Sivut

torstai 6. lokakuuta 2011

Kampauspöytä

Olen haaveillut söpöstä pienestä kampauspöydästä viimeiset lähestulkoon kaksikymmentä vuotta - aina siitä lähtien, kun pikkutyttönä näin kyseisen ihanuuden isomummini luona. Aktiivisesti olen sopivaa etsinyt ehkä pari vuotta, etsinnän kiivastuessa jälleen kesällä, kun yli kymmenen vuoden tauon jälkeen kävin isomummin talolla.

Maanantaina sen löysin, huutiksesta. ♥

Kuva myyjän


Eilen sen sain! Myyjä kuljetti sen itse mulle jo aamukymmeneksi töihin, jostain niin perähikiältä, että mulle paikan nimi ei sano mitään (myönnetään, mun maantuntemus on kyseenalaista). Hänellä kun oli muutenkin matka tiedossa näille nurkille. Rahtikulut alle puolet siitä, mitä Matkahuolto olisi kustantanut. Toisen ystävällisyys jaksaa aina ilahduttaa, tulee lämmin mieli pitkäksi aikaa!

Heti töistä kokoamaan kaunokaista, mallaamaan sitä paikalleen makkarin nurkkaan - edellisenä yönähän olin tottakai pyöritellyt makkarin kaikki muut tavarat ympäri. ;) Ja miten sattuikaan, että myös veli kävi eilen yllätysvisiitillä! Sehän tarkoitti raavasta apua huonekalujen siirtämiseen kerrosten välillä, hih.

Yksi miinuspuoli. Edellinen omistaja on tainnut tuota söpöläistä pitää viimeiset viisikymmentä vuotta tupakkakämpässä. Haisee meinaan aika hirveälle. Etikka unohtui tänään kauppaan, josko sen huomenna muistaisin ostaa hajunpoistokokeiluja varten? Nimimerkillä "Ikkuna auki nukkuessa tuppaa nykyään jo jäätymään!"

3 kommenttia:

  1. Onnea! Mulla tollaisen etsintä jatkuu ;)

    VastaaPoista
  2. Riitta, kiitos! Sitä sopivaa saa kyllä tosissaan etsiä, kun aina mättää joko sijainti tai hintapyyntö. :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...