Sivut

tiistai 25. lokakuuta 2011

Valoisan päivän olkkari

Syksyn tullen kotoilu lisääntyy radikaalisti. Kynttilöitäkin tekisi mieli kaivaa esille, mutta luulenpa, että Topi-herra saisi aika nopsaan vähintään viiksikarvansa, todennäköisemmin jopa koko asunnon poltettua. Jätetään kynttilät siis vielä piiloon ja nautitaan vaan siitä kotoilusta!

Olkkarissa tulee vietettyä tunti jos toinenkin yhdessä kutimen kanssa...

Vastavalonäkymää olkkarin kivalle puolelle.

Makuuhuoneen senkki siirtyi tv-tasoksi.

Muhkeat tyynyt ja lämmin peitto hollilla - kyllä kelpaa kotoilla!

Nurkassa pilkistelevässä pärekorissa (vinttilöytö) säilyvät ylimääräiset lämmikkeet - villasukat ja peitot.

Mun ja kissojen riitakapula - ihana kiikku.

Pylväs löytö vintiltä. Uskotteko, jos sanon että se ei ole vielä kertaakaan kaatunut?! Kun se ei ole. Ihme.

Vastavaloon.

Olkkarin ongelmakohta, kaipaan valoisuutta! Mutta miten?

Kaikki kuvat erään valoisan päivän antia - viikonloppu, koska silloin on aikaa olla kotona juuri päivänvalossa. Ihanaa, kun sitäkin näkee vielä silloin tällöin!

Viimeisen kuvan tekstissä mainitsin muuten yhdestä isoimmasta olkkarin ongelma-alueesta (seiniä on turha edes mainita). Ison tumman kirjahyllyn yhdistäminen isoon tummaan pöytään. Haluaisin valoisuutta, ilman maalia. Kirjahylly on perintökalleus, ruokapöytä tuoleineen taas ihan jonkun muun omaisuutta. Valkoinen pellavalakanakaan ei toiminut pöytäliinana, koska en päivisin pysty kontrolloimaan kissojen nukkumapaikkaa... Mikä siis avuksi?

Ps. Mua jännittää! Sivutyöhön "haastattelu" viikon tai kahden päästä. Ravintola Saludissa tapaaminen kyseisen yrityksen hallituksen kanssa. Iiks!

7 kommenttia:

  1. Miulla ei tullut oikeastaan muuta mieleen kuin pöytä-, seinä- ja lattiavalaisimet valoa lisäämään. Tai valkoisia tyynyjä ja liinoja, jos sellaista valoisuutta tarkoitit.
    Äh, mie oon huono neuvomaan ja keksimään toisille ratkaisuja, kun omatkin on mitä sattuu :)

    VastaaPoista
  2. Sirutuuli, valoa tuo nurkka kyllä kaipaisikin! Ehkä lattiavalaisin, joku kiva vaalea. Valkoisen liinan tahtoisin, mutta kun sen olisi melkeinpä oltava vahapintainen, että kestäisi mustien kissojen luvattomat makoilut. :( Valkoista liinaa koitin kertaalleen, ja viikossa se oli saanut kauniin karvakuorrutuksen, pöh. Mutta kiitosta sulle ehdotuksista, saivat vähän taas miettimään itselle uudelta suunnalta!

    VastaaPoista
  3. Ihastuttava koti! Pidän erityisesti tuosta tv-tasosta ja keinutuolista. valoisuutta pienillä valaisimilla ja tekstiileillä saa paljon aikaiseksi. Toisaalta näin pimeän aikaan on ihana laittaa kynttilöitä ja nauttia iltahämärästä. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaunis, Minna.K! Valaisimet ja tekstiilit tekevät kyllä ihmeitä, vielä kun saisi aikaiseksi niiden pariin uppoutumisenkin taas. :) Kynttilät ja hämärä ovat täällä haaveissa, yksi kissa onnistui jo polttamaan viiksikarvansa. ;)

    VastaaPoista
  5. Hei! minua kiinnostaisi tietää mistä tuo senkki on peräisin? :)

    VastaaPoista
  6. Hei! minua kiinnostaisi tietää mistä tuo senkki on peräisin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Malena! Senkki on alkujaan kirjahylly, peräisin kaiketi 60- tai 70-luvulta, koska on isäni opiskeluajoilta. Itse laitoin hyllylevyt varastoon ja otin senkkiosan parempaan käyttöön.

      Linkin takaa löytyy pieni kuva senkistä alkuperäismuodossaan, mutta ikävä kyllä minusta ei tainnut juuri olla apua... :) http://ihanhopona.blogspot.fi/2010/02/variterapiaa.html

      Poista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...