Sivut

lauantai 8. lokakuuta 2011

Sininen hetki

Makuuhuone ja olohuone on mun kotona ne tärkeimmät huoneet. Keittiökin olisi, jos se ei olisi vaan niiiin karmea. Keskiviikkona oli ahkeraa mööbleeraamista, kiitos uusimpien huonekaluhankintojeni ja raavamman apuvoiman. Kaksikerroksisessa talossa asuminen kun on välillä osoittautunut aika haastavaksi yksin asuvalle naiselle... Tavara ei yksinkertaisesti vain liiku niin helposti kerrosten välillä.

Makuuhuoneen senkki siirtyi alakertaan ja tilalle ylös tulivat uusi kirjakaappi sekä kampauspöytä. Telkkarin alla oli myös tässä välissä vanha työpöytäni, joka jäi vaihteeksi taas ylimääräiseksi. Tavarat siirtyivät, sama vanha tunnelma säilyi. Toistaiseksi.














Kulta "värinä" ei ole koskaan ollut se mun juttu, mutta pikkuhiljaa se on alkanut miellyttää äidiltä jääneiden tavaroiden muodossa. Tästä heräsi ajatus sen krumeluurikullan korostamisesta ja esille tuomisesta. Sängyn yksityiskohdat ja taulu - lisäksi vielä muutamia muita krumeelurikultakehyksiä ja ehkäpä alennuksesta bongaamani kohtalaisen hillitty kultatapetti (no joo, sitä mietin vielä, mutta se olisi edullisempi ja oikeastaan ihan kiva vaihtoehto aikaisemmin miettimilleni tapeteille!). Tai ehkäpä tapettien poisto, seinien tasoitus, joku kiva maali ja kultalasyyri päälle. Hmm. 

No joka tapauksessa! Sain tuosta kultaisesta vähän muutakin ideaa, minkä seurauksena turkoosi vaihtui muuhun...

3 kommenttia:

  1. Tuo kampauspöytä on ihan täydellinen tuossa!! Täällä myös tuottaa välillä ongelmia nuo kaksi kerrosta ..mies kun ei niitä innokkaimpia vaimon visioiden toteuttajia oo :D

    Ihanaa lauantaita!!

    VastaaPoista
  2. Hei Jolindha! Sulla tapahtuu kokoajan kaikkea ihanaa muutosta kotona. Näyttää tosi hyvältä ja tunnelmalliselta :)

    VastaaPoista
  3. Anna, kiitos! Hieman vaati pyörittelyä, että sen sai kivasti mahtumaan tänne... Mulla on veli se, jonka saan ehkä kerran puolessa vuodessa lahjottua auttamaan. :D Muut elämäni miehet välttelevät näitä visioita kuin ruttoa.

    Jonna, kiitos kaunis! :) Normaalistikin olen melkoisen muutoksenhaluinen, mutta tässä kodissa kaikki etsii muutenkin vielä sitä oikeaa paikkaansa, erityisesti kahden kissan talouden toimivuutta ajatellen! Visioita on paljon, mutta erehdysten kautta sitä huomaa, että jokin asia ei yksinkertaisesti toimi sekopääkattien kanssa. :D

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...