Sivut

tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvää uutta vuotta 2014!

Menihän vuosi oikein? Yksi uuden vuoden vaikeimpia asioita on se uuden vuosinumeron opettelu! Tietäisittepä, kuinka monta kertaa tämänkin vuoden alussa näpyttelin kausiveroilmoituksiin väärän vuosiluvun. Vaan kyllä se siitä!

Kuva http://christmasstockimages.com/

Kulunut vuosi on ollut melkoista hiljaiseloa minun ja blogini osalta. Kodin remonttitouhut ovat olleet jäissä koko vuoden, ja sisustaminenkin on ollut vaisumpaa. Iso osa energiastani kului tämän vuoden aikana terveysrintaman ihmettelyyn ja itsetutkiskeluun. Kesästä lähtien mielessä pyöri myös työpaikan vaihdos, joka onneksi tuli lopultakin ajankohtaiseksi nyt loppuvuodesta. Arjen läsnäolo on näkynyt blogin hiljaisuudessa vaihdellen, minkä vuoksi koen jonkinlaiseksi henkilökohtaiseksi voitoksi nyt joulukuussa päivittämäni jokapäiväisen "blogijoulukalenterin". Pystyinpäs! :)

Mutta mitä ensi vuonna? Ensimmäinen vuosineljännes on alallani rankka, ja varsinkin uuden työn takia nähtävissä on kiireinen, stressaava alkuvuosi. Pahimmat kiireet helpottavat huhtikuun jälkeen - toivottavasti. Paljon on kiinni nykyisestä työstä koeaikoineen, meneekö nappiin vai ei. Jotain kevyttä pientä touhua olen alkuvuodelle miettinyt - varsinkin valokuvauskurssi siintää haaveissani ja tämä varmasti näkyy blogissani, jos se toteutuu - mutta kiintopisteenä on loppukevät tai alkukesä, jolloin pitää ruveta tekemään pitkäaikaisia päätöksiä muun muassa asumisen suhteen. Uskon, että tavalla tai toisella tämä tulee näkymään blogissani ensi vuoden aikana ja tuo varmasti sisustuksenkin pinnalle blogin aiheissa...

Pidemmittä höpinöitä haluan toivottaa teille siellä ruudun puolella ihanaa, antoisaa ja vielä tätäkin vuotta parempaa uutta vuotta 2014! Nähdään taas ens vuonna! ;)

2 kommenttia:

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...