Sivut

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Tiladilemma osa 3

Tiladilemmaa on nyt pohdittu jo pariin otteeseen, ja ehkä pikkuhiljaa rupeaa jonkinlainen tyydyttävä ratkaisukin häämöttämään. Ehkä. Aika näyttää. Muutamia erinomaisia mielipiteitä olen edellisiin pohdintoihini saanut (kiitoskiitoskiitos!) ja lisää niitä saa toki aina antaa.

Tältä näyttää ongelma. Stailisti sohvalla maatessa vapaalla kädellä söherretty. Ilman tietoakaan mittasuhteista.


Tasan viikko sitten mulla naksahti. Tai silleen klikkasi. Istuin töissä ja murehdin sitä, että parin tunnin päästä olisi taas kotikaaos edessä. Ihan suoraan sanottuna vitutti (anteeksi!). Ja sitten sain sen neronleimauksen. KLIK. Kaikki johtuu siitä hemmetin kirjahyllystä. Tämä mielessäni huristelin kotiin tuhatta ja sataa (mulla on todella paha taipumus ajaa ylinopeutta).

Perjantai-ilta sujui viihtyisästi huonekalujen seurassa (kuka perjantaisin nyt sosiaalista elämää kaipaisi?!). Sanonko vaan, että se kirjahylly on kettumainen siirtää yksin. Täyttä puuta ja tyhjänäkin to-del-la painava. Edellisen kerran siirsin sen juuri muutettuani, ja tähän tarvitsin ystävän apua. Nyt se siirtyi yksin, vaikka tiukkaa teki. Kai mulla on haba kasvanut viimeisen vuoden aikana... :D

Tässä siis keskiviikkona napatut täysin stailaamattomat kuvat!

Tää näyttää mielestäni jopa kivalta! Avaraa, valoisaa, ei isoja tummia huonejaluja!!!!!

Jep. Romut pistää silmään nurkassa. Hoidossa.

Halusin violettia, mutta ei se natsannut. Violetti verho saa vaihtua takaisin valkoiseen.

Ja toi taaempi sivupöytäkään ei natsaa. Mutta se sattui olemaan äidin lempparihuonekalu. :/ (Nimimerkillä Sentimentaalinen höpsö)

Testattu myös ennen suosittelemat vaaleat huput, mutta beige ei kyllä ole oikea väri... Hyhhyh.

Päätyseinä kaipaa jotakin tummaa. Nykyinen taulu väliaikainen ratkaisu.

Hmm. Tässä on mielestäni jo potentiaalia, mutta pohdinnat (ja huonekalujen raahaaminen) jatkui silti eilen illalla. Mutta mitäs olette mieltä? Onko tämä parempaan suuntaan?

10 kommenttia:

  1. Kauheesti olet rehkinyt ja hyvää työtä tehnyt.
    Tuohan alkaa näyttää äärettömän hyvältä etenkin sohvaosaston puolelta.
    1. Pikku stailaus vain (kirjahyllyistä kirjat järjestykseen sekä pintä harventamista, johdot)
    2. Toinen "blogimatto" viereen
    3. Takaseinälle tauluhyllyt, niin on helppo vaihdella tauluja
    4. Sohvaryhmä on keskeneräinen, joten nojatuoli mukaan

    p.s. Ihania nuo sisustuskissat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos enne! Vinkit! ♥ Mahtavaa kuulla vähän myös miehistä näkemystä!

      1. Tätä yritetty eilen. Pitäisi varmaan kesällä lainata peräkärry ja suunnitella kaatiskuorma. Mutta joo, myönnän, että kirjahylly kaipaisi stailausta rankalla kädellä. (Ja ne johdotkin vähän huomiota.)

      2. Blogimatto kyttäyksessä! Voi kun niitä tulisikin taas myyntiin... Mutta tarkoitatko viereen, siten että tyrkkään ne noin niinkuin yhdeksi isoksi matoksi? Vai toinen matto erikseen toiselle puolelle huonetta?

      3. Tauluhylly = MAHTAVA IDEA! Eipä muuten ole tullut mun mieleen, mutta toihan olisi just paras. Ikea kutsuu.

      4. Rupesin muuten tosissaan miettimään sitä nojatuolia... Mutta, taitaa olla että Karlstad jää hankkimatta. Mua meinaan kutkuttaisi ihan hirveästi säästää erääseen törkeän kalliiseen "nojatuoliin". :D

      Ja sisustuskissathan ovat ihan parhautta, ainakin esiintyessään tyylikkäinä patsaina! Täällähän on tietenkin kissojen värit suunniteltu ennakoiden mun musta-valoista rakkauskautta. ;)

      Poista
  2. Näyttää tosi hyvältä! :D

    Tykkään tosi paljon noista sun retrolipastoista! Ihana puunsävy!

    Samoin minäkin raivaisin aika paljon tavaraa pois tuosta sun kirjahyllystä. Mun mielestä nuo laatikot ei jotenkin istu siihen. Tuosta kirjahyllystä saat pienellä fiksaamisella sulle oikean "helmen". Nuo retriskirjahyllyt on niin paljon persoonallisempia kuin tusina Ikearoina.

    Meillä oli aiemmin hyvin saman tyylinen asunto kuin sinulla ja olohuoneessa myös samanlainen portaan alaosa, joskin peilikuvana. Meillä kolo oli ratkaistu niin, että siinä oli nojatuoli ja jalkalamppu. Se sopii mielestäni kivasti tuollaiseen syvennykseen + nojatuolin taakse jäi kivasti tilaa säilytykseen ja rojut eivät näkyneet sieltä minnekään, eli ei siis hukkatilaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cinnabaria, kiitoskiitoskiitos sinullekin! Ihanaa saada ulkopuolista näkemystä omiin ongelmakohtiin!

      Retrolipastot on mun rakkaus. En uskalla enää mennä kirppareille, kun tänne ei vaan mahdu enkä voi niille selkäänikään kääntää. :)

      Kirjahyllyn raivaaminen erinomainen - ja varsin aiheellinen - ehdotus. :D Mutta se, että tuosta saisi helmen... Hmm, mä en vielä uskalla heittäytyä niin optimistiseksi. Persoonallinenhan tuo toki on, ja kyllä sillä sitä tunnearvoakin löytyy vähän liikaa hävitettäväksi.

      Nojatuoli + jalkalamppu ideaa olen pyöritellytkin moneen otteeseen mielessäni! Voi vaan olla, että mun kannattaa ensin hankkiutua eroon turhasta romusta, muutan barrikadiefekti pääsee taas kunnolla vauhtiin. :D Oli tuossa meinaan hetkensä, kun edes kissat eivät mahtuneet portaiden alle... :/

      Poista
  3. No nyt alkaa näyttämään jo sinulta! Komppaan edellisiä ton kirjahyllyn sisällön kanssa, onko mahdollista harventaa tavaramäärää? Beiget tuolihuput ei kyl oo täydellisen väriset ja olen samaa mieltä tuosta violetista verhosta =D (ainakin näin kuvien perusteella) Ja vaikka arvostatkin paljon äitisi rakastamaa huonekalua, se ei kuitenkaan ole se mistä itse pidät joten onko sen paikka silloin SUN olohuoneessa? =)Sulla kun on mahdollisuus ihan itse päättää millainen sun koti on, toisinkuin eräillä joiden miehet haluaa sekaantua sisustamiseen =p xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piitzi, kiitän! Huh, kyllä se on uskottava (okei, uskoin jo ensimmäisestäkin), että tuo kirjahylly kaipaa työstämistä. :D Tavaramäärä taitaa olla se a ja o, sitä on liiiiikaa. Beiget lähti! Kytiksessä mukavamman väriset huput, mutta tuskin löytyy heti. Ja verhokin lähti. ;) Mun silmään pienensi tilaa, ei hyvä.

      Teoriassa olet oikeassa siinä, että mun koti, mutta tässä on pieniä mutkia. Täällähän on iso osa tavaroista edelleen mun vanhempieni, koska itse asun tässä käytännössä alivuokralaisena ja iskäni ei katso tarpeelliseksi viedä mitään pois... Monessa kohtaa on siis vaan kärsittävä (näkisitpä vierashuoneen!!!!!!!! KARMEA.) Mutta joo, ensimmäisen parin kuukauden riitelyn jälkeen isäni on onneksi hyväksynyt sen, että tämä EI TULE näyttämään keski-ikäisen pariskunnan kodilta, vaan sisustuksen suhteen teen täällä mitä itse tahdon. :D Se oli alkuun kova pala, vaan enää ei tule juurikaan edes mutinaa.

      Poista
  4. Hei, kivalta näyttää. Ja osaat käyttää värejä, hyvä! Se onkin tärkeä osa sisustuksessa. Värejä kantsii vaan hieman rajata. Yleensä on joku neutraali pääväri esim. sinulla seinien vaalea väri. (Pääväri tarkoittaa tilassa käytettävää yleisväritystä, joka pinta-alaltaan on laajin alue.) Sitten joku tehosteväri, jolla saat tilaan eloa ja vaihtelua. Sitten vielä mausteväri, jolla saat tehosteen eloon. Koulussa käyty juuri näitä juttuja. Menikö hankalaks, hih. :D

    Sulla tuota vihreää ja violettia, jos tykkäät niistä -pidä ne. Lisäät samoja värejä vaan tilaan. Vihreää esim. hieman enemmän kuin violettia. Vihreä toimisi tehosteena ja violetti mausteena. Ne ovat toistena vastavärit ja toimivat hyvin yhdessä.

    Jos taas haluat mustavalkoista linjaa, valitset jonkun värin niille kaveriksi jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ira, myös värivinkeistä! Värit on mun suuri rakkaus, mutta välillä pitää koittaa vähän hillitä sitä touhua, meinaa karata muuten käsistä. :D

      Vihreää olenkin pohtinut tuonne lisää, mutta violetti taisi olla ohimenevä vaihe. Hmm. Vaikka kyllä se on kiva! Lämmin keltainen sen sijaan viehättää aina vaan. Pitääkin katsoa, mitä kevät tuo tullessaan!

      Poista
  5. Täälä oli jo niin upeita ehdotuksia ettei tällä oo mitään lisättävää. Pohjapiirros selvensi asiaa paljon ja mietinkin että olitko oikeesti valmis luopumaan keittiön toisesta ovesta? :) Mä en ehkä olisi ;) Mutta kyllä, toisaalta, kirjahylly on nyt oikealla paikallaan ja oleskelutila näyttää ihanan kutsuvalta nyt!

    Oot sä aika sisukas ku yksin siellä noin suuria siirtoja siellä teet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, eipä mua tuo toisen oven puuttuminen kauheasti haittaa. :D Vapaa kulkeminen vs. tilavuus, ja kyllä se tilavuus voitti mulla. Ja tosiaan esim. kauppakassit ja muut kulkevat kuitenkin helpommin suoraan eteisestä keittiöön. Eikä kissat pysty vetämään rallia alakerran ympäri. ;)

      Kyllä mä välillä mietin, mikä pöhkö sitä pitää olla kun kaikesta on selvittävä ihan itse?? Ei kai se ois oikeesti niin vaikeaa pyytää sitä apua... :D

      Poista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...