Sivut

lauantai 11. syyskuuta 2010

Bad hairday

Vaihteeksi vähän erilainen aihe... Kuukauden kestänyt huono hiuspäivä päättyi lopultakin tällä viikolla. Samalla matkalla tarttui mukaan uusi tilava laukku, johon saa tungettua kaiken aina eväistä lähtien, sekä ihanan mukavat ja lämpimät nilkkurit syksyyn.


Ja miksi kirjoitan tästä? Tulin vaan niin hirveän onnelliseksi tästä "hemmottelusta". :) Edellisestä kampaamokäynnistä semmoinen neljä kuukautta ja viimeksi olen itselleni ostanut jotain puhtaasti turhamaista joulun jälkeisissä alennusmyynneissä. Oli jo aikakin.

Olen kiinnostunut muodista, mutta harvemmin seuraan sitä. Toteutan omaa tyyliäni, jossa käytäntö sanelee jo aika paljon. Olen vilukissa, joka meinaa myöhästellä busseista. Korkeat korot ja leggarit on siis nounou, mikäli haluan selvitä arjesta hengissä. Muutenkin ulkoasuuni kuuluu vähintään ripaus rock-henkeä, konservatiivisesta alasta huolimatta. Tulevaisuuden uranäkymien pahin painajainen on kohtalo pankin jakkupukuisena tätinä (kaikki kunnia kuitenkin heille!) ... :)

Kuvan naikkonen löytyi Googlen kautta. Lyhyet hiukset on ihanan helpot ♥ , juuri sopivat kroonisesti kiireiselle.

Miten sinä suhtaudut muotiin?

2 kommenttia:

  1. Mulla on ollut huono tukka päivä synnytyksestä lähtien, eipä ole mammalla juuri aikaa laittaa hiuksiaan. Ja mitäpä sitä kotona vaivautumaan...
    Tällä hetkellä muoti ei juurikaan kiinnosta, kunhan vaate on käytännöllinen (miten tylsää!!) eli imetykseen sopiva, lämmin ettei tissit palellu ja muutenkin päälle sopiva, kroppa kun ei tosiaan ole mikään ihannevartaloinen tällä hetkellä...=P
    Normaalisti olen kyllä kiinnostunut kivoista vaatteista, en kylläkään ihan pintamuodista, ja blogini vanhempia juttuja selaamalla voi ehkä huomata kiinnostukseni hiusten laittamiseen. Tuolla googlen naikkosella on juurikin kiva malli, joka voisi joskus tulevaisuudesssa olla meikänkin päässä =)

    VastaaPoista
  2. Piitzi, kieltämättä tuo (tylsä) käytännöllisyysajatus on vallalla myös täällä! Ainakin tällä hetkellä. Hiukset kun sain kuosiin, helpottui aamukin. Tuo kuvan hiusmalli on meinaan ihana! Aamuisin kunnossa viidessä minuutissa, jos siis oikeen laittamalla laitan. ;D

    Myönnetään, että kotipäivinä en juurikaan koske hiuksiin ja vaatteetkin on luokkaa liian isot lökärit ja kulahtanut villatakki. Aika karmivat siis. :)

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti kommentistasi! Pahoittelen samalla sanavahvistusta, roskapostin määrä on lisääntynyt huimasti...