Sivut

tiistai 9. marraskuuta 2010

Lapsuudenmuistoja

Pieni Lintu heitti suuntaani kivan haasteen lapsuudestani.


1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen "Mikä sinusta tulee isona"?

- Sairaanhoitaja! Ajattelin, että äidilläni on maailman paras ammatti. Muutin mieltäni ennen pitkää...


2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?

- Aku Ankka oli ylitse muiden.Meille tulikin Aku Ankka -lehti ja lisäksi lueskeltiin aina isäni Aku Ankkoja, joita taisi olla 60-luvulta alkaen. :D

Aku Ankkaa ei löytynyt, mutta on tuossa sentään Minni!


3. Lempileikkejäsi?

- Pikkuautot oli kivoja. Samoin "kotileikit".


4. Mistä urheilusta pidit/harrastit?

- En ole koskaan ollut mitenkään erityisen urheilullinen, mutta uimisesta olen aina tykännyt. Olin myös lapsena vuosia jumpassa.

Minä ja veikka mansikkataivaassa.


5. Ensimmäinen musiikki-idolisi ?

- Nirvana. Vietin isoveljen ja vanhempien serkkujeni kanssa aina kesät ja sitä se teettää, kun koko ajan kuuntelee heidän musiikkiaan...


6. Parhaat synttärisi ja miksi? 

- En muista mitään erityistä ylitse muiden, kaikki ovat olleet kivoja. Veljellä ja minulla oli aina yhteiset synttärit, meillä kun on aika tasan kolme vuotta ikäeroa (miinus neljä päivää). Tästä olin pienenä pikkuisen katkera. :D


7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut? 

- Mummiltani sain ymmärtääkseni 1-vuotislahjaksi nuken, joka on koko lapsuuteni ajan ollut rakkain leluni. Se on myös muuttanut mukanani vielä tähän päivään asti, vaikka eihän se enää ole muuta kuin tunnesyistä tärkeä. :)


Pikku-Jolindha ja the Nukke.


8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt? 

- Ostaa meidän perheen maatilan! Mie olen oikeasti lapsesta lähtien halunnut emännöidä siellä. :D


Laiskuuttani en jaksa jakaa haastetta eteenpäin, mutta jos sen nappaat tästä mukaasi, kerro ihmeessä, jotta osaan tulla lukemaan! :)

3 kommenttia:

  1. Ihania muistoja :) Ja hauska nähdä noita lapsuuskuvia, niissä on samaa kuin omissa lapsuuskuvissa, tunnelmaa siis. Ja tuo värimaailma, nykyään kameroilla saa niin ihania ja värikkäitä kuvia, että nuo vanhemmat (70-80-lukukuvat) on jotenkin ihanan haaleita ;)

    VastaaPoista
  2. Pieni Lintu - Voi kyllä! Ihan parhaita nuo mansikanmutustelut Volvon takakontissa. :D

    JOnna - Vanhoja valokuvia on kyllä jotenkin ihana katsella! Meidän perheessä ei ole paljoa niitä keräilty kansioihin, mutta isovanhemmat sitten senkin eestä. :)

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...