Sivut

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Sukkamania

Olen tosissani innostunut villasukista! Siis toki olen niitä aina tykännyt käyttää, mutta niiden tekeminen on ollut pakkopullaa... Lisäksi suvussa on ollut sukkahullu täti, jonka puikoilta on pudonnut keskimäärin sukka per ilta, joten ei ole ollut edes tarvetta näiden väsäämiselle itse. Vaan nyt on muutoksenkellot soineet ja olen itsekin saanut sukkia puikoilta!

Ensimmäiset on syntymäpäivälahja työkaverille. Hartaasti tehty iltaisin, viikossa valmiit. Jälkimmäiset, turkoosinkirjavat, on itselle unisukiksi parissa päivässa valmistuneet, erään ystävän itsevärjäämästä langasta. Tykkään hurjan paljon juuri yksinkertaisista, värikkäistä sukista, jolloin ne värit pääsevät parhaiten oikeuksiinsa.

Ja tottakai niitä villasukkia tarvitsee näin kesää kohti mennessä!




2 kommenttia:

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...