Sivut

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Lahjaksi

Eilen oli tämänhetkisen elämäni tärkeimmän ihmisen syntymäpäivä. Äitini pikkusiskon, jonka tuki on ollut korvaamatonta viimeisen vuoden aikana. Kai sitä voisi sanoa, että hänestä on tullut jonkinlainen "varaäiti" minulle. Lisäksi uskon, että oma yhä tallessa oleva mielenterveyteni on paljolti hänen ja pitkien puheluidemme ansiota.Onhan mulla rakas isäkin, mutta jotkin asiat ovat jaettavissa vain oman äidin kanssa, ja siitä varmaan on seurausta tuo tätini keskeinen paikka sydämessäni.



Kiitokseksi kaikesta tuesta halusin antaa hänelle jotain kivaa lahjaksi. Päädyinkin neulomaan vironvillaisen wannabe-Anniksen. Ilman nyppyjä siis, koska ne nypyt ei onnistu multa televisiota katsellessa...



Huivi valmistui jo kuukausi sitten ja lähti postiin nyt keskiviikkona, päätyen ilahduttamaan saajaansa eilen. :) Kyllä tuli hyvä fiilis, kun onnistui yllättämään jollain mieluisalla!



Tämä oli järjestyksessä UWA#12, yhteensä valmiita töitä on siis sen 10 kappaletta ja kaksi pitäisi vielä puolentoista kuukauden aikana väkertää. Nyt ei vaan ole pariin viikkoon neulotuttanut, kun tuo ranne on pikkasen vihoitellut... Mutta vielähän tässä on aikaa.



Ensi kerralla vuorossa onkin pikainen virtuaalikierros olohuoneessani!

2 kommenttia:

  1. Pari viikkoa on ollu yhtä hulabaloota enkä oo ehtiny ista koneella yhtään, nyt tulin nä postaukset lukemaan mitä multa on ohi menny :)

    Ihanasti kirjotat tädistäs <3 Ja ihanaa että sun tukena on ollu tuollainen ihminen <3 Ja upean huivin oot tädille teheny!!!

    Kiva kuulla että sun käsi on jo parempi, toivottavasti nyt ei takapakkia tuu.

    Aurinkoista sunnuntaita!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Kevät on kyllä kiireistä aikaa! Huh, mustakin tuntuu että pitää oikein repiä sitä omaa aikaa, kun aina pitää olla tekemässä tai menossa.

      Mutta joo, olen tosi onnellinen siitä, että on tuollainen täti. <3 Olisi ollut viimeisen vuoden murheet ihan eri mittakaavassa ilman häntä.

      Mukavaa alkavaa viikkoa sulle!!

      Poista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...