Sivut

maanantai 17. tammikuuta 2011

Huh heijaa ...

... kun jännittää!

Mulla on tälle viikolle jo kaksi työhaastattelua. Toiseen tuli huomiselle kutsu tänään, mun piti vasta loppuviikosta olla sinne päin yhteyksissä. Toiseenkin tuli yllätyskutsu perjantaina. Tänne taasen sompailen keskiviikkoaamusta.

Molemmat paikat on mielenkiintoisia ja vastaa mun tänhetkisiä toiveita. Toisessa suhtauduttiin vieläpä tosi ymmärtäväisesti kokemuksen puutteeseen! Ja laskivat jopa kriteereitään... Voi tätä jännitystä.

Mie oon kova jännittämään, mutta silleen hyvällä tavalla. Silleen, että kädet suunnilleen tärisee ilosta ja jännityksestä. Vastaavasti myös itken pettymyksen tullessa. Elän kaikessa tunteella mukana, vaikka mua jatkuvasti siitä varoitellaan. Mutta mitä pahaa siinä tosiasiassa on? Ketä muuta se haittaa, jos mie petyn kovasti? Onpahan ainakin se jännittävä odottelu ollut iloista aikaa!

Mielestäni tämä on yksi tapa erottaa optimisti ja pessimisti toisistaan. Jos mä oisin pessimisti, ajattelisin tietysti heti, että tuskinpa mä tätä työtä kuitenkaan saan. Kun ei oo kokemusta paljon ja oon vasta valmistunut. Ja enpähän sitten pety turhaan, kun en odottele liikoja.

Mutta miepä olen optimisti! Uskon, että jee jee! Mä saan varmasti tän paikan! Tai mä saan nää molemmat, voin vieläpä valita niiden välillä! Varmasti petyn ihan hirveästi, jos tämä ei toteudukaan. Itken. Mutta onpa edes se odottelu ollut kivaa. Ja sitten taas alkaa sama positiivinen rumba seuraavan mahdollisen työpaikan kohdalla. :)

Mie olen myös hyvin tyytyväinen siihen, että olen saanut lyhyehkön ajan sisällä jo useamman haastattelukutsun. Olen selvästi tehnyt jotain oikein, mun taktiikka toimii. Mä lähetän henkilökohtaiset hakemukset (= mainoskirje) sekä ansioluetteloni ja soitan perään. Monta kertaa, jos tarve vaatii. Yritän ehtiä soittamaan ennen heitä joka tapauksessa. Ja mua on myös aina kehuttu mun esiintymistaidoista. Koulussa vihasin esityksiä, mut aina mut houkuteltiin niihin mukaan. "Kun sä oot niin hyvä." Opettajat yleensä mainitsi mut esitysten jälkeen vielä erikseen arvosteluissa. 

Ehkä osa tästä välittyy myös siinä puhelimen kautta? Jännitän pirusti, mutta vaikutan itsevarmalta. Tai no, mä oon itsevarma! Mä vaan jännitän. Ja hei oikeesti, mä opettelen myös puhumaan hitaammin. Koska tästä mulle on usein valitettu. :D

4 kommenttia:

  1. Mun mielestä haastatteluun kuuluukin mennä ennemmin asenteella "mä saan tän paikan" kuin että "en mä tätä kuitenkaan saa mutta tulimpa nyt kokeilemaan.."!
    Itsevarmuus on hyvä juttu!!

    Peukut pystyssä!Näytä niille!:)

    VastaaPoista
  2. Voi vide, jänskättää sun puolesta! mä tunnistan ton saman, että jännitän ja oon innoissani. Mun mielestä se saa näkyä haastattelussa ja se, että on optimisti! Kuka nyt sellaista ottais töihin joka menee sinne ihan että "no mä nyt hain tätä paikkaa kun en muutakaan nyt keksi!" Into piukeena vaan sinne! Peukutan sulle ja kerrot sit heti miten meni! Ja toi sun taktiikka on tosi jees, mä en tajua että kukaan ees vois saada paikkaa vaan lähettämällä hakemuksen. Mun mielestä kuuluu AINA soittaa perään tai ennen (ps. paljastan salaisuuden... soitin tänään yhteen paikkaan ja mulla on kans tärinä päällä! Kirjoittelen just hakemusta... ihihihih!!! IIKK! Ihanaa!)

    VastaaPoista
  3. Tsempit täältäkin :) ja tolla asenteella saat ihan varmasti paikan kun paikan..hyvä sinä!!

    On kyllä ihan mahtavaa kun löytyy ihmisiä joilla on luottamusta itseensä. Liian usein..siis ihan liian usein..itse ainakin keskityn enemmän just siihen mitä en osaa ja ´voi kunpa mutta tuskinpa kuitenkaan´- ajatteluun.

    Mutta kuules, PEUKUT on PYSTYSsä JA PottuVarpaat kans :)

    VastaaPoista
  4. Niina, kiitos!! Mie kanssa uskon, että se oma hyvä fiilis ja positiivinen asenne näkyy myös haastattelijalle. Olenhan oikeasti kiinnostunut, ja innostunut ajatuksesta päästä töihin juuri kyseiseen yritykseen! Jes!

    JOnna, kiitosta!! Ja niinpä, enpä minäkään palkkaisi ketään, joka ei näyttäisi haluavan juuri mun kuvitteelliseen yritykseen töihin! Samaa muuten olen miettinyt, kun monet tuntuvat vaan laittavan SÄHKÖISEN hakemuksen. Miulle yksi rekryfirman nainen meni jopa sanomaan, että voi kun kiva kun soitit! Yleensä eivät kaikki kuulemma kauheasti soittele... Ja voi miten jänskää sielläkin!!! Onnea hirmuisesti!! ;)

    Pampula, kiiiitos!! Mulla on kanssa vähän taipumusta tuohon ajattelutapaan. Koitan vakuuttaa itselleni, että hei miehän oon vaan vaatimaton. Suomalaisissa taitaa olla tätä vikaa, joka ollaan turhan vaatimattomia tai sitten ihan päinvastasta. Mulla tää itsevarmuus on harjottelun tulosta, sitä pitää jatkuvasti vakuuttaa itselleen että hei kyllähän mäkin osaan! :D

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...