Billy

Arvatkaa, mitä haluaisin tehdä kirjahyllylleni!

Kuva Ikea - Blogimatto yhdistettynä keltaiseen = Ah ihanuutta!

Epäilen, etten saisi hyväksyntää tälle ajatukselle. Mutta voi miten upealta tuo Billy näyttääkään keltaisena!

Löytyyköhän keneltäkään Billy-hyllyjä kotoa? Mietin lähinnä hyllyjen kantavuutta, kestävätköhän kuinka paljon painoa? Pari ideaa keltaiselle Billylle olisi, ja ne ideat eivät liity mitenkään kirjoihin.

Kävin muuten eilen vaihtamassa autoon kesärenkaita isän luona maalla. Ei mennyt homma ihan putkeen ja kotiin lähdinkin eri autolla. Kotimatkalla näin 11 peuraa ruokailemassa tien vieressä sulassa sovussa. Ja kotipihassa rusakko meinasi kaataa meikäläisen kumoon. Ja lähdettyäni töihin ennen aamukahdeksaa, ja palattuani kotiin iltayhdentoista jälkeen, pitivät kissat huolen siitä, että viime yönä ei nukuttu. Eläinten vallankumous.

Mutta ainakin väliaikaisen työmatkaystäväni, farmari Volvon seurassa olisi Ikean romunhaalimisreissu ihan uusissa mittapuitteissa noin niinkun kuljetustilan puolesta. Muun muassa vanha 80*200 sänkyni on kiikutettu kaupasta kotiin kyseisessä autossa. ;) Miksi jäinkin haaveilemaan ylläolevan kuvan kaunokaisesta.

Sain myös perintöverotuspäätöksen lähes puolen vuoden odottelun jälkeen. Joo, kyllähän mä tajuan, miten Suomessa verotus menee - olenhan muun muassa opiskellut aihetta - mutta silti ketuttaa jättiverojen saaminen omaisuudesta, johon en käytännössä pääse käsiksi vielä vuosi(kymmeni)in. Onneksi on töitä ja palkka juoksee.

Onni on

Kaveri, jonka kanssa katsella lintuja.

Bling-bling -kristallikaappi

Päätin, että täällä saa olla jouluvalot ympäri vuoden! Veljeni kotona on aivan ihana, sisältäpäin valaistu lasikaappi kauniine laseineen. Mulle kanssa, kiitos!

Ehkä joskus vielä opin ottamaan tärähtämättömiä kuvia.

Eihän noi "kristallit" nyt ulospäin näy, mutta kellertävän lasin läpi kuultava valo on jo ihan itsessään kivan näköinen.

Än Aa Äm!

Viikonlopun herkkuhetki, nam!

Täytetyt paprikat ja hedelmiä. Kurkut esittävät salaaattia, aika surullista sellaista.

Täytetyt paprikat on mun uus lempiruoka! Ihan liian hyvää, erityisesti taco-mausteseoksen kanssa läträttynä. Ja nyt on vielä kaupassa myynnissä kunnon jättiläispaprikoita. Kuvittelin syöväni kaksi täytettyä puolikasta, tulin täyteen yhdestä.

Aurinkoista alkanutta viikkoa! Oma mieli ainakin piristyi huomattavasti, kun kaihtimien raosta pilkisteli aurinko jo heti aamusta. Sovittelin jopa nahkatakkia päälleni, mutta vilukissana päädyin vielä turvalliseen villakangastakkiin. 

Ps. Nyt olisi hyvä tuokio kertoa mielipiteesi tämän blogin kuvien koosta. Olen pikkuhiljaa koitellut kuvien laittamista eri kokoisina, suurennellen, mutta mikä on luettavuuden ja katsottavuuden kannalta parasta? Iiiisoja vai vähän pienempiä. Vaiko ihan pieniä.


Muoks. Vielä ohje kuvan paprikoihin!

Kolme jättiläispaprikaa
400 grammaa jauhelihaa
Taco-mausteseos (+ vettä ja tomaattipyreetä)
Juustoraastetta (mozzarellaa)

Halkaise paprikat, poista siemenet ja muut turhat röippeet. Esikypsennä paprikoita mikrossa 10-15 minuuttia. Valmista sillä välin jauheliha tacopussin ohjeen mukaan. Tai paista jauheliha ja mausta oman mielesi mukaan. Itse tykkään tacoista, joten tässä vähän kevyempi herkku samoilla piirteillä!

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Täytä esikypsennetyt (valutetut) paprikanpuolikkaat jauhelihalla. Myös perinteisesti maustettu jauheliha + fetajuusto -versio on ollut hyvää! Vain mielikuvitus on rajana. Ripottele pinnalle makusi mukainen juustoraaste. Tuuppaa uuniin noin 20-25 minuutiksi.

Itse tykkään jättää paprikat vielä hieman rapsakoiksi, joten olen ottanut ne uunista ulos juuston alkaessa tummua. Toisaalta taas esimerkiksi tätini pitää paprikoita uunissa lähemmäs tunnin ilman esikypsennystä, ja saa näin mukavan pehmoiset herkut. Makuasia siis tämäkin.

Esikypsennyksen juju on lähinnä siinä, että paprikat päästävät hirveästi nestettä kypsyessään. Näin sain osan turhasta nesteesta valutettua pois ennen jauhelihalla täyttämistä, eikä lopullinen ruoka ole siten kovin vetinen.

Ja lopuksi vielä pieni muistutus, olen täysin omaoppinen amatöörikokkailija. Mikä toimii minulla, voi olla jonkun toisen mielestä täysi katastrofi. :D Nämäkin paprikat on tehty ilman minkäänlaista reseptiosviittaa. Mutta maistuivat kyllä hyvälle!

White light

Jo muutaman viikon vanhoja, hieman tärähtäneitä aamuhämärän kuvia. Pitkästä aikaa innostuin vähän käsittelemään kuvia, Kotilon inspiroimana.

Tärähtäneisyydelle nyt ei mitään mahda, mutta vähän valoa edes!

Blogini kuvat ovat muuten pääasiassa käsittelemättömiä, koska yleensä bloggaan läppäriltä, jolla ei kuvankäsittelyohjelmaa ole. Innostuisin varmaan useammankin, jos en olisi niin toivottoman laiska!

Vuosi

Tasan vuosi sitten äitini kuoli. Hiljaisuus täällä sitä muistellessa.

Keskiviikkona kävin myös pyytämässä ensimmäistä kertaa elämässäni rauhoittavia lääkkeitä auttamaan nukkumisessa. Pelkästään pyytäminen oli jo iso askel mulle, mutta ehkä mun ei kuitenkaan tarvitse niitä ottaa. En haluaisi antaa periksi.

Me ollaan kissojen kanssa touhuttu työhuonetta paremman tekemisen puutteessa. Mun ratkaisu ahdistukseen on aina siivoaminen tai mööbleeraaminen. Itsensä uuvuttaminen.

Jouluna vein äidille enkelin. Se enkeli oli siellä vielä pääsiäisenäkin, vaikka olin varma jonkun pöllivän sen ihan vaan kiusallaan. Äiti tykkäsi enkeleistä ja norsuista, keräili molempia. Norsut odottelee laatikossa parempia aikoja, enkelit joulua tai jotain.

Pitkään mietin näiden kuvien laittamista. Jotenkin tuntuu liian yksityiseltä. Ehkä ne täältä vielä poistuvat.

Palaillaan.

Blogimaton uusi tulema

Etsin pitkään hyvää mattoa eteiseen, tuloksetta. Maton vaatimukset olivat kaiketi turhan kovat. Kivan näköinen, 350 senttiä pitkä, helppohoitoinen, helposti putsattava, pitävällä pohjalla ja vielä halpakin lisäksi. Ihmekös kun ei löytynyt.

Helppohoitoisuus ja pitävä pohja olivat kissojen takia ehkä ne tärkeimmät kriteerit (pituuden ohella) - rallia vedetään monta kertaa päivässä ja siinä ei ihan joka matto pysy vauhdissa mukana. Lisäksi Topilla on pahana tapana käydä aina silloin tällöin tekemässä kakkosasiansa juurikin eteisen matolle (syy ei ole selvinnyt, koska hiekkiksiä on riittävästi ja ne pidetään puhtaina). Putsattavuus on siis tärkeää! Epätoivoisena sorruin jopa kokeilemaan vähänsinnepäinmattoa, joka ei varsinkaan ulkonäöltään miellyttänyt.

Vähänsinnepäinmatto.

Tämä matto lähti kuitenkin parin päivän jälkeen takaisin kauppaan, kun monissa blogeissa näkynyt Elloksen muovimatto (selvästi tulevaisuuden blogimattoaineksia) aiheutti ahaa-elämyksen. Muovimattohan voisi toimia! Ja tämä sopisi vielä kivasti yhteen olohuoneen blogimaton kanssa, ovathan nuo kuitenkin melko yhtenäistä tilaa noin niinkuin näkyvyyden puolesta. Klik klik, matto tuli.

Rikospaikka.

Koitas muuten aamun hämärässä saada pimeästä, putkimaisesta eteisestä kauniita kuvia.

Putsattavuus erinomainen (testattukin on jo kertaalleen). Tyyli täydellinen. Pituus just perfect. Liukuongelmasta huolehti Ikean mattohuopa (tms.) - pehmeyttä jalan alle ja kissojen leikit pilaava liukumattomuus samalla hinnalla.

Vaan mitäs teet, kun kissasi innostuvat syömään kyseistä mattoa? Parin päivän kiroilemisen ja syötyjen kohtien korjausyritysten jälkeen - kumpikin kissa innostui nyppimään muovikudetta keskeltä mattoa ja reunoista - sain uuden ahaa-elämyksen. Kissat kuriin sitruunan voimalla! Suihkupulloon erittäin voimakas seos sitruunamehusta ja vedestä, ja maton käsitteleminen läpikotaisin tällä seoksella. Ja se muuten toimi. Ei oo maistunut matto mussuille enää. Uusintakäsittely tarvittaessa.

Ja hei, kallis matto irtosi 50% alennuksella (kiitos Elloksen jatkuvien tarjouskuponkien), joten hintaakin sille jäi vain himpun alle 50 euroa! Voittajafiilis todellakin.

Jämähuoneet

Innostuin koittamaan jotain uutta.

Kerta se on ensimmäinenkin!


Ps. Videossa ei ole mitään järkeä ilman ääniä. ;) Ja hyvin vähän järkeä äänien kanssakin.

Arki

Netitön viikonloppu on yksi parhaista tämän vuoden päätöksistäni! Viikolla saan työn merkeissä tarpeekseni tietokoneen edessä nököttämisestä, joten olen nyt kotiviikonloppuina tietoisesti pyrkinyt unohtamaan netin kaikkine houkutuksineen, mukaan lukien blogit. So far, so good.

Viime yö meni valvomiseksi, joten aloitetaan viikkokin hitaasti, nauttien viikonlopun tunnelmista. Onko muuten muita, jotka eivät osaa nukkua sunnuntain ja maanantain välisenä yönä? Vaikka unirytmi ei olisi mennyt sekaisin viikonloppuna, menee mulla tämä yö lähes aina valvomiseksi. Toisaalta valvominen ei ole mulle mitenkään erikoista, unettomuus on varsin tuttua tässä huushollissa.

Viikonloppuna meillä kuitenkin keskityttiin rentoutumiseen, lukuunottamatta pikaista työrupeamaa lauantaina. Lisäksi löysin uuden lempiruoan itselleni! Taco-henkiset täytetyt paprikat veivät sydämen. Niitä on pakko tehdä viikolla vielä lisää.

Koska maanantait ovat hyvien yöunienkin jälkeen inhottavia, lupasin aamulla itselleni, että tänään en tee ylitöitä! Ja tämä lupaushan pitää.

Palaan myös saamiini kommenteihin myöhemmin aivotoiminnan virkistyttyä, kiitos kuitenkin kaikille puumerkkinsä jättäneille ja aurinkoista alkanutta viikkoa!

Palikka

Tavallista vilkkaammasta kävijämäärästä huolimatta pohdintani rahasta ei pahemmin herättänyt ajatuksia, joten palaan suosiolla vähemmän syvälliseen täysin pinnalliseen hömppään. :D

Tämä saapui jo lähemmäs kuukausi sitten väärään osoitteeseen, mutta laiskana ja kiireisenä naisena sain sen vasta eilen. Alunperin suunnitelmissani oli lahjoa itseäni tällä valmistuttuani, mutta valmistumisesta on jo lähemmäs puolitoista vuotta aikaa, joten ehkä tätä ei voi ihan valmistujaislahjaksi väittää. Piristäkööt siis muuten vaan ankeata huhtikuuta (äidin kuolemasta tulee muuten ensi perjantaina täysi vuosi täyteen ja täällä onkin viimeinen kuukausi kulunut melkoisen itkuisissa merkeissä).

Mielestäni se on ollut kaunis jo kaupoissa katsellessani, mutta silti todellisuus pääsi yllättämään - omassa kodissani Block tuntuu jotenkin vielä kauniimmalta!

Myös paino yllätti positiivisesti. Ikkunoiden edessä en normaalisti voi pitää juurikaan valaisimia kissojen takia - esimerkiksi Tuplis on pudotettu ainakin puolenkymmentä kertaa - mutta tätäpä katit eivät niin vaan pudotakaan!

Iso paha raha

Eli ajatuksia rahankäytöstä omasta näkökulmastani. 

Kerrankin olen muodikas, sillä tämä aihe oli kuunvaihteessa esille myös isommissa blogeissa, esimerkkeinä vaikkapa Kalastajan vaimo ja Karkkipäivä. Itse rupesin aihetta rakentamaan mielessäni jo maaliskuun alussa lopetellessani blogihiljaisuuttani, eli ehkä mä olin periaatteessa jopa muotia edellä, hidas vaan toteutuksen suhteen! ;)

Rahankäyttö on pyörinyt ajatuksissani viimeisen vuoden ajan astuttuani vakituisesti työelämään ja totuttuani sellaiseen ylellisyyteen kuin säännöllisiin, riittäviin tuloihin. Kuitenkin vasta marraskuussa aloitettuani toisenkin työn tekemisen aloin tosissani miettimään sitä rahaa ja sen käyttämistä.

En ole mitenkään erityisen varakkaasta perheestä, vaan pikemminkin tuntuu, että meillä ei koskaan ollut rahaa. Vanhempieni filosofia oli sijoittaa rahat omaisuuteen ja he ostivatkin sukumme maatilan joskus kultaisella 80-luvulla. Maatilat taas syövät ihan kivasti sitä ylimääräistä cashia. Me ei matkusteltu eikä tuhlailtu ylimääräiseen tavaraan. Äitini pahe taisi olla vaatteet, sillä näistä muistan kuulleeni huomauttelua aina välillä. Äiti yleensä piilottikin uudet vaatteet kaappiin ja otti esille sopivan tilaisuuden tullen...

Itse olen tienannut taskurahani alle 10-vuotiaasta tekemällä kesät töitä kyseisellä maatilalla. 16-vuotiaana sain ensimmäisen "virallisen" kesätyöpaikkani antikvariaatista, 18-vuotiaana sitten pääsinkin jo tehtaalle töihin. Omilleni muutin silloin 18-vuotiaana, eli kesätyörahat on aina pitkälti säästetty seuraavan vuoden elämiseen, enkä tässäkään vaiheessa päässyt tuhlaamisen makuun. Ostokset mietittiin tarkkaan ja muistankin kuinka onnellinen olin, kun menin ostamaan Gigantista PlayStation kakkosen kera haaveilemani pelin. Ja ihan omilla rahoilla!

Shokki oli siis viime vuonna aikamoinen, kun yhtäkkiä sitä rahaa jäi yli oman tarpeen. Vaan mitäs sitten tapahtui? Tunsin syyllisyyttä tavaran ostamisesta, on se sitten tarpeeseen tai viihteeseen. Onko tämä sitten opittu käyttäytymismalli lapsuudesta? Koska meillä ei osteltu turhia, ja jos ostettiin niin niitä turhempia ostoksia vielä piiloteltiinkin, en nyt aikuisena osaa käyttää omia rahojani mihin itse haluan tuntematta siitä syyllisyyttä.

Asun yksin, mutta asumiskuluni ovat pienet johtuen erikoisesta tilanteesta. Maksan omat kuluni, ruoan yms, auton ja sikakalliit bensat. Kissojen hiekat ja sapuskat, sekä satunnaiset eläinlääkärikulut. Opintolainan lyhennys ei paljoa kirpaise. Rahaa on säästössä ja joka kuukausi laitan lisää säästöön, tilanteesta riippuen. Veljentytölleni annan merkkipäivinä lahjaksi rahaa, onpahan sitten pieni pesämuna aikuistuessa. Vaan tuossapa ne mun "pakolliset" menoni taitavat ollakin. Joten kahta työtä tehdessä sitä rahaa todellakin jää yli. (Toista työtä en muuten ottanut rahan takia, vaikka se mukava bonus onkin. Työn tuoma kokemus sen sijaan on kullanarvoista.)

Perheellisellä tilanne olisi toki toinen ja menot ihan eri mittakaavassa, mutta koska itse en ole tässä tilanteessa, mistä se syyllisyys sitten oikein kumpuaa? Onko se suomalaista vaatimattomuutta, että rahaa ei saa olla eikä sitä ainakaan saa törsätä! Jos vähemmällä pärjää niin turha on ostaa. Ostoksia selitellään ja perustellaan. Muillekin kuin vain itselle. "No kun me nyt tarvittiin tämä." Jos en löydä ostokselleni muuta perustelua kuin "mä vaan halusin", olen hiljaa enkä mainosta tuhlailevaisuuttani. Suoraan sanottuna häpeän heikkoa materialismin valtaamaa luonnettani.

Ja loppujen lopuksi, miettiessäni asiaa kotona ylhäisessä yksinäisyydessäni kissojen kanssa, en koe itseäni materialistiksi. Ehkä se mopo vaan karkasi käsistä kun kerrankin oli varaa. Tai ehkä tää on vaan ihan normaalia ja rahaa saa käyttää muuhunkin kuin välttämättömyyksiin.

Heräsikö sinulla ajatuksia?

Ps. Teksti on viimeistelty unettomuuden seurauksena aamuyön tunteina. Voi siis olla hiukan epäjohdonmukainen.

Lepotuoleista

Viime kuussa ajatukset pyörivät moneen otteeseen olohuoneen parissa. Enne se taisi olla, joka vinkkasi sohvakaluston sohvan täydentämistä kalustoksi saman sarjan nojatuolilla. Tätä makustellessani suuntasin katseeni kohti Ikeaa ja kävin koeistumassa muutamat tuolit.

Ikean sirompi ja halvempi Karlstad nojatuoli oli kyllä ihan mukava istua, mutta ulkonäöllisesti se ei oikein miellytä minua. Hylkäsin sen samantien.

Ikea Karlstad 209e

Möhkömpi Karlstad sen sijaan olisi ulkonäöltään täydellinen sohvan seuraksi, mutta (tottakai tässä tulee mutta!) istumaominaisuuksiltaan se ei vakuuttanut. Lyhyenä naishenkilönä tuntui kuin olisin uponnut sohvan sisuksiin. Sinänsä sääli, koska malliltaan tämä on mieleeni ja olisihan siinä tiettyä harmoniaa jos sohva ja nojatuoli mätsäisivät. Mutta kun ei niin ei, se siitä sohvakalustosta.

Ikea Karlstad 249e

Suuntasin katseeni siis toisaalle! Pitkäaikaiseen haaveeseeni k-tuolista. Tätä kävin opiskellessa jo koeistumassa aina muutaman viikon välein, motivoiden siten itseäni saamaan hyvät paperit ja kunnon työpaikan. Nyt onnistuinkin vakuuttamaan itseni siitä, että viimeistään kesällä voisin tämän hintavan ihanuuden ostaa. Mutta, jälleen kerran se mutta. Mulla pistää luonto vastaan näin kalliin materian kohdalla. Vaikka se on ollut niissä haaveissa jo vuosia, taidan oikeasti olla niin pihi, etten yksinkertaisesti voisi elää itseni kanssa tähän tuhlattuani. :( Harmi.

Harri Koskinen k-tuoli 1325e, vaaleana...

... tai tummana, 1325e

Suuntasin siis katseeni takaisin Ikeaan, tällä kertaa muihin kuin Karlstadeihin. Tirupin koeistuin joskus vuosia sitten ja ihastuin. Söpö pyöreä muoto (rakkauteni palloihin ja pilkkuihin ylttää näköjään tänne asti) yhdistettynä mukavuuteen ei voi olla paha asia. Vaan nahka mietityttää. Nahkan yhdistämisestä kissoihin kun ei ole järin hyviä kokemuksia.

Voi siis olla, että tätä pitäisi käydä vielä uudemman kerran istumassa ja koittamassa. Ja samalla miettiä sitä väriä. Googlettamalla löysin runsaasti kellastumiskokemuksia valkoisen Tirupin kohdalla. Musta taas toisaalta on... musta. Tumma ja synkkäkin. Ja toisaalta taas ihanan helppohoitoinen erityisesti nahkaisena! Tai ehkä tämä ei sittenkään ole se oikea.

Ikea Tirup 359e, valkoinen nahka

Ikea Tirup 359e, musta nahka

Nojatuoleista tuli vielä mieleen vanhat pikkunojatuolini, mutta nämä vaatisivat kunnostusta reilulla kädellä, jotta niistä olisi ihan aktiivikäyttöön ja resurssit ei kyllä nyt taida riittää entisöimispuuhiin. Puhumattakaan siitä, että tilaa löytyy oikeastaan vain yhdelle tuolille ja haluaisin nämä säilyttää parina. Joten nämä kyllä päätyvät sinne vintille odottamaan parempia päiviä.

Lisäksi olohuoneen kattovalaisin joutaisi vaihtoon. Ruokapöydän päälle keskitettynä isompikin valaisin voisi tulla kysymykseen... Haaveissa on Ikean Maskros, mutta näistä se isompi voisi ehkä olla silti liian iso? Isompi näistä on mielestäni kauniimpi, ja jokin näyttävä ja vaalea se kuitenkin kutkuttaa tuolla takaraivossa. Vaan voihan sitä jotain muutakin vastaan tepastella.

Ikea Maskros 99e

Ikea Maskros 69e

Tai ehkä mä voisin unohtaa materialismin ja päättää etten tarvitse yhtään mitään! Tyydyn olemassaolevaan ja sitä rataa.

Ps. Supermukavalle lepotuolille olisi kyllä käyttöä... Jos toinen makaa sohvalla raatona, pitää toisen tosissaan tehdä töitä mukavuutensa eteen. Vaan onneksi asun yksin!

Yellow is the new Black

Etsin iiisoa nahkalaukkua... klik.

Löysin vähän jotain muutakin. Klik klik klik.

Kuvat

Lisäksi kotona odottelee pari keltaista kangasta sitä inspiraatiota tunika- ja mekkokaavojen väsäämiseen. 

Mitä tapahtuikaan entiselle vain mustiin pukeutuvalle?!

Olen muuten viimeisen vuoden aikana huomannut mielenkiintoisen ilmiön omassa pukeutumisessani. Rennon poikatyttötyylin tilalle on pikkuhiljaa tullut enemmän aikuisia naisellisia piirteitä. Onko tämä nyt sitä aikuistumista? Ja miten sen voisi pysäyttää?

Ps. Asustepostauksesta huolimatta muotijuttuja on täällä noin niinkuin yleisemmin aika turhaa pelätä/toivoa näkevänsä! ;)

Onnellisuus

Ystäväni linkkasi minulle työpäivän kevennyksen.

Kuva

Kuvan tyttö kuulemma myös muistuttaa minua. :D

Tunnustan

Eihän ne kiireet ole helpottaneet, mutta tällä kertaa olen kyllä ihan vaan laiska. Miten voi olla niiiiin vaikeata saada valokuvia kameralta koneelle? Tai edes ottaa niitä valokuvia. Päätin siis pitää ihan hyvillä mielin epävirallisen enteeyhtäänmitään-viikon. En tehnyt mitään, yhtään mitään. Paitsi tietenkin niitä pakollisia töitä...

Myös muut ovat tunnustaneet, tällä kertaa Pampula ja Kartanonrouva Elise jakoivat minulle tunnustukset. Hurjan paljon kiitoksia molemmille!!

-----

Pampulan tunnustustukseen kuuluu kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään, jakaa tunnustus eteenpäin kahdeksalle blogille, ilmoittaa kohteille tunnustuksesta sekä kiittää tunnustuksen antajaa.

1. Auto on mulle välttämätön paha. En halua käyttää kahta ja puolta tuntia päivittäin työmatkoihin, kun autolla selviän 40-50 minuutissa. Kuitenkin haaveilen julkisen liikenteen käyttämisen helppoudesta.

2. Pienenä tyttönä päätin ryhtyä isona sairaanhoitajaksi tai maanviljelijäksi. Ensimmäinen ei vaan oo mun juttu, ja toinen ei Suomessa kannata. Maalaistalossa haluaisin kyllä asua!

3. Lapsena saamani resuinen, likainen pikkunukke on seurannut mukanani jokaisessa muutossa. Nuken nimi on Salli ja ikää nukella on melkein 25 vuotta. Muuten en tykännyt lapsena nukeista, Salli oli ainoa oikea.

4. Olen välillä varsinainen yllytyshullu. Ei siitä sen enempää. ;)

5. Tällä hetkellä mua vaivaa ihan vimmattu remonttikuume. Voi kun sen remonttikuumeen voisikin yhdistää ylimääräiseen aikaan. Ja osaamiseen. Maalisuti kyllä pysyy kädessä, porakone sen sijaan ei.

6. Tunnustan, etten myöskään osaa asentaa kattolamppuja! Ja pelkään opetella - sähkö on pelottavaa ja sokeripalat liian teknisiä mulle.

7. Mua vaivaa myös kamala matkakuume! Haluan matkustaa! Olen kuitenkin hieman arka matkustamaan yksin, ihan vain navigointiin liittyvistä syistä... Kartta on tuntematon käsite minulle, entiselle partiolaiselle, ja suuntavaistonikin on ihan olematon. Siitä huolimatta suunnittelen kesämatkaa, jolta toivottavasti myös palaan kotiin.

8. Välillä aamuisin - yleensä viikonloppuisin - kiroan päätöstäni ottaa kissa tai kaksi. Kuuden arkiaamut vielä menettelevät, mutta kuudelta ylös viikonloppuisin on masentavaa. Kissa ei ymmärrä, miksi aamuruoka ei tule samaan aikaan joka päivä, joten minä nousen kuudelta. Tai kestän häiriköiviä kissoja, ja nousen puoli seitsemän.

Tämä taitaa olla jo vanhempi, paljon kiertänyt tunnustus, joten jätän sen nyt jakamatta. :)

-----

Elisen tunnustus puolestaan on tarkoitettu viidelle alle sadan lukijan blogille, minä tyydyn tällä kertaa kolmeen (ja teemaan sopien syytän tästäkin laiskuuttani, anteeksi).

Enne ja Sisusta siis

Cinnabarian Valkoinen koti

Saska ja Hemma hos Sagolik

Ollos hyvä!

Näissä merkeissä palaan torstain deadlinen pariin. Mutta hei! Mulla helpottaa viikonlopun jälkeen jo vähän, iiiihanaa! Kun tämä remppainto säilyisi vielä toukokuulle, jolloin mulla ois jopa aikaa... :)

Success!

Mä tein sen! Kuusi minuuttia sitten lähetin viimeisen veroilmoituksen ja näin ollen selätin työurani ensimmäisen Ison Deadlinen!

Hyvä minä! Ja hyvä te kaikki muutkin kirjanpitäjät! Se olisi sitten vaan kohti seuraavaa deadlinea ja toivottavasti pidempiä yöunia.

Ei mulla muuta. Palaan taas kiinnostavampiin aiheisiin, kunhan selviän tästä shokista. :D

Ps. Jos ei ole tullut sanottua tarpeeksi selvästi, niin kirjanpitäjähän täällä kirjoittelee. Jännittävää, eikös.

Pps. Ei huvittaisi yhtään lähteä töistä tuonne peltikolareiden ruuhkauttamaan kotimatkaliikenteeseen. Riittäisköhän eväät vielä pariksi tunniksi?