rahat aloin tienaamaan vasta ku muutin pois kotoa. Vaikka miehen kans käydään molemmat töissä ei ylimääräistä juuri jää, ja jos jää ni se tuhlataan koko perheen yhteiseen hyvään. Asuntolaina on tarkoituksella laitettu niin suureksi että se joskus (nopeesti) loppuis.

    Mä kerään ylimääräistä rahaa tekemälläni ikkunapokilla ja kirppistouhuilla. Niistä onkin jo sievoinen pesämuna kertynyt. Niitä rahoja yritän pääsääntöisesti käyttää itteeni mutta usein ostan niillä muksuille vaatteita.

    On vakio että ne kuukaudet ku ylimääräistä rahaa jostain syystä jää, hajoaa joku. Tässä kuussa se oli miehen auto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista oli kuulla sinunkin suhteesta rahaan! Ja toki perheellisenä ne prioriteetit on ihan eri kuin sinkulla tai lapsettomalla pariskunnallakaan. Silloin se rahankäyttö harvemmin on itsekästä. :)

      Ja niin totta sekin, että sitten kun rahaa on, ihan varmasti jokin menee rikki. :D Mä tässä odottelenkin parhaillaan karman iskemistä...

      Poista
  3. Heippa! Mä palaan tänne rikospaikalle "vähän" myöhässä, mutta en voi olla kommentoimatta kun rakastan näitä kaikenlaisia pohdintoja. Aikaa on vaan ollut tosi vähän viime aikoina kommentointiin vaikka olen yrittänyt käydä suosikkiblogit lukemassa.

    Mä muistan hyvin ajan kun olin vielä opiskelija, ja tiesin tarkalleen jokaisen elintarvikkeen hinnan ja senkin paljon ko. tuote maksoi eri kaupoissa. Opintotukipäivänä ja palkkapäivänä (kävin kokoajan töissä) oli aina voittajafiilis kun sai laskut maksettua ja ne asiat ostettua mitä pitikin. Sama fiilis oli kun olin kotona lasten kanssa, opiskelin ja mies töissä. Tarkkaa markkaa. Nyt kun molemmat on töissä ja rahaa on riittävästi (ei me rikkaita olla mutta vakitulot) tuntuu välillä tosi tuhlaavaiselta kun ei jaksa miettiä, ostaako vai ei. En jaksa laskeskella, koska ei tarvitse ihan joka senttiä miettiä. Tulee ostettua myös turhaa. Toisaalta voin esimerkiksi avittaa pikkuveljiä, mitä en ennen olisi voinut. Mutta selkeästi on ns. huono omatunto reilummasta rahankäytöstä yhä, ja toisaalta mä tykkään siitä. Kyllä mun mielestä rahankäytössä pitää pysyä vastuullisuus mielessä, koska voi se levitä handusta vaikka olisi säännölliset tulotkin. Siksi mä yritän hoitaa kauppaostoksia niillä mun ruokalistoilla jne. Turhuuteen on kuitenkin niin turha laittaa rahaa, voihan sen järkevästikin käyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, kiva oli kuulla sunkin ajatuksia aiheesta!

      Tuo oli itseasiassa hyvä huomio, että se kaikki syyllisyys ei kuitenkaan ole pahasta rahankäytössä. Järkevyys kannattaa, ja minäkin tässä (monien muiden inspiroimana) yritän opetella ruokalistoja ja kerran viikossa ruokakaupassa käymistä. :D Kummasti ihan tavan kauppareissuilla meinaan tarttuu sitä ylimääräistäkin mukaan, jos ei ole yhtään suunnitellut.

      Mutta sitä jäin itse vieläkin miettimään, että miten löytyy se kultainen keskitie huonon omatunnon suhteen. Kuka määrittelee, mikä on tietylle ihmiselle turhaa. Ehkä tässä pitäisi vain kehittää paksumpi nahka ja päättää itse tietävänsä parhaiten. ;)

      Poista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...