keskiviikko 17. elokuuta 2011

Melankolia

Se hiipii luoksesi salakavalasti, huomaamatta. Matalapaine, masennus. Suru.

Heinäkuu oli raskas. Elokuu on tuntunut raskaammalta. Jaksaminen ei meinaa riittää töihin, kotijuttuihin, elämään. Itkettää joka ilta ja päivälläkin nieleskelen kyyneliä, yritän keskittyä töihin. Ruoka ei maita, seura ei maita, kissatkaan eivät naurata. Ihmissuhteet ahdistavat, samoin tekemättömät työt. Ja ne tehdytkin - usko itseen on kateissa, entä jos teenkin kaiken väärin?

Makaan sohvalla ja tuijotan telkkaria ymmärtämättä näkemääni. Valmistaudun henkisesti taas yhteen päivään. Ja yöhön, jolloin äiti sanoo taas unessani kaiken tapahtuneen olleen virhe. Kaikki on ok. Herään ja ymmärrän nähneeni unta. Lähden töihin, surkeilen. Ja kotona taas sama alusta.

Edellisessä kerroin, kuinka tapahtuu hyvässä ja pahassa. Tämä on sitä pahaa. Olisi saanut tämä vaihe jäädä tulematta. Siinä sitä sitten taas kiskomaan itseään suosta ylös.

Aavistus dramaattisuutta CMX:n sanoin:

"Miten vihaankaan puhetta, sanoja,
Vihaankaan kirjoittamista.
Kävelen vain kehää tyhjässä talossani.
Ajatukset pelkkiä houreita,
Toiveet kuin aamuinen seitti,
Koko elämän aika tuhkaa ja sumua."

Taitaa tämä blogihiljaisuus sittenkin vielä jatkua. Toivotan kaunista syksyn alkua teille!

4 kommenttia:

  1. Jaksamista. Pidä itsestäsi huolta.

    VastaaPoista
  2. Voimia Jolindha <3..minullekkin aina uskotellaan että aurinko vielä paistaa ja elämä tuntuu hyvältä, joten uskaltanen niin vakuutella sinullekkin. Pienin askelin!

    Olet ajatuksissa :)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä ja jaksamista. Joskus se suru tulee aina, vaikka ootkin jaksanut tosi hyvin ja siirtänyt surua sisustamiseen ja toimintaan. Mun blogissa on sulle muistaminen, halaus!

    VastaaPoista
  4. Ei siihen auta kuin aika. Nyt vaan paljon jaksuja että se iloisempikin aika koittaisi pian!

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...