Sivut

torstai 24. toukokuuta 2012

Kesäkissat

Olen jo pidempään yrittänyt napata meidän muppuduosta edustuskelpoiset kuvat seinälle suurennuttamista varten. Näissä pari iltaa sitten napatuissa kuvatuksissa on mielestäni sitä jotain! Kumpikin näyttää niin omalta itseltään.

Kuvissa pilkahtava Ikean kesäpeitto oli rakkautta ensisilmäyksellä - meidän kaikkien kolmen mielestä. Sillä ei ole väliä, missä se lojuu. Kelpaa niin sohvalla kuin lattiallakin. Supersöpö (se pieni, usein piileskelevä romanttinen minä täällä vaan, hei!), kesäinen ja pehmeä. Eikä liian kuuma! Tätä taitaa olla ihan metrikankaanakin, ehkäpä pitäisi hankkia vielä uusi pöytäliina olkkariin. ;)




Tänään on muuten tärkeä päivä. Ainakin jollain asteella. Töiden jälkeen lähtee viimeinenkin keittiön romuista varastoon! Eilen illalla lastasin auton kattoon asti täyteen. Aamun valossa pysähdyin katselemaan keittiötä ja ihmettelin näkemääni - tyhjää tilaa. Kauan se kesti, mutta hyvää on varaa odotella, eikös.

Ja viikonloppu, kohtahan se on täällä. Lupaan täten pyhästi itselleni, että kotona tapahtuu jotain konkreettista. Joko ne maalaustalkoot tai sitten siivoamista. Kumpi vaan käy, ensimmäinen toki olisi mieluisampi vaihtoehto. ;)

4 kommenttia:

  1. Aivan mahtavia kuvia,hih! Ja MITKÄ VIIKSET & KULMAKARVAT! WAUH! =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pupuakka! Niiskulla on kyllä erittäin mallikelpoiset viiksi- ja kulmakarvat oman arvonsa tuntevalle kissaneidille. ;)

      Poista
  2. Ihan mahtavia kuvia! <3 Ei muuta kuin suurennoksia teettämään näistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Ginger! Nämä on kyllä onnistuneet! Yllättävän vaikeaa on saada ikiliikkujista kuvia, ja edustavan yhteiskuvan metsästämisestä luovuin jo aikaa sitten. :D

      Poista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...