sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Keittiön verhopohdintaa

Ihan ensimmäisenä iso kiitos kaikille edelliseen kommentoineille!!! ♥ Teidän ehdotuksien pohjalta tein tänään hieman kokeiluja... :)

Katjusha ehdotti pirteän värisiä, pitkiä sivuverhoja. Tämä itseasiassa on alun alkujaankin ollut ykkösajatukseni (tapanani kun tuntuu olevan sotkea ihan liikaa värejä keskenään :D ), mutta se on kaatunut yksinkertaisesti siihen, että en ole miellyttäviä verhoja löytänyt. Ikkunassa on tässä parin kuukauden aikana roikkunut kolmet eri sivuverhot - keltaiset, pinkit ja jopa retrokukkaiset - mutta mikään ei tunnu istuvan sotimatta liikaa muun keittiön kanssa. :/

JOnnan visiossa oli "Joko leveä musta pellavainen laskoskaihdin tai pitkät, valoa läpipäästävät ohuet verhot koko seinän leveydeltä. Siis lattiaan saakka. Utuinen valo sissään, eli valkoiset..." .

Myös Cinnabarialta tuli ääni mustille (vale)laskosverhoille, kera jännän idean! "Minä näkisin tuossa ikkunassa mustan valelaskosverhon. Jos kaipaisit siihen jotain väriä niin yksi näistä laskoksista voisi olla vaikka keltainen tai pinkki, kuten tuo muukin värimaailma tuolla on. On ehkä huomiota herättävä, mutta kun on kuitenkin samaa värimaailmaa niin ei vie huomiota ainakaan mitenkään negatiivisessä mielessä pois hyllyistä..."

Ja samaa rataa jatkoi aNNa, antamalla äänensä ylläolevalle ajatukselle laskosverhosta värillisellä tehosteella.

Vielä äsken ehti tulemaan yksi anonyymi kommentti, jossa hän jatkoi samalla linjalla kuin edellisetkin, vetämällä mukaan ajatuksen Marimekon kelta-musta-valkoista Räsymatto-kankaasta! "Tummaa laskosverhoa meinasin mäkin ehdottaa. tai sitten MM:n keltamustavalkoista Räsymattoa kappana (tai ehkä jopa laskosverhona) niin päin, että pallorivit kulkevat pystyraitoina (toisiko se pystylinja kuviossa vähän korkeuden tuntua keittiöönkin?)..." Mistä muuten arvasitkin, että tämä kangas on ollut ostoskorissa asti jo kaksi kertaa tämän pähkäilyn aikana. :D 

Valkoiset verhot testasin ensin, mutta niistä en saanut kuvaa ennen kuin eräs apina (Frida) jo siinä roikkui, joten tämä ehdotus kaatui sitten siihen. :D Mutta sattumoisin mulla on jo pari kuukautta ollut kaapissa marinoitumassa Ikean mustaa pellavaa, joten ripustin kyseisen kankaan kaksinkertaisena ikkunaan esittämään laskosverhoa.

Tässä mietityttää pari asiaa. 1) Kuinka korkea laskosverhon tulisi olla, että siitä olisi jotain näkösuojaa, mutta se ei kuitenkaan madaltaisi huonetta entisestään? Ja 2) näkyykö keittiössä säilytettävä pyykkiteline liian selvästi tuolta nurkasta, jos edessä ei ole minkäänlaista sivuverhoa?


Muista romuista ei kannata välittää, mutta pyykkitelineen säiltyspaikka todellakin on tuolla nurkassa!

Yksinkertainen pellava on kaunista. ♥ Mutta näkyykö tästä liikaa ulos (tai oikeammin SISÄÄN) sälekaihtimien ollessa auki?

Marimekon Räsymatto olisi ihan täydellinen, mutta tässä ajatukseni sotivat ihan pikkuisen vastaan. Haluaisin ensiksi varmistaa, että kotoa ei todellakaan - kaiken tämän romun ja tavaran seasta :D - löydy sopivaa ratkaisua jo valmiiksi, sen sijaan että lähtisin taas ostamaan uutta tänne. Ja tämän vuoksi se Marimekko onkin aina klikkaantunut pois ostoskoreista...

Mutta anonyymin kommentista minulle tuli mieleeni edellisen kotini vanha keittiön kappa, jonka kävin penkomassa kaapista. Siinä on juuri oikeat värit, mutta se on liian kapea koko seinän eteen. Kangasta on kyllä muistikuvani mukaan vielä jemmassa jossain, joten sitä voisi halutessaan jatkaa. Alemmassa kuvassa näkyy siis kokonaisvaikutelma. Verhon yläreunasta on taitettu noin 10 cm pois, koska halusin verrata matalampaa verhoa edellisten kuvien korkeaan "pellavaverhoon".

Tässä toki tulee ihan samat pohdinnat kuin edellisessäkin kohdassa. Verhon sopiva korkeus ja se pyykkiteline.


Ja entä, jos verho olisikin vain ikkunan leveydeltä koko seinän leveyden sijaan?


Mitäs mieltä nyt olet? Herättikö nämä kuvat ja pohdinnat lisää ajatuksia mihinkään suuntaan? Olisin kovasti kiitollinen kaikista ajatuksista tätä ongelmaa koskien! :)

4 kommenttia:

  1. Minulla tuli näistä mieleen, että musta laskosverho näyttäisi keittiössäsi hyvältä, ja se voisi toimia pelkän ikkunan levyisenä koko seinän sijaan. Ja pyykkiteline ei mielestäni haittaa jos sen ei anna haitata. Keittiössäsi on kuitenkin niin paljon kivoja katseenvangitsijoita, ettei pyykkitelinettä juuri edes huomaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkunan levyinen verho olisi varmasti ainakin kevyemmän oloinen kuin koko seinän mittainen! :) Nyt on siis käytännössä kaksi vaihtoehtoa: Ikkunan levyinen laskosverho (tai kappa) tai sitten pitkät vaaleat/valkoiset verhot seinän leveydeltä. Molemmat saaneet kannatusta.

      Pyykkitelineen suhteen taidan muuten itse olla kriittisin. Kummasti se huomio kiinnittyy kaikkiin epäkohtiin, vaikka olen juuri saanut upean keittiön entisen hirvityksen tilalle. :D Hassu on ihmismieli!

      Kiitos sinullekin mielipiteestä! ♥

      Poista
  2. Pyykkiteline verhon taakse piiloon.

    Mites nuo verhot toimisivat pystyssä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, pystyverhot todellakin piilottisivat pyykkitelineen kivasti. Ja voisinhan mä oikeasti heivata sen telineen kodariinkin, mutta kun kuivaaminen tapahtuu keittiössä, tuntuu sen telineen kanniskelu edestakaisin jotenkin tyhmältä.

      Vaan olisikohan mustat pitkät sivuverhot todella raskaan tuntuiset matalassa huoneessa... Raitaverhot pystysuunnassa antaisivat varmaankin huonekorkeutta, mutta ehkä aika levottomat. Etsin ne vaaleat verhot testiin, joita Jonnan kanssa ehdottelitkin. ;)

      Poista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...