Sivut

tiistai 28. syyskuuta 2010

Hei me arvotaan!


Aiemmin lupailin pitää pikkuarvonnan sitten, kun lukijat kallistuvat seuraavalle kymmenelle. Nyt huomasin tämän tapahtuneen, joten arvontaa pukkaa.

Säännöt on simppelit. Olisi mielenkiintoista tietää teistä jotain, joten jätä viestiä tämän postauksen kommenttilootaan ja kerro jotain itsestäsi. Sana on vapaa eivätkä vaatimukset ole kovat. :) Myös anonyyminä voi kommentoida, kunhan muistaa jättää nimimerkin.

Jokainen saa yhden arvan kommentillaan. Lukijoita haluan vielä huomioida sen verran, että lisäarvan saa löytymällä tuolta blogini sivupalkin lukijalootasta TAI (reiluuden nimissä) oman blogisi sivupalkista löytyy maininta blogistani. Muistathan mainita, jos olet mukana kahdella arvalla!

Osallistumisaikaa on maanantaihin 4.10. asti, tiistaina sitten arvotaan. 

Palkinnoksi en parhaista yrityksistäni huolimatta onnistunut löytämään mitään kirpparilta - pitkälle iltaan venyvät työpäivät kun ei oikein ole otollisia kirppistelyn kannalta... Pieni pehmeä palkinto on kuitenkin tiedossa, jotain pirteän väristä ja söpöä. :) 

(Meinasin kyllä sen kuvankin laittaa, mutta uusi tekstieditori rupesti riitelemään. Ehkä toisella kertaa paremmalla onnella saan senkin lisättyä.)

Arpaonnea kaikille!

7.10. Arvonta on päättynyt! Kiitos osallistuneille!

18 kommenttia:

  1. Pakkohan se on osallistua, vaikka arpaonni onkin minulle huono ;)

    Jotain itsestäni... Hmm... Rakastan sisustamista, mutta valmistun kohta puolin hyvin miehiseltä alalta. Prosessinhoitajaksi kun luen itseni tällä hetkellä.

    Ja jos ymmärsin oikein, ni taidan olla kahdella arvalla liikkeellä ;)

    VastaaPoista
  2. Minäminäminä! Osallistun siis :)

    Pieni pippurinen retokankaiden suur-rakastaja.
    Täyspäiväinen kotiäiti, joka leputtelee hermojaan neulomalla ja bodycombatilla.

    Kaksi arpaa löytyisi.

    VastaaPoista
  3. Hei me ollaan mukana!! :)

    Kahdella arpalipukkeella.

    Ollaankin jo varmaan vähän `tuttuja´ :) Pampula käy töissä, leikkii lasten kanssa, sisustaa, urheilee ja välillä syö ja nukkuu...niin ja blogeilee :)

    Äsken vilkaisin ulkolämpötilaa ja kauhukseni huomasin sen olevan lähes pakkasella joten mainittakoon vielä, että haaveilen tällä hetkellä kovasti matkasta palmupuiden alle :)

    VastaaPoista
  4. MUKANA yhdellä!

    Kolmen lapsen äippä, himpun yli kolkyt vee, naimisissa.
    Arkirumbaa pyöritetään, työ/päiväkoti/pyykki/ruoka ja välillä koitetaan rentoutuakin:)

    VastaaPoista
  5. Mukana kahdella arvalla! Joo, olen himpun yli 30 vee, pikkuisen ukkelin äippä ja kolmen ipanan äippäpuoli. Olen tuntenut rakkaan miehekkeeni nyt 2 ja puoli vuotta, joista naimisissa 2 vee =D Me oltiin aika nopeita.... Mutta en ole sitä katunut <3

    Sisustaminen on myös minun intohimoni. =)

    VastaaPoista
  6. Mukana kahdella, lisään sut mun lukemiin blogeihin, mutta kun en ole sitä vielä tehnyt niin kahdella.
    JOnna siis, kolmen lapsen äiti, työtä, perhettä, kotia, harrastuksia, omia ja lasten on elämä täynnä. Nyt intona kuntoiluun ja opiskeluakin tuli aloiteltua työn ohessa jälleen. Tykkään! Toimin parhaiten kun on actionia, vaikka välillä ihmettelen miten olen pääni kaikkeen siihen mitä teen, tunkenut ja vielä vapaehtoisesti!?

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla mukana!

    29vee, pian 2 vuotiaan pojan äiti,naimisissa.
    Töitä,päiväkotia ja rintsikan tuunailua!

    VastaaPoista
  8. Osallistun arvontaan kahdella arpalipukkeella.

    Olen 27-vuotias kahden lapsen äiti ja yhden ihanan miehen avovaimo. Maalaiselämää ja ruuhkavuosia eletään. ;)

    VastaaPoista
  9. Kolmas lipuke lisätty :) Ja joku kirjotushärö mulla on, koska tungen itseni vapaehtoisesti, enkä vapAAehtoisesti kaikkeen ;)

    VastaaPoista
  10. Osallistun mielelläni! Yhden lapsen sisustusfriikki kotiäiti seurailee siis blogiasi ;)

    VastaaPoista
  11. kahdella arvalla mukana :)

    Kolmen pojan kotiäiti. Uudeltamaalta. Tykkään eläimistä kovasti, omia kolme kissaa ja kaks kania. Lisääkin ottaisin jos vaan ehtisi niitä hoitamaankin! :)

    VastaaPoista
  12. Kahdella arvalla mukana :)
    Kohta 28-vuotias kahdene lapsen äiti ja kolmen kissan omistaja, valmistumassa paraikaa unelma-ammattiin, naimisissa yhdeksättä vuotta. :)

    VastaaPoista
  13. Osallistun minäkin kahdella arvalla kun lukijasi olen.

    Ilmottaudun minäkin sisustusnautiskelijaksi, jonka rakasta harrastusta työnteko haittaa ja toisaalta mahdollistaa. Kotona odottaa mies ja pikkuinen poika. Haaveilen omakotitalosta.

    VastaaPoista
  14. Josta huomasinkin, että en vielä sun lukijaksesi ole liittynyt. Asia korjattu! :)

    Moi, mä oon kitinen ja mä tykkään kissoista ja ruoasta! ;D

    Blogin aiheeseen liittyen: Sisustin meidän edellisen asunnon mielestäni tosi kivasti (ei mitenkään perusteellisesti kylläkään) ja tänne nykyiseen asuntoon taas ei meinaa kaikki hankittu sopia millään :P Muutenkin meidän koti on tämmöinen perinteinen opiskelija-asunto, jonne on kulkeutunut jotain kummankin lapsuudenkodista ja sukulaisten nurkista. Myös mun makuni muuttuu liian tiheään. Meillä on punainen sohva, jota en millään jaksais katsella enää. Värin kestän, mutta kangasmateriaali on mitä kammottavin kissojen kannalta. Karvaa! Muuten mä olenkin aivan tassun alla ja meillä sisustetaan kissojen ehdoilla - haaveilen joskus omasta kodista, jonne saan rakentaa kissoille oman kiipeilyseinän!

    Aiempaan Seliseliin viitaten vielä piti sanomani, että mä tykkään kovasti sellaisista blogeista, joista saa kirjoittajasta itsestäänkin välillä jotain irti :)

    VastaaPoista
  15. Minäkin vielä haluan mukaan arvontaan, ne ovat aina kivoja. Olen aloittanut oman blogini heinäkuussa, siellä yhtä jos toistakin asiaa, ostin juuri uuden kameran ja olen ihan innoissani, minulla on 3 poikaa ja ihana Ukko. Asustelen Reposaaressa, joka on mielestäni tietysti yksi kauniimpia paikkoja mitä voi olla. Olen erityisopettaja ammatiltani ja touhuilen siis teinien kanssa päivittäin. Työni on raskasta mutta antoisaa. Vapaa-aikana harrastan erilaisia käsityöjuttuja, joita myynnissä paikallisessa kaupassa ja blogini nurkassa. Pidän syksystä, mutta en tykkää pimenevistä aamuista. Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
  16. Hei! Olen jo pitkän aikaa sitten tykästynyt sinun blogiisi. Käynkin yleensä joka päivä kurkkaamassa onko tullut uusia postauksia. Olen 48 v. kaikesta kauniista, kivasta pitävä :) Osallistun nähtävästi yhdellä arvalla....

    VastaaPoista
  17. Miekin taidan osallistua :) Vaikken koskaan mitään voitakaan.
    Olen melkein 40 v. kahden lapsen äiti, meiltä löytyy myös kaksi kissaa ja isäntä :)
    Harrastan käsitöitä, lukemista ja sisustelua, tällä hetkellä viimeksi mainittu on pinnalla, käsityöt jääneet vähän taka-alalle. Blogin pitämisen olen aloittanut kolme vuotta sitten Vuodatuksessa ja sieltä siirryin tänne.
    Miekin luen siun päivitykset aina, seuraan Googlen syötteenlukijalla.

    VastaaPoista
  18. Kiitos kaikille osallistuneille! Mukavaa oli kuulla, ketä kaikkia teitä siellä ruudun toisella puolella on. :)

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...