Sivut

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Retrompi tv-taso





Vanhemmilta saatu vanha tv-taso on nähnyt monta eri käyttötarkoitusta, aikoinaan vanhemmillani ja nykyään miulla. Viimeisimpänä listalla karkoitus parvekkeelle sähkögrillin alustaksi. Hiljattain päädyin kuitenkin siirtämään sen takaisin sisälle, tällä hetkellä keskelle olkkaria, koska se olisi niin ihana saada taas "kunnon" käyttöön. Jokin sen yksinkertaisessa muodossa ja elämää nähneessä asussa viehättää kovasti. Varmaankin osittain, koska se on omasta lapsuudesta niin tuttu kapistus.

Ikävä kyllä tämä taso ei nykyaikana oikein pysty kilpailemaan tuoreempien tv-tasojen kanssa. Ennen kun riitti, että televisio nökötti jonkin tason päällä. Nykyään samaiselle tasolle pitäisi mahtua vielä useita vekottimia lisäksi - pahimmillaan digiboxin ja dvd-laitteen lisäksi vielä useampi pelikonsoli ja mahdollisesti vielä videokin.

Pitkän pohdinnan jälkeen tajusin, että sohvapöydäksi se voisikin sopia. Ainoa vaan, että tässä asunnossa se veisi turhaa tilaa lattialta, jolle pitäisi mahtua temmeltämään sekä kissan että kyläilevän kummitytön. Taso voisi olla kiva myös sohvan vieressä sivupöytänä. Siinä voisi pitää teekuppia sohvalla löhötessä tai sen voisi jopa vetää eteensä läppäriä varten (testattu on, mitoitus juuri sopiva miulle). Mutta edelleenkin se tilanpuute nostaa rumaa päätään, sohvan ympärille kun ei tällä hetkellä mahdu mitään ylimääräistä.

Pitää siis vielä pohtia tätä aihetta (tai toivoa, että uusi asunto löytyisi nopeasti, muuton yhteydessä kun olisi niin helppo karsia ylimääräistä tavaraa...)

3 kommenttia:

  1. Ihana telkkaritaso :) On siinä sentään lehtitelinekin samassa ;)

    VastaaPoista
  2. Missye, ihanaa etten ole ainoa, jonka mielestä tuossa tasossa on jotain ihanaa! :D

    VastaaPoista
  3. Mulla ois 2kpl myytävänä..
    Soitot 0465578301

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...