perjantai 31. elokuuta 2012

Projekti jatkuu...

Vuorossa eteinen! Ja tällä kertaa tosissaan kaipaisin mielipiteitä, jos niitä suuntaan tai toiseen löytyy! Omat ajatukset junnaavat paikallaan ja aikataulu puree jo persuuksiin. 

Alunperin halusin siis laittaa makkarin seuraavaksi, mutta eräs kissatalouden oleellisin asia muutti suunnitelmat. Se hiekkalaatikko.

Kuvat aamulla otettuja huonolla kameralla.



Lattian sävy on luonnossa harmahtavampi, ei siis tuollainen ällötys kuin kuvissa.


Hiekkalaatikolle ei meinaa löytyä luontevaa paikkaa täältä. Vuosien varrella - asuinhan täällä teini-iässäkin kissan kanssa - on koitettu molemmat vessat, pesuhuone ja sauna. Kodaria ei viitsi edes koittaa. Paras sijainti on alakerrassa, koska siivoan laatikon aamuisin töihin lähtiessä ja päivällä töiden jälkeen. Toistaiseksi yksi laatikko on kamuille riittänyt.

Pitkällisten kokeilujen jälkeen sopivaksi paikaksi laatikolle valikoitui eteinen. Mutta koska kukaan ei voi hyvällä tahdollakaan väittää hiekkalaatikoita esteettisiksi, piti miettiä vielä vähän pidemmälle. Ratkaisu löytyi Maukuja-blogista kakkakaapin muodossa. Kyseessä siis Ikean 120 senttiä leveä Bestå, jonka sisälle on piilotettu hiekkalaatikko tykötarpeineen. Yksinkertaisesti nerokasta!!!

Koska kakkakaappi olisi tarkoitus rakennella sunnuntaina, pitäisi nyt saada tuo ruskea seinä kuntoon mielellään sunnuntaihin mennessä. Jaa mikä tiukka aikataulu?


Ongelma koskee eteisen väritystä.

  • Kakkakaapiksi tulee Ikean valkoinen Bestå - minkä väriset ovet? Valkoinen/korkeakiiltovalkoinen/vai jopa korkeakiiltomusta?
  • Eteisen kiinteät kaapit maalataan. Keittiön ylijäämämaaleilla kiiltävän valkoiseksi? 
  • Ruskean seinän maalaaminen. Tässä kohtaa mulla on fiksaatio kirkkaan keltaiseen, mutta onko se hullun näköinen? (Valkoinen Bestå keltaista seinää vasten kuulostaa vaan niiiiiin kauniilta. ♥ )
  • Eteisen tällä hetkellä vaaleiden (punertavaan taittava kermahko sävy) seinien maalaaminen (päätyseinä ja vessan/kodinhoitohuoneen puoleinen seinä).  Musta houkuttaa, koska se piilottaisi rikkonaisen seinän monet tummat karmit ja listat. Onko liian tumma?

  • Onko eteinen liian kirjava, jos siellä on keltainen seinä, mustat seinät ja valkoiset kaapit?
  • Onko parempaa väriyhdistelmää keltaisen seinän kaveriksi, koska sen tosiaan sinne haluaisin? 
  • Pitääkö kaappien olla valkoiset?
  • Onko musta liian synkkä ikkunattomaan eteiseen? Tarviiko niitä karseita tummia karmeja häivyttää pois? Vai tekisikö musta sittenkin kolmiulotteisemman vaikutelman käytävämäiseen eteiseen JA häivyttäisi ne karmit? 

Mietin myös ruskean seinän maalaamista valkoiseksi niiden kaappien ohella, mutta mielestäni valkoinen bestå tulisi kauniimmin esiin jotain muuta väriä vasten.

Tietenkin myös olohuoneen värejä pitäisi miettiä pitkällä tähtäimellä. Tällä hetkellä houkuttaa puhdas valkoinen tai vaaleahko harmaa. Neutraalit taustat. Kenties Tunto-seinä. Tai yksi keltainen seinä ja loput todella neutraaleja. Lattiat ovat harmahtavia ja niihin budjetti ei vielä veny.

Eteiseen on tulossa kakkakaapin lisäksi kokovartalopeili, koska onhan tytön pakko tarkastaa ulkonäkö uloslähtiessään... Lisäksi olen ajatellut kakkakaapin yläpuolelle naulakkoa ja jotain yleistä tärkeäsäläyksikköä avaimille sun muulle tavaralle, jotka aina hukkaan.

Naulakko kenties Indiskasta pinkkinä. Naulakon tarkoitus on oikeastaan ihan vaan koriste/laukkunaulakko, ettei se käsveska aina loju lattialla.


Säläyksiköksi keksin pappani rakentaman maustehyllyn, joka ennen löytyi keittiön puolelta. Siihen pinkki maali pintaan ja jo säilyy avaimet tallessa!

Kuva suurennos ja siksi sumea.

Mutta siis mitä! Nyt eteiseen olisi tulossa:
  • keltaista,
  • pinkkiä,
  • mustaa
  • ja valkoista.
 Hei pliis, kertokaa mulle mitä mä teen! :( Keltainen olisi lähes koko asuntoa yhdistävä tekijä. Pinkkiä on ripotellen jo olohuoneessa ja mitä varmemmin sitä tulee myös keittiöön. Pinkit yksityiskohdat siis yhdistäisivät myös alakerran huoneita.

Mutta mitä teen niille seinille ja kaapeille?! Minkä väristä maalia tämä neito hurauttaa ostelemaan vielä tällä viikolla? 

Löytyisikö mielipiteitä? :)

Psst. Kuvamateriaali on just sitä, mitä sisustusblogeissa ei saisi näyttää. Sorry!

8 kommenttia:

  1. Nyt tuli niin paljon informaatiota, että mistäköhän sitä lähtisi purkamaan? ;)

    Keltainen seinä eteisessä kuulostaa tosi hyvältä ja uskon, että valkoiset kaapit sitä vasten näyttävät tosi kauniilta! Musta seinä kuulostaa myös hyvältä, mutta itse pelkäisin, että synkentää ja pienentää tilaa. Olisiko mahdollista maalata mustaksi aikomasi seinä ihan puhtaanvalkoiseksi? Jos samalla maalilla olisi vedellyt ne listat siinä samalla? Vai meneekö liian vaikeaksi?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits mielipiteestä, Cinnabaria! (Perjantai-fiiliksissä täällä odottelen kellon siirtymistä puoli neljään...)

      Kiva kuulla mielipide keltaisesta ja valkoisesta seinästä, se vähän vahvistaa sitä omaakin visiota. Mustan osalta kirjoitit juurikin omat pelkoni. Se tilan synkentyminen kun on mahdollista. Toisaalta taas musta tekee sen jännän kolmiulotteisen tunnelman, mutta mutta... :/ Ei oo varma ratkaisu.

      Puhtaanvalkoiset seinät olisi siis hyvä ratkaisu MUTTA ne karmit on jotain hemmetin muovia, jonka maalaaminen ei välttämättä ole ihan helpoin homma. :/ Hemmetin 80-luvun halpa rakentaminen, haluan puiset karmit!

      Poista
    2. Tuli mieleeni sellainen juttu, että mitäs jos sä tosiaan uusisitkin listat asunnossasi? Nehän ei oikeasti ole kovinkaan kalliita, eli puhutaan alle 1,5 e/metri. Tai aloittaisit vaikka urakan juuri eteisestä?

      Poista
    3. Teoriassa se listojen uusiminen ei varmaan olisikaan iso homma (tai maalaaminen, lattialistat on sentään puuta), mutta entäs ne ovenkarmit, jotka oikeastaan on mun mielestä se isompi ongelma. :/ Karmien vaihtaminen kuulostaa todella vaivalloiselta mielestäni ja se maalaaminenkin vähän pelottaa materiaalin takia.

      Vaikka myönnetään, olen sitä maalaamista kyllä miettinyt! Oikeastaan vaan hirvittää se mahdollisuus, että lopputulos olisi karmea ja asunnon varsinainen omistaja saisi raivarin. :D

      Poista
  2. Keltaisesta seinästä älä luovu ku oot siitä nyt haaveillu :) Ja sehän sopis tuohon ruskean tilalle loistavasti. Kakkakaappi kuulostaa mahtavalta idealta sekin.

    Se musta onkin sit mielenkiintoinen ..toisaalta, läpikulkupaikahan eteinen on, toisaalta tila näkyy olkkariin koko ajan. Valkoinen ois varma (tylsä?!?). Ja mites tottatosiaan ne valkoiset ovet sit istuis mustien ja keltaisen seinän kans. APUA, siinäpä pähkimistä O.o Ei käy kateeksi tuollaisten mietintöjen edessä. Niin ja siis mustahan ei ollu nyt apua ollenkaan :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, onnistuitte Cinnabarian kanssa vakuuttamaan mut keltaisen seinän kannalle! :)

      Valkoinen seinä taasen, hmm, kun se ei oo edes se tylsyys mikä pelottaa. Mietin sitä, että tulisiko noi inhoamani ovenkarmit paljon paremmin esille puhtaan valkoisen rinnalla. Musta häivyttäisi niitä kivasti, mutta sitten tuleekin tietty ne kaikki mustan maalin huonot puolet suljetussa tilassa. Ja vielä se, että tulisiko kokonaisuudesta liian kirjava, jos on mustaa, valkoista ja keltaista maalia yhdessä eteisessä. :D Toisaalta mun olohuonetta katsomalla ei kyllä ehkä enää TÄSSÄ kohtaa kannattaisi huolestua liiasta kirjavuudesta, hah. :D

      Mutta joo, tää päättämisen vaikeus on ihan hirveetä! Voi kun saiskin jostain aina valmiit vastaukset. (Ja oli susta kyllä apuakin! ;) )

      Poista
    2. :D Jännä nähdä mihin päädyt ;)

      Poista
    3. Mäkin jännään sitä lopputulosta - on meinaan varmaan hetken päähänpisto loppupeleissä. ;)

      Poista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...