Sivut

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Säätämistä

Eilisen ikkunanpesun aikana tapahtui muutakin. Koska ikkunan edessä olevia tavaroita piti joka tapauksessa siirtää pois tieltä, päätin katsella niitä ainakin vähän aikaa eri järjestyksessä.

Ihan kivaltahan tuo näyttää, mutta vielä en tiedä onko parempi. Hiljaa hyvä tulee, siinähän se selviää, kun aikansa katselee. :D Pientä säätöä pitää kyllä ollakin, ettei kaikki ole aina sitä tuttua ja turvallista.




Huomasin myös, että pari kuukautta sitten ostamani palmuvehka on innostunut kasvamaan oikein kunnolla. Pari yli puolimetristä uutta "oksaa" ja kolmas lähenee sitä puolta metriä kovaa vauhtia. Huh.

2 kommenttia:

  1. Ai se on palmuvehka. Itselläni on kanssa ollut jo useamman vuoden, mutta ei se ole noin innostunut kasvamaan. Olen varmaan kastellut sitä liikaa..

    Paula

    VastaaPoista
  2. Heippa Paula! Ostaessa sain ohjeen kastella vain kerran kuussa, saa siis kunnolla kuivahtaa välillä. :) Valoisassa kasvaa paljon, nyt olen siirtänyt omani varjoisampaan ja tarkkailen väheneekö kasvu merkittävästi.

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...