Sivut

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Än Aa Äm!

Viikonlopun herkkuhetki, nam!




Täytetyt paprikat ja hedelmiä. Kurkut esittävät salaaattia, aika surullista sellaista.

Täytetyt paprikat on mun uus lempiruoka! Ihan liian hyvää, erityisesti taco-mausteseoksen kanssa läträttynä. Ja nyt on vielä kaupassa myynnissä kunnon jättiläispaprikoita. Kuvittelin syöväni kaksi täytettyä puolikasta, tulin täyteen yhdestä.

Aurinkoista alkanutta viikkoa! Oma mieli ainakin piristyi huomattavasti, kun kaihtimien raosta pilkisteli aurinko jo heti aamusta. Sovittelin jopa nahkatakkia päälleni, mutta vilukissana päädyin vielä turvalliseen villakangastakkiin. 

Ps. Nyt olisi hyvä tuokio kertoa mielipiteesi tämän blogin kuvien koosta. Olen pikkuhiljaa koitellut kuvien laittamista eri kokoisina, suurennellen, mutta mikä on luettavuuden ja katsottavuuden kannalta parasta? Iiiisoja vai vähän pienempiä. Vaiko ihan pieniä.


Muoks. Vielä ohje kuvan paprikoihin!

Kolme jättiläispaprikaa
400 grammaa jauhelihaa
Taco-mausteseos (+ vettä ja tomaattipyreetä)
Juustoraastetta (mozzarellaa)

Halkaise paprikat, poista siemenet ja muut turhat röippeet. Esikypsennä paprikoita mikrossa 10-15 minuuttia. Valmista sillä välin jauheliha tacopussin ohjeen mukaan. Tai paista jauheliha ja mausta oman mielesi mukaan. Itse tykkään tacoista, joten tässä vähän kevyempi herkku samoilla piirteillä!

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Täytä esikypsennetyt (valutetut) paprikanpuolikkaat jauhelihalla. Myös perinteisesti maustettu jauheliha + fetajuusto -versio on ollut hyvää! Vain mielikuvitus on rajana. Ripottele pinnalle makusi mukainen juustoraaste. Tuuppaa uuniin noin 20-25 minuutiksi.

Itse tykkään jättää paprikat vielä hieman rapsakoiksi, joten olen ottanut ne uunista ulos juuston alkaessa tummua. Toisaalta taas esimerkiksi tätini pitää paprikoita uunissa lähemmäs tunnin ilman esikypsennystä, ja saa näin mukavan pehmoiset herkut. Makuasia siis tämäkin.

Esikypsennyksen juju on lähinnä siinä, että paprikat päästävät hirveästi nestettä kypsyessään. Näin sain osan turhasta nesteesta valutettua pois ennen jauhelihalla täyttämistä, eikä lopullinen ruoka ole siten kovin vetinen.

Ja lopuksi vielä pieni muistutus, olen täysin omaoppinen amatöörikokkailija. Mikä toimii minulla, voi olla jonkun toisen mielestä täysi katastrofi. :D Nämäkin paprikat on tehty ilman minkäänlaista reseptiosviittaa. Mutta maistuivat kyllä hyvälle!

11 kommenttia:

  1. Kuulostaa herkulliselta!!!!!! Menee ehdottomasti kokeiluun. Kuinka kauan pitää olla uunissa?

    Mä laitoin nahkatakin. Ja keltaiset kirppikseltä löydetyt kangaskengät. Ja hameen. Aamulla niiiiin kevätti, muksutkin sai jättää vihdoin toppavaatteensa kotiin. Vielä kun aurinko tulis pilvien takaa, aamulla se vielä näkyi..

    Tykkään isoista kuvista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, lisäilin tuohon loppuun vielä summittaisen reseptin. ;)

      Ja oih, keltaiset kangaskengät on täälläkin etsintälistalla, mutta ei ole löytynyt! Hame menee jo niin extremeksi, että mä harkitsen moista vasta kesällä. :D Mutta muuten on kyllä keväinen fiilis! Takapihalla ei ole enää yhtään lunta ja puutarhakalusteet lojuu eteisessä... Kevätkevätkevät!

      Poista
  2. Mä laitoin kaikki talvivermeet jo kaksi viikkoa sitten pois, olen laittanut kesätakin päälle ponchon, jos on ollut viileämpää. Hyvin on tarennut.

    Mä kysyn vielä aNNan lisäksi, että mitä täytettä sä olet laittanut noihin? Näyttää niin namilta, että noita on kokeiltava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saska, lisäilin tosiaan vielä summittaisen ohjeen tuohon loppuun. :) Näissä on ihan vaan taco-maustettua jauhelihaa ja mozzarellaraastetta. Mutta vain mielikuvitus on näille rajana! Esimerkiksi broitsutäytteiset paprikat kuulostaa aika mielenkiintoiselta.

      Mä koitin tuossa muutama viikko sitten laittaa talvivaatteet pois. Lopputuloksena jouduin vielä kaivamaan sen kaikkein paksumman takinkin takaisin. :/ Tällä viikolla uusi yritys, nyt pitäis onnistua!

      Ja hei, tuo poncho olikin kiva idea! Pitäisiköhän laittaa semmoinen puikoille noin niinkuin tulevaisuuden varalta.

      Poista
  3. Mä tykkään isoista kuvista, erityisesti jos ne on sisustuskuvia. Pienistä ei välttämättä hahmota kokonaisuutta niin hyvin. Itse laitan koolla suuri tai erittäin suuri, riippuen vähän kuvasta.

    Ja ihanaa, mä oon kans vaihtanut kesävermeisiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, isot kuvat on kieltämättä mukavia katsoa, kun ei tarvitse klikkailla suuremmaksi! Ehkä ne rumemmat kuvat voisin sitten jättää pienemmän kokoisiksi. ;) Ei vierailijoiden verkkokalvot käristyisi niin pahasti.

      Poista
  4. Minä myös isojen kuvien kannalla. Niitä on paljon kivempi katsella! :)

    Täytyypä itsekin testailla tuollaisia paprikoita, kuulostavat herkullisilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cinnabaria, kiitos mielipiteestäsi! Lisää ääniä siis isoille kuville. :)

      Ja hei, koita ihmeessä paprikoita! Itse hurahdin niin täysin, että mietin vaan lisää täytevaihtoehtoja. :D

      Poista
  5. Mää pistän täytettyjen paprikoiden pohjalle tuorejuustoa (jotain muuhun sopivaa, esim yrtit, valkosipuli, kanttarelli...) ja sit sipulia ja vähän riisiä välillä. Sit vaihdellen muuta, esim fetajuustoa tai kesäkurpitsaa. Jos tekee kanaversion, ni broitsun jauheliha on aika iisi. Tonnikalakaan ei ole huono. Ja kasvisversioon sit mausteista linssimössöä tai hyvin maustettua soijarouhetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, kiitos sulle! Tuossa olikin todella hyvän kuuloisia makuvaihtoehtoja. Tuorejuustoa mietin itsekin, mutta jäi vain suunnittelun asteelle. Seuraavalla kerralla koitettava kyllä jotain sinun variaatioistasi. ;)

      Poista
  6. Siis sen lihan/kasvisproteiinin ja reilun juustoraasteen lisäksi tulee nuo muut lisätäytteet (sipuli, riisi ym)

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...