Sivut

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Ahkeruutta ja keittiön DIY-suunnitelma

Ahkeruus vain jatkuu! Tänään ystäväni piipahti vielä auttamassa kaakeleiden maalaamisessa. Alla kuvat tältä aamulta, samasta pisteestähän löytyy kuvia myös täältä.

Ennen

Ennen

Ennen

Ennen

Ennen

Tämänhetkinen tilanne taas löytyy alta. Tähän mennessä on siis maalattu kaapinovet kauttaaltaan Tikkurilan Otex-pohjamaalilla, osa kahdesti (halusin kuluttaa purkin jämät loppuun asti). Lisäksi kaakelit on maalattu kertaalleen Ronsealin valkoisella kaakelimaalilla.

Jälkeen

Jälkeen

Jälkeen

Jälkeen

Jälkeen


Vielä edessä on kaappien maalaaminen (oletettavasti) kahteen kertaan Tikkurilan sävytetyllä Helmi-kalustemaalilla (sävy paperi), sekä mahdollisesti vielä toinen kerros Ronsealin kaakelimaalia - paikoin kuultaa hieman beigeä läpi, mutta voi olla, että se ei minua haittaa. Samoin harkinnassa on kaakelien käsitteleminen tummalla saumauskynällä, mistä herääkin kysymys:  Jättäisitkö sinä saumat valkoisiksi vai käsittelisitkö ne?

Tämän jälkeen keittiö kaipaisi vielä uudet vetimet. Alkuperäisen suunnitelman mukaan päädyn todennäköisesti joihinkin Ikean mustiin nuppivetimiin, sillä jätin vanhat reiät tarkoituksella paikoilleen. Työpöytätasot saavat pintaansa mustaa puukuvioista DC-Fixiä. 

Ja ihan lopullisena hommana olisi seinien maalaaminen, mikä on suunnitelmana vielä vähän auki. Päätyseinään ja uunin päällä olevaan aukkoon kaavailen mustaa maalia. Entisille (karsean näköisille) tapettiseinille taas kaavailen Tikkurilan Tuntoa (en jaksa sitä tarkoituksellista tasoitusta seinän nykyisessä kunnossa...) kenties vaaleahkona harmaana. Väri on vielä avoin, samoin lopullinen suunnitelma.

Irtokalusteet keltaisia! Seinähyllyt, astiakaappi (vielä paketissaan) ja keittiöjakkara noin niinkuin alkajaisiksi. Ja matot kanssa keltaista. Ystäväni poikaystävä innostui tästä ajatuksesta - keltaista, mustaa ja valkoista, Ilveskeittiö!

Lisäksi on jotain pientä fiksaussuunnitelmaa, pientä geometriaa. Mutta ehkä ensiksi pitää yrittää saada raamit kuntoon, ennen kuin rupean säätämään yksityiskohtia. ;)

Mitä sinä olet mieltä? Kuulostaako hyvältä? Kannattaako todella pienen budjetin remontti vai ei?

Omat fiilikset ainakin ovat positiiviset!

14 kommenttia:

  1. Aivan upea muutos jo tälläkin hetkellä! Odotan vesi kielellä kuvia lopputuloksesta! :)

    Keltainen astiakaappi? Kävitkö kotiuttamassa sen Billyn Ikeasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja juu, juuri se Billy! En yksinkertaisesti voinut vastustaa kiusausta. :)

      Poista
  2. Jättäisin saumat valkoisiksi, on raikas minusta noin. Musta toisi kyllä särmää. Mä kanssa mielenkiinnolla odotan kuvia lopullisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestä, Saska! Valkoiset saumat ovat kyllä ehdottomasti raikkaammat, ja voipi olla että lähtökohdan tunkkaisuuden jälkeen en sitä raikkautta mihinkään vaihda...

      Poista
  3. No huh hei!! Näyttää todella upealta!!! Mä jättäisin varmaan saumat valkoiseksi ;)
    Suunnitelmat kuulostaa hyvältä, en malta odottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta Anna! Ja toinen ääni valkoisille saumoille! Rupeaa jo tuntumaan aika varmalta minunkin valintani. ;)

      Poista
  4. Mä kans jättäisin saumat valkeeks, voihan ne myöhemmin maalata mustiksi jos siltä tuntuu? Ja iso J E I keltaisille ykstyiskohdille =D Ite oon kyl nyt ihan himona keltaiseen, pitänee lähteä kangaskaupoille ja surautella kesähamonen.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piitzi, ihan totta! Mikäs kiire tässä on, kun ei ne saumat sieltä mihinkään karkaa! :D Kolmas ääni valkoisille saumoille, jes! Mahtavaa saada täältä mielipiteitä omille pohdinnoille.

      Ja hei, keltainen on rock ja pop! :D Nyt äkkiä kangaskaupoille sieltä! Mullakin odottelee nippu keltaisia kankaita aikaa ja inspiraatiota.

      Poista
  5. Moi! Tulinpa jättämään puumerkkini tännekin ;-)

    Lopputuloksesta tulee varmasti upea, saumat jättäisi valkoisiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Mape ja kiva, kun löysit tänne! :) Neljäs ääni valkoisille saumoille, kyllä ne nyt taitaa sitten valkoisiksi jäädä...

      Poista
  6. Sinulle on blogissani 11 kysymystä!

    VastaaPoista
  7. Hei!

    Minäkin jättäisin saumat valkoisiksi, näyttää raikkaammalta ja modernimmalta silleen. Ilman muuta kannattaa keittiön kohentaminen. Pieniläkin jutuilla saa ison muutoksen aikaiseksi. Mielenkiinnolla odotan lopputulosta.

    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin, Anu! Saumat saavat nyt yleisön äänestyksen perusteella jäädä valkoisiksi, ja kyllähän ne todellakin ovat raikkaammat siten. :)

      Ehkä se remontti muutenkin valmistuu tästä pikkuhiljaa!

      Poista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...