lauantai 15. syyskuuta 2012

Vaihtelua

Eteisen remontti on vielä ihan vaiheessa, mutta silti pyörittelen mielessäni jo suunnitelmia olohuoneen osalta. Valkoiset seinät olisivat turvalliset ja raikkaat, mutta sydän vetää kirkkaiden värien puoleen. Osittain tämän pähkäilyn vuoksi rupesin myös miettimään sohvalle uutta ilmettä.

Sohvanihan on reilun vuoden vanha Ikean kolmen istuttava Karlstad, harmailla (Isunda) päällisillä. Kaiken kaikkiaan olen ollut todella tyytyväinen hankintaani! Parempaa löhösohvaa pienellä budjetilla ei olisi voinut löytyä. Myös satunnaiset yövieraat ovat kehuneet sohvaa, vaikka se ei mikään vuodesohva olekaan...

No, palaten niihin päällisiin, ne saivat vaihtelunhalussani siirtyä kaapin puolelle odottelemaan uutta tulemaa. Tilalle tulivat valkoiset päälliset, pitkälti edullisen hintansa vuoksi. Valkoinen sohva ei kuitenkaan välttämättä ole kovin pitkäikäinen valinta kahden (tai kolmen) kissan talouteen, joten voipi olla, että päälliset pääsevät vielä joskus pyörimään pesukoneeseen keltaisen värin kanssa...

 Toistaiseksi nautin kuitenkin raikkaasta sohvasta!

Samalla menin koemielessä viskaamaan sohvan päälle pari pehmoista taljaa, ja rakastuin. Lämmin ja pehmoinen sohvannurkka on juuri sitä, mitä näin syksyllä kaipaan! Siihen vielä kuppi kuumaa ja kudin, niin asiat eivät voisi paremmin olla. :)

5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä rupean jostain syystä aina syksyn tullen kaipaamaan vaaleaa ja valoisaa, vaikka sen pitäisi varmaan mennä juuri päinvastoin...

      Poista
  2. Hei! Harkitsen Karlstad-sohviini isunda harmaa päällisiä. Nyppääntyykö kangas päällisissä, oletko koittanut pestä koneessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Ano! Miten sattuikin, että istuin koneella juuri. :)

      Itse olen ollut TODELLA tyytyväinen Isunda-päällisiin. Eivät ole nyppyyntyneet olleenkaan käytössä. Kuvassa olevien valkoisten päällisten jälkeen vaihdoin Isundan takaisin käyttöön ja ovat olleet mulla käytössä varmaan vajaa pari vuotta. Kolme kissaa ovat toki saaneet jälkiä aikaiseksi, mutta tätähän ei lasketa ns. normaaliin kulumaan.

      Vesipesua EN ole koittanut, mutta plussana mainittakoon, että eivät ole kovat likaantumaan ja satunnaiset "kevyet" tahrat olen saanut pyyhkimällä pois. Lapsia mulla ei ole, mutta veljentyttö 4-vee on maitoa yms. joskus kaatanut sohvalle. Itse harrastan sohvalla syömistä, mutta katastrofia ei ole vielä päässyt käymään (*kop kop*). :)

      Ja näin eläinperheenä voisin vielä mainita, että nämä tuntuvat jopa hylkivän jonkin verran kissojenn karvoja! Kaikin puolin onnistunut sohva hinta-laatu-suhteeltaan, nimenomeen Isunda-päällisillä.

      Toivottavasti tästä on apua pohdintaasi! Eikä muuten ollut edes maksettu mielipide! ;)

      Poista
  3. Hei, mistä tuo matto on? :)

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...