Sivut

torstai 20. lokakuuta 2011

Himotushaaste

Anna tuolta Saltunraitilta haastoi minut paljastamaan himotuksiani!

"Koska haluan ehdottomasti tietää mitkä ovat olleet teidän syksyjenne ihastuksen kohteita, ajattelinkin haastaa teistä muutaman tekemään vastaavanlaisen postauksen. Esittele siis postauksessasi joko enemmän tai vähemmän tarkasti ne neljä juttua, jotka ovat kuluvan syksyn aikana olleet joko ostoslistallasi tai haaveissasi. Linkitä postauksesi sen jälkeen tämän postauksen kommenttiboksiin, jotta pääsemme ihastelemaan toistemme syksyhimotuksia."

Apua, mä jouduin oikeasti miettimään tätä hetken, koska olen koittanut viimeisen puolen vuoden aikana karsia tavarahelvettiä (kummasti ne jatkuvat muutot vaikuttavatkin!). Mutta vaan hetken, kyllähän sieltä sitten pari himotusta tuli mieleen... :) Ja loppujen lopuksi rupesin keksimään aina vaan lisää tahtoo-asioita. Nämä karsin kuitenkin sillä periaatteella, että ovat tällä hetkellä mulla realistisia toiveita.


1) Ykkösenä on se surullisen kuuluisa blogimatto, Ikean Stockholm Rand.

Surullinen tarina. Rupesin loppukesästä etsimään riittävän isoa, melko tummaa mattoa olkkariin. Normaali 140x200 on liian pieni kahden sekopääkissan kanssa, koska sitä ei saa ankkuroitua paikoilleen huonekalujen avulla. Lopulta päädyin tähän kaikkien blogimattojen kuninkaaseen raitoineen. Tsekkasin tilanteen netistä ja lähdin seuraavana päivänä hakemaan mattoa kaupasta. Se oli myyty loppuun puoli tuntia aiemmin. Ja tästä on nyt ehkä pari kolme viikkoa eikä mattoa ole tullut lisää! Voihan ärsytys.

(Lauantaiksi mattoa näyttäisi saapuvan muutaman kappaletta. Saattapi olla, että meikä on kaupan ovien takana heti niiden auetessa. Ja saattaapi myös olla, että meikä lähtee taas tyhjin käsin kotiin.)


Kuva Ikea



2) Kakkoseksi laitetaan vaikkapa iki-ihana Block-valaisin.

Tämän olin luvannut itselleni valmistujaislahjaksi, mutta jotenkin se jäi hankkimatta. Suunnitelmissa on korjata tilanne jouluun mennessä.


Kuva Finnish DesignShop



3) Kolmosena tulee upeat Revontuli-huivit!

Tahtoo tahtoo tahtoo! Lanka on hankittu, nyt pitäisi vaan edellinen projekti saada valmiiksi, että uskaltaudun uuteen projektiin. Haastetta on osaamisen nähden kyllä sen verran, että saattaapi jäädä vain haaveksi.


Kuva suunnittelijan



4) Ja koska kaikki kolme edellistä oli vielä näitä jokseenkin realistisia himotuksia, laitetaan neljänneksi jotain niin yliampuvan mahdotonta, etten ihan pääse tuntemaan itseäni materialistiksi. KEITTIÖREMONTTI!

Onhan se siis toiveena realistinen, koska nykyisen keittiön karmivaksi kutsuminen on karkeaa vähättelyä. Sen remontin toteutuminen sen sijaan on kaukana realistisesta.


Kuva jälleen Ikea

Ja koska lounastauko loppuu kesken, eikä mulla ole aikaa haastaa ketään yksitellen, haastan teidät kaikki täällä käyvät! Ilmoittelethan tuolla kommenttiboksissa, jos tartut haasteeseen. :)

4 kommenttia:

  1. Mä koitan muistaa tehdä tän =) Itellä on kans haaveissa tuo block-lamppu, ehkä joskus tulevaisuudessa =)

    VastaaPoista
  2. Voihan keittiöremontti!!! Mä haaveilen kans niiiiiiiin paljon siitä. Toivottavasti joskus saadaan vielä toteutettua molemmat tä haave ;)

    VastaaPoista
  3. Piitzi, Block on kyllä ihana! Ja pitääkin muistaa kurkistella sun blogiin taas. ;)

    Enne, jes kiva! Tulen kurkkimaan sun himotukset heti paremmalla ajalla!

    Anna, keittiöremontit tänne molemmille siis, kiiiiiitos! Tajusin just, että en ole tainnut edes köksästä laittaa blogiin kuvia. Pitää korjata tilanne mahdollisimman pian - veikkaan, että aika moni muu alkaa sen jälkeen arvostamaan keittiötään ihan eri tavalla... ;D

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...