En voinut vastustaa noinkin kliseetä otsikkoa... :D
Himpun vajaa puolitoista vuotta sitten aloitin nykyisessä työpaikassani vastavalmistuneena. Oman alan töiden löytyminen vain muutamien haastattelujen jälkeen tuntui todelliselta lottovoitolta! Ja sitähän se varmasti loppupeleissä osittain olikin. Kuitenkin alusta alkaen tiesin myös, että kyseinen työpaikka ei tulisi minua pitämään tyytyväisenä pitkällä tähtäimellä, ja teinkin tarkan suunnitelman siitä, miten kahden vuoden jälkeen rupeaisin silmäilemään avoimia paikkoja sillä silmällä.
Ensimmäinen virhe oli käydä ihan muuten vaan katselemassa molin sivuilla avoimia paikkoja. Voi kuinka monta kivan kuuloista paikkaa onkaan mennyt jo ohi tämän suunnitelmani johdosta! Vihoviimeinen löytö tapahtui pari päivää sitten lounastaukosurffaamisen aikana. Avoin työpaikka kahden kilometrin päästä kotiani, mukavan oloisessa yhteisössä ja lisäoppimismahdollisuuksin.
Mutta suunnitelmani mukaan odottaisin vielä ensi keväälle, enhän minä voi edes harkita tätä! Se tosiasia vaan on, että tämä on ensimmäinen avoin paikka, joka on pistänyt silmään kotikaupunginosassani. Ja jokapäiväisten puolen tunnin (suuntaansa) työmatkojen ajaminen autolla olisi hirrrrveän kiva vaihtaa viiteen minuuttiin pyörällä. Ja uuden oppiminen. Rakastan sitä. Se on viettelevää, se vie mennessään.
Mutta kun tämä ei sovi suunnitelmaani!! Teen töitä kolmen hengen yhteisössä, jonka henkilömäärä on nyt lopultakin saatu kohdilleen. Työt ovat juuri alkaneet rullata hyvin. Mutta entä jos minä ilmoittaisin tässä kohtaa lähteväni? Pakka menisi ihan sekaisin, ja tästä koen syyllisyyttä.
Syyllisyys ja työnantajan ajatteleminen on kurjaa. Kaikki, joiden kanssa olen tästä asiasta nyt parin päivän aikana puhunut, ovat sitä mieltä, etten ole kenellekään muulle kuin itselleni velkaa. Kuulemma tässä tilanteessa on ok olla itsekäs. Se on työnantajan tehtävä selviytyä, tai vaihtoehtoisesti huolehtia siitä, että työntekijä ei halua lähteä. Se kuulostaa helpolta, kun sen kirjoittaa tähän tai sanoo ääneen. "Olet velkaa vain vain itsellesi, ajattele mitä juuri sinä haluat tehdä! Haluatko tuntea syyllisyyttä siitä, että saisit mahdollisuuden elää omaa unelmaasi?" Tiedän, että fiksu tyttö pistäisi nyt samantien hakemukset vetämään, koska eihän minua välttämättä oteta edes haastatteluun asti. Ottaisin riskin, yrittäisin, ja joku muu tekisi lopullisen päätöksen puolestani. Hylkäävä vastaus - ok, jatkan töitä entisellään. Hyväksyvä vastaus - hyppy tuntemattomaan ja työpaikan vaihto.
Suunnitelmallisuus on mun pahe. Tai hyve. Miten sen nyt ottaa. Tykkään tehdä listoja ja suunnitella. Tarvitsen suunnitelmallisuutta isoissa muutoksissa, koska tosiasiassa olen aikamoinen vähänsinnepäinhulivili. Ilman suunnitelmallisuutta asioilla on tapana kaatua niskaan. Ja suunnitelmallisuus auttaisi myös tavaroiden löytymisessä oikealla hetkellä. Vai mitä mieltä olette siitä, kun eilisen parin tunnin paniikkietsinnän jälkeen löysin työnhakukansioni (kaikki tärkeät todistukset) sängyn alta!
Ehkä kärvistelen syyllisyydessäni ja suunnitelmien pettämisessä vielä tämän päivän, ja pistän illalla ne hakemukset menemään. Kuinka paljon minua kaduttaisi parin kuukauden päästä, jos en tämän vertaa saa itseäni rohkaistua nyt.
Tässä kohtaa esitän sinulle kysymyksen, johon toivoisin kokemuksia - miten sinä olet hoitanut työpaikan vaihdokset? Vai oletko ollut samalla työnantajalla tyytyväisenä vuodesta toiseen, etkä edes haaveile muutoksesta?
Työpaikkauskollisuus ei kannata! Ihmeessä hakemusta siihen kiinnostavaan paikkaan! Jos ei onnistu niin sulla on edelleen se mukava hyvä työyhteisö ja voit jatkaa edelleen suunnitelmasi mukaan ;) Ja eiköhän se lyhyempi työmatka paranna elämänlaatuakin. Siitähän ei tietenkään ole takeita että se uusi työpaikka olisikaan mukava jne mut semmoisia riskejä joutuu elämässä ottamaan =) Tsemppiä siis!
VastaaPoistaPiitzi, kiitos mielipiteestä! Voi kun oppisikin enemmän sitä itsekkyyttä. Hakemus kyllä lähti, mutta ei tärpännyt. Olivat valinneet työntekijän jo ennen hakuajan päättymistä (murrrrr).
PoistaMinua pyydettiin kyseiseen paikkaan kun olin vilä opiskelemassa (ja olen edelleen opiskelija) ja vanha paikka sai jäädä 1kk irtisanomisajan jälkeen kyllä ihan heti. ;)
VastaaPoistaPääsin paikkaan missä olen saanut oppia uutta ja edetä, joten suosittelen hyppäämistä tuntemattomaan.
Ja 5 min työmatka on parhautta. Melkein tunti aikaa päivässä sisustaa ja siivota ;)
Hyvä enne! Kiitettävää "itsekkyyttä". :D Siis ymmärrän todellakin, että pitäisi osata vaan heittäytyä ja ajatella itseään tilaisuuksien tarjoutuessa, mutta miten se onkin niin vaikeaa?!
PoistaMutta kyllä se tunti lisää aikaa siivoamiseen ja sisustamiseen olisi tullut tarpeeseen! :D
Tä on teheny sen kaksi kertaa ..molemmilla kerroilla pitkitin kertomista viimeiseen asti, podin huonoa omaatuntoa ja voin pahoin ihan fyysisestikkin.
VastaaPoistaEn oo kuitenkaan katunu ..molemmat paikat on ollu oikeita hakiessani ja sinne päästessäni ..elämä ja tilanteet, tarpeet muuttuu. Tosi on ettei kukaan muu sun parasta ajattele ku sä ite ;) Joten hyppää tuntemattomaan, ehdottomasti!!!!! ;)
Anna, mulla on ihan sama juttu! Koko viime viikon mulla oli fyysisesti huono olo siitä huonosta omatunnosta. Ja oikeastaan harmittaa, että podin sitä huonoa oloa turhaan, kun eivät vaivautuneet odottaa edes hakuajan loppuun kaikkia hakemuksia. :D
PoistaNoh, soitin kuitenkin tänään sinne ja kaiketi "pitävät nimen muistissa vastaisuutta varten". Ei siis ehkä ihan turha yritys, vaikka ei tärpännytkään. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan... :)