perjantai 14. tammikuuta 2011

Keep Calm!

Näitä on näkynyt paljon Blogistaniassakin! Omani hankin lokakuussa pahimman opparikriisin aikana. Kehykset sen sijaan sain hankittua vasta joulun alla.

Ja nyt on sitten paikkakin toistaiseksi tiedossa. Liilaa väriähän täältä ei löydy sitten yhtää, mutta se taisi olla syy miksi tuohon päädyin. Ettei kaikki ole niin sävy sävyyn, vaan jokin erottuu joukosta. Vaikka tuon suhteen ei tässä asunnossa kyllä ole ongelmaa, värejä on sen verran paljon!





Itse tehdyistä taideteoksista toinen sai väistyä, ja toinenkin on siinä ja siinä. Mieli tekisi laittaa tilalle jotain muuta, vähän vaihtelua. Nuo maalaukset kun ovat nyt seinälläni roikkumassa jo seitsemättä vuotta, ja neljättä asuntoa...

Niiskun pesäkin tuossa muuten komeili. Sehän kelpaa vain ja ainoastaan keskeisellä paikalla! Toistaiseksi tuo on siis kelvannut. ;)

4 kommenttia:

  1. Ei ihminen sijoittaisi omaa lempilepotuoliaankaan eteisen naulakon alle piiloon, vaan todennäköisemmin jonkin rentouttavan viihdykkeen äärelle. Ja koska ihminen on kissan ohjelmanumero, on pesän oltava vastaavalla paraatipaikalla ellei paremmalla ;D

    Erittäin sievän kissanpesän olet joka tapauksessa onnistunut löytämään, joten toivottavasti peti kelpaa jatkossakin :)

    VastaaPoista
  2. Ella, nyt melkein nolottaa kun en itse ole koskaan sitä tuolta kannalta ajatellut! :D Siis tuohan on niiiin totta, miksipä sitä nyt tykkäisikään jossain kakkosluokan nurkassa lepäillä.

    Kissanpesä on yllättäen reippaasti vanhempi hankinta - se oli käytössä jo edellisellä kisulla pentu- ja nuoruusaikana. ;) Olin oikeastaan yllättynyt, että tämmöinen "käytetty" pesä kelpasi Niiskullekin, mutta ehkä ne hajut on vaan kiehtovia...

    VastaaPoista
  3. Heippa! Mä kommentoin nyt vähän kaikkea mahdollista kun olen täällä käynyt mutten ole kommentiamukamasehtinytjättäää...

    Siis, todella mielenkiintoisia aikoja elelet, koska sekä romanssi- että työrintamalla tapahtuu. Pidä meidän ajantasalla, ja mä ainaskin pidän peukkuja! Molemmissa asioissa!

    Toi keep calm juliste on ihana! VAikka sitä on monessa blogissa, ei se mun mielestä menetä viehätystään. Tollaista luumunväristä en olekaan nähnyt aiemmin. Mä en ehtinyt tehdä niitä sun konvehtimuffareita, mut noita kaurarieskoja vois kyllä yrittää ehtiä kokeilla....

    VastaaPoista
  4. JOnna, kiitos peukutuksista!! Mä kanssa tykkään tuosta keep calmista. Jotkin "muoti-ilmiöt" on yllättäen vaan positiivisia, kuten mun mielestä esim. just tämä. Ja kaurarieskat, koita ihmeessä! Ne on vieläkin helpommat kun noi muffarit, taikinan sekoittaminen kestää about 5 minuuttia. ;)

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...