Jos lähdetään syvällisesti miettimään, mitä paheita yhdellä ihmisellä oikein voi olla, listaisin varmaan omalla kohdalla kärkipäähän jonkinlaiset maniat. Ei kuitenkaan aivan sanan varsinaisessa, lääketieteellisessä merkityksessä. Enemmänkin semmoista arkista maniaa. Olen herkkä innostumaan, ja kun se tapahtuu, pois alta risut ja männynkävyt!
Osana tätä "maniaa" innostus muuttuu hetkessä kaiken muun hautaavaksi pakkomielteeksi. Ajatukset ja aika eivät enää riitäkään millekään muulle, ja vain the pakkomielle pyörii mielessä. Onneksi pakkomielteitäkin on erilaisia.
Yhteen aikaan saatoin kuluttaa kaikki yöt roolipelien parissa. Onneksi innostus hiipui kuukaudessa tai parissa. Toisella kertaa taas innostuin lenkkeilemisestä. Monta kertaa päivässä, veren maku suussa. Sitten mielen valtasi Frendit. Jakso jakson perään, ja kausi kauden perään. Kunnes kympin kohdalla aloitin taas alusta. Tätä rataa jatkaen, pakkomielle aina vaihtuen. Välillä mietin, olisiko miun jotenkin tavallista helpompi sortua esimerkiksi huumausaineisiin, vaikka ihan vaan alkoholiin tai särkylääkkeisiin (kumpiakaan en sattuneesta syystä juurikaan käytä). Se on pelottava tunne, kun itsekin tajuaa miten kivasta harrastuksesta tulee eka pakkomielle, ja sitten addiktio. Sen tajuaa, mutta sille ei mahda mitään. Sille ei edes halua tehdä mitään. Koska. Se on kivaa.
Viimeisimpänä loputtomalla listalla on neulominen.
Joo, ihan hullun hommaa. Kuinka monta myssyä, tumppua, huivia ja sukkaa voi yksi ihminen tarvita? :D
Mutta hei, positiivisena puolena - ainakin on ollut näillä pakkasilla mihin kääriytyä!
Ps. Keltainen huivi on ihkaensimmäinen pitsineuleeni! Myssy seurasi hyvänä kakkosena.
