Sivut

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Aurinkotäkki

Eilen lupailin kertoa lisää ideasta, joka lähti liikkeelle keltaruudullisesta kankaasta...



Idea oli hyvin yksinkertainen - halusin jotain vaihtelua, mutta pienessä tilassa ja vähällä rahalla se vaatii jonkin verran suunnittelua. Kangaskaupassa oli myynnissä valmiiksi ommeltu päiväpeitto, jonka päällikankaana oli kaunista, sitruunankeltaista pallokangasta, ja takana luonnonvalkoinen valmiiksi tikattu puuvillakangas. Päätin tehdä samanlaisen.




Järkyttävän hintaisen pallokankaan korvasin halvemmalla ruutukankaalla, ja kassalla sain kuulla, että tikkikangaskin oli alennuksessa puoleen hintaan. 82 euron hintainen päiväpeitto hyppäsi 60 euron kautta lopulta 35 euroon. Ei paha hinta käsityölle, kankaathan kun tunnetusti maksavat paljon. :)


Pieni vaihtely piristää, joten päiväpeittona aikaisemmin ollut värikäs virkattu peitto sai toistaiseksi siirtyä sohvalle. Kuvat eivät tee uudelle täkille oikeutta, mutta tykkään! Jossain kohtaa (paremmalla ajalla) ajattelin vielä vähintään tikata täkkiä käsin, ellen sitten keksi jotain muuta, jotain yllättävää.

2 kommenttia:

  1. Pieni Lintu, kiva kun jätit viestiä! Muutaman päivän olen nyt tuota täkkiä katsellut, ja kyllä se on aina vaan niin ihanan pirteä. :D

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...