Sivut

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Kun halvalla sai...

Olen jo muutaman vuoden kiertänyt alennusmyynnit kaukaa. Tällä viikolla lupauduin kuitenkin ystävän seuraksi kiertelemään kauppoja - viime tapaamisestamme oli sen verran aikaa, että uskoin kestäväni siinä sivussa myös alehullutukset.

Onneksi kierreltävien kauppojen listalla oli edes yksi miulle mieluinen. Kangaskaupassa eräällä pöydällä oli paljon kankaita hintaan 1,90/metri. Pakkohan siinä oli sitten edes jotain ostettavaa keksiä. ;)


Siltä seisomalta päätin yhden kankaista sopivan juuri täydellisesti kissanrepimien nojatuolien irtopäällisiksi. Alunperin suunnitelmissa oli vaalea, hillitty kangas, mutta tämä kangas muistuttaa kudottuine kuvioneen kivasti tuolien alkuperäistä kangasta. Vaikka aika levottoman näköinen onkin. Ja se metrihinta oli vastustamat


Myös kolmen euron jämäpala oli kiva löytö, ja tämän osalta suunnitelmat toteutuvat todennäköisesti huomattavan paljon nopeammin kuin nojatuolien osalta. :D


Nojatuolien osalle on tällä hetkellä muitakin suunnitelmia, jotka osaltaan saattavat viivyttää ompeluproggista, mutta ainakin nyt on se kangas valmiina - tarvii sitä sitten huomenna tai viiden vuoden kuluttua.

2 kommenttia:

  1. Itsenikin täytyis suunnistaa kangaskauppaan, puupenkkiin täytyisi löytää kivaa kangasta... näin helteillä vaan en jaksa kauppoja kierrellä :) Kivoja kankaita löysit ja mihin hintaan!!!

    VastaaPoista
  2. Heippa Jeppu, ja kivan kun löysit tänne! Kaupat ja helteet on kyllä yksi pahimmista tietämistäni yhdistelmistä, mutta ainakin miun kohdalla kannatti tällä kertaa. ;)

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...