lauantai 28. toukokuuta 2011

Suru

Kaikki sanovat, että suru tulee ja menee. Välillä on hyvä fiilis ja sitten se taas iskee. Musta kuitenkin tuntuu, että se on jatkuvaa. Joskus vaan paljon pahempaa. Kuten esimerkiksi tänään. Miljoona tehtävää asiaa, mutta mä vaan makaan sängyssä ja itkeskelen koko päivän. Jotenkin niin kokonaisvaltaisen masentava fiilis, että mulla on jo fyysisestikin huono olo. Kaiken kaikkiaan siis hyödyllinen päivä.

Olen irtisanonut kotini, nyttemin siis pelkän "asunnon". Irtisanonut netin ja sähkön. Tehnyt muuttoilmoituksen. Kesäkuun aikana mun pitäisi siirtyä tavaroineni lopullisesti uuteen osoitteeseen. Takaisin lapsuudenkotiini. Äidille.

Muutto on jo käynnissä, pikkuhiljaa olen siirtänyt tavaroita. Viimeksi eilen autokuormallisen. Mutta jotenkin sekin tekee pahaa - pakata sitä elämänvaihetta, jossa olen ollut kaikkein onnellisin. Muuttaa pois Kodista isolla koolla, paikasta, jonka alunalkaenkin näin pitkän aikavälin Kotina.

Samoin mua väsyttää tämä jatkuva masistelu. Masentaa olla masis, mutta silti ei jaksa muutakaan. Ihmettelen, jos kavereista on puolen vuoden päästä mitään jäljellä, kun meikätyttö unohtelee sovittuja tapaamisia tai ei saamattomuuttaan saa otettua edes yhteyttä. Tai jos nyt satun muistamaan ja tavataan, en kuitenkaan ole mitenkään erikoisen hyvää seuraa. Koitan olla masistelematta, mutta... Noh, ei tunnu onnistuvan. Ei siis hyvä.

Kertakaikkisen masentavasta tekstistä huolimatta saan kuitenkin enimmäkseen asioita tehtyä. Silleen neuroottiseen, en voi lopettaa -tyyliin. Olen kuin ikiliikkuja, mitä touhuamiseen tulee. Lukuunottamatta näitä kertakaikkisen masentavia itken silmät päästäni -päiviä. Mutta kai ne ikiliikkujatkin kaipaa omaa lomaa.

Ja onhan tässä kaiken surun keskellä jotain iloittavaakin. Välillä se vaan unohtuu ihan kokonaan.

6 kommenttia:

  1. Sulla on oikeus viettää itkupäiviä. Siten pääset eteenpäin. Anna surulle aikaa ja sure rauhassa vaikka se veisi kuinka kauan!

    VastaaPoista
  2. Itkupäiviäkin tarvitaan.. :) Ja kyllä ne ystävät siellä on, usko pois <3

    VastaaPoista
  3. Minäkin uskon että kyllä ne ystävät ymmärtää ja ei katoa minnekkään. Sinulla on oikeus olla surullinen. Sure rauhassa ja anna itsellesi aikaa. Jos yhtään lohduttaa niin olet ajatuksissa :) * halaus *

    VastaaPoista
  4. Ystävät ymmärtää! Jos eivät ymmärrä niin eivät ole ystäviä! Itke pois, ei sitä ikuisuuksiin riitä. Ja kyllä tämäkin vaihe on jonkun uuden alku. Luin muuten edellisenkin postauksen ja ihan mahtava se sun työjuttu! Onnea siitä :) Tsemppiä ja jaksuja sinne!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille. ♥ Jotenkin on ollut tavallista masentavampi viikonloppu, mutta eiköhän sitä kohta taas jaksa vähän piristyä. Ja toivotaan tosiaan, että ne oikeat ystävät löytyy vielä tän jälkeenkin. :)

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...