Sivut

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kun elämä vie jalat alta


Päivän kuvituksena minä ja Dani

Viimeinen puoli vuotta on ollut tapahtumia täynnä, ja ikävä kyllä ei siitä parhaasta päästä. En tarkalleen tiedä, missä alamäki alkoi, mutta uskoisin sen sijoittuvan kesään. Loppusyksystä vauhti kiihtyi, kunnes tammikuussa romahdin täysin.

Työpaikkakiusaus. Työuupumus. Masennus. Ja kermana  kaikelle vielä itsetuhoiset ajatukset ja lähestyvä psykoosi.



Tämä herätti. Pyysin apua ja apua sain. Sairauslomalla olen ollut tammikuun lopusta ja jatkosta ei ole tietoa. Työpaikan kanssa en kykene kommunikoimaan, koska kiusaaja on omistaja/esimies. Nykyisessä kunnossani jaksan vähän ja satunnaisesti. Välillä nukkuisin koko päivän, ellei joku potki vieressä. Välillä käyn niin ylikierroksilla, etten lopeta ennen kuin pillerikoomassa.

Olen pettynyt itseeni, ja varmasti monien samassa tilanteessa olevien tavoin syytän nimenomaan itseäni tilanteesta. Kova tie saada takaisin se itsevarmuus ja -luottamus, joka piilee tuolla jossain sisimmässäni. Tällä hetkellä en kykene olemaan kotona yksin, joten lähdin evakkoon maaseudun rauhaan.



Yritän etsiä niitä pieniä ilon aiheita päivittäin. Isäni koira, omat kissani. Aurinko ja nopsaan lähestyvä kevät. Käsitöihin tartuin lähes vuoden tauon jälkeen. Remonttia teen omaan lapsuudenaikaiseen huoneeseeni. Jos nykyinen tilanne jatkuu pitkään, ainakin minulla on täällä turvallinen "kaksio" omalla sisäänkäynnillä.

Elän päivän kerrallaan, kiitollisena niistä läheisistä ja ystävistä, jotka tajusivat tilanteeni, jopa ennen minua, ja jotka ovat tukenani.



Kiitos myös teille, jotka kenties olette täällä käyneet kurkkimassa.

10 kommenttia:

  1. itse koin romahduksen reilu 2,5 vuotta sitten, eri syistä, mutta kuitenkin. Olen opetellut elämää alusta, työelämässä en vielä ole. Mutta pikkuaskelin, älä vaadi itseltäsi liikaa, nauti pienistä asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos neuvosta, Jessika, ja tsemppiå sinulle! ♥

      Poista
  2. Voi HURJA, ikävä kuulla. Pelkkä työpaikkakiusaus on jo karmea asia, saatikka nuo muut. Ite olen toipunut viimesyksynä diagnosoidusta keskivaikeasta masennuksesta joten tiedän kuinka lamaannuttavaa se on. Mutta mahtavaa että hait apua ja saat tukea. Itse jäin hyvin pitkälle ihan yksin masennukseni kanssa, mutta hei, voitttaja fiilis, sen selätin.
    Tsemppiä ihan hirveesti terveentymiseen ja hei, älä syytä itseäsi, se on viimeinen henkilö ketä kannattaa syyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Outia, ja tsemppiä sinullekin jatkoon! Sekä kiitos! ♥

      Poista
  3. Voimia sinulle.. ♥ Itsellä täysin eri syyt ja diagnoosit mutta koettelemusta ja työkyvyttömyys ollut viimeiset 2 v. Pitää yrittää etsiä elämästä niitä pienenpieniä onnenhippuja.. Yrittää nähdä valo vaikka on pimeässä huoneessa. Lopulta vielä huomaat että selvisit. ♥ Jos vain haluat niin käy vierailulla blogissani osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
    Kommentit on tervetulleita ja lukijaksi saa alkaa :) Iloa ja voimaa elämääsi!

    VastaaPoista
  4. Voi itku, olipa ikäviä uutisia täällä. paljon tsemppiä jatkoon ja uskonpa ettei tilanteesi johdu ollenkaan sinusta itsestäsi, vaan olet ns. uhri. Päivää kerrallaan vaan! Toivottavasti pian kuullaan susta uudelleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, kiitos paljon! ♥ Parhaani tässä yritän... :)

      Poista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...