Sivut

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Mummulan pannulaput



Innostuin ajatuksesta itsetehdyistä pannulapuista. Iloisista, värikkäistä, persoonallisista - juuri tähän keittiöön suunnitelluista. Kodikkaista. Jopa mummumaisista, vaikka mummu en olekaan, enkä edes mummuikäinen. Mutta kyllähän kunnon kodikkaaseen mummolafiilikseen kuuluu ne itse virkatut tai neulotut pannulaput. Ainakin omalta mummultani nämä löytyvät keittiöstä. :) Tai ehkä tärkeämpää on ihan vaan ne uniikit pannulaput, kaupoista löytyvät kun on lähes aina niin tylsiä.

Koska suurin osa miun villalangoista on tällä hetkellä väärässä osoitteessa, jouduin tyytymään laatikosta löytyneeseen Novitan 7 Veljestä Raita -lankaan, kaksinkertaisena. Haaveilen kuitenkin suorastaan järkyttävistä väriyhdistelmistä, jotka miun lankavarastoni mahdollistaisi. Sinistä, punaista, vihreää, keltaista - vain mielikuvitus rajana!

Sääli, että niitä pannulappuja ei kovin monia tarvitse. Kaksi tehtynä, enempi on jo turhaa. Mutta jos niitä tekisi ihan vaan huvin vuoksi ja koristeeksi? Lahjaksi riemunkirjavat pannulaput tuskin kelpaisivat. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...